fanfiction and other madness

Lukijapalaute taivaasta

2011-08-15T14:11:00.000+03:00

Pitäkää leveilynä, mutta mun on aivan pakko nyt julkaista tämä juuri saamani lukijapalaute, koska se oli niin uskomattoman kauniisti kirjoitettu, ja tulin siitä hyvin, hyvin iloiseksi!

P.S. Ja niitä kirjoitusvirheitä ei pitäisi olla niin paljoa tuossa mun Fiction Gardenissa olevassa versiossa...

Vs: Sielujen puutarha (SK/HG, K-15, draama, angsti, romantiikka)

« Vastaus #295 : tänään kello 06:08:37 »

Lainaus

Noniin. Mahtavaa. En muista milloin viimeksi olisin onnistunut huijaamaan itseäni ovelan tekstin muodossa, mutta näin pääsi tällä kertaa käymään. Tulin, luin ja rakastuin. Siinä välissä lupasin, vannoin ja vakuutin, että käyn nukkumaan viimeistään kymmenennen osan kohdalla, koska huomenna (tänään) on aikainen herätys, mutta kuinka kävikään... Kymmenes osa tuli ja meni, viidestoista, kahdeskymmenes... Silloin totesin jo, ettei itsekuristani ole mihinkään! Kirottua! Ja kun pääsin loppuun huomasin tämän olevan edelleen kesken, kellon olevan puoli kuusi aamulla ja minun olevan edelleen tässä, kirjoittamassa analyysinpoikasta kun en kykene lopettamaan! Kirottua totisesti!

*Sign* Jotkut harvat helmet, joista en vain pidä, vaan myös rakastan, päätyvät koneelle talteen etten koskaan hukkaisi niitä. Yleensä ehdin lukea ficin ja pohtia sitä muutamia päiviä, ennen kuin siirrän sen turvaan. Tätä sinun kaunista hengenluomustasi ehdin lukea lumoutuneena kolme ensimmäistä lukua, ja tämä päätyi jo niiden jälkeen salaisiin arkistoihini turvaan maailman pahuudelta! (Toivon etten pahastu tätä, en ole levittämässä tätä mihinkään!) Tapasi kuvailla on puhtaasti kauneutta parhaimmillaan: kielellinen rikkautesi on kuin kukka, joka puhkeaa aamuauringossa loistoonsa. Kerrontasi on niin pehmeää draamaa, pitkää ja koristeltua, muttei missään kohtaa tippaakaan imelää. Ei kohtaakaan, jossa hienovarainen kuvailunriemu olisi riistäytynyt käsistä. Toisin kuin Ronilla, sinun tilannetajusi on erittäin onnistunutta. Tämä on vain yksinkertaisesti kauneutta, kerronnan kauneutta.

Etenet juovuttavan hitaasti. Rakastan sitä. Nautin tilanteen pitkityksestä viimeiseen asti, eli lipuva tapasi syventyä tarinankulkuun on hunajaa korvilleni. Olen ollut koko yön ihastuksissani tämän kanssa, ja vasta hiljattain herännyt ymmärrykseni Severus/Hermioneen syventyi tämän myötä. Paritus on yhtä kaunis kuin tapasi kertoa heidän hurmaavaa tarinaansa. Vaikka etenet hitaasti, et koskaan jumiudu paikoillesi, vaan osaat edetä juuri oikeassa kohtaa eteenpäin. Kerrot asiat sopivan hitaasti ja tarkasti, mutta kuitenkin jämäkän varmasti edeten. Tämä sisältää myös auki jätettyjä kohtia, jotka selität vasta kasaavasti myöhemmin. Rakastan sitä yhtälailla. Tosin oma pohjaton tiedonhaluni on edelleen utelias kuulemaan mikä todella sai Hermionen niin pois tolaltaan alkuvuodesta? Vaikkei tyttöä kiinnostaisikaan sitä lukea, niin minua kylläkin... Tuleeko siihen myöhemmin selvennystä?

Kirjoitusvirheitä ja tällaista löytyi tasaiseen tahtiin lähes joka luvusta, mutta näin keskellä yötä en jaksa sellaisilla vaivata enempää päätäni... Olen pahoillani, olen todella lukenut tätä koko yön ja minun pitäisi herätä muutaman tunnin kuluttua! Yääh! Jos kuitenkin toivot virheiden bongailua ja vähän syvempää palautetta niistä, niin ilmoita toki, voin systemaattisesti etsiä niitä sinulle. Mieluusti kuitenkin päivällä... :j

Anyway, suuri asialle omistautuminen ilahduttaa minua ehkä enemmän kuin mikään muu, ja usko pois: se on paljon se. Severuksen mieliviskin syynääminen on sellainen asia, josta saat täältäpäin arvostusta sylikaupalla! Myös kasvien nimet ja niiden tarkempi tutkiminen tätä ajatellen saa minut sellaisen lamuttavan kunnioituksen valtaan. Biisistä pidin kovasti ja se sopii mielestäni loistavasti teemoihin. Tekstisi surumielinen sävy on tarttuvaa, mutta hyvin hienojakoista ja tismalleen oikein mitoitettua; tulee mieleen jokin Severuksen erityisen taidokkaista liemistä. Olen kovin mielissäni kun olet tätä uskollisesti jaksanut julkaista, ja suoda minulle tämän lukunautinnon. Toivottavasti jaksat puurtaa loppuun asti, ja julkaista pian myös puuttuvat luvut! Pysyn matkassa loppuun asti, mutta ethän kiduta ihan kovin kamalasti pitämällä suuria taukoja? :j

- Väsynyt, mutta tyytyväinen Sco

P.S. Toivottavasti yönsumentamat aivoni eivät aivan hirvittävää palautetta saaneet aikaan! :')

Harry Potter and Deathly Hallows (part two) premiere

2011-07-17T15:40:00.012+03:00

Lue tämä kirjoitus suomeksi

WARNING!
This writing contains some seriously spoiling material. If you haven't seen Harry Potter and the Deathly Hallows part II -movie I recommend you to ask yourself with hand on your heart. Do you really want to hate me for telling all the dirty details?

Last Wednesday was truly a Harry Potter -day. They said that All Ends at 13.7.2011, duh. We'll still have all the books and all the movies and all that silly Harry Potter merchandise that no-one admits to have bought, and J.K. Rowling is launching her new website Pottermoren. Besides some weirdos even have their fanfiction and roleplaying.

As I've said before, I'm not very critical about Harry Potter-movies. I always like them. Can't get enough. It was obvious that the first and second part of the movie were actually one movie. They really are one quite indivisible entity. It was good to see them together.

And as you all may know, I'm an insatiable Severus Snape fan, so I was a little disappointed there weren't more about him in the movie. And at the same time I was happy as Voldemort when he first layed his gnarly white fingers onto the Elder Wand, when there actually was more Snape -moments than ever before. But still not enough. (Insatiable - I told you.) I regretted quite much for not seeing even a little peak of Tonk's and Lupin's son. I wonder if he had those cute little purple wolf's ears that I'd pictured in my mind. And now we'll never know. I'd also wanted to see more about young Gellert Grindewald (because Jamie Campbell Bower is totally hot), and especially his relationship with good ol' Dumbledore. But no. Not even one tiny winy duelling scenery.

The long waited kiss between Ron and Hermione was brilliant. (Bloody brilliant - as Ron would say it) It was very refreshing, surprising yet passionate. I was so glad the director had not fallen to the old fashioned, sugary and romantic lets-stare-into-each-others-eyes-and-move-one-fraction- of-a-inch-towards-each-others-lips-till-all-the-audience-has-fallen-asleep -kind of way. It just wouldn't have been them. I like the way they have kept their relationship realistic. It does happen, that repressed passion tends to manifest as aggression.

Did I mention how totally, utterly wonderful Professor Snape was? Well. He was. Thanks Alan.

There was a lot of Mother Power in the movie too. It was awesome! It peaked when Molly duelled furiously with Bellatrix and send her to her well deserved death. HA! Did you notice, that like in all the traditional fairytales, it was Harry's own good deeds (his good heart) that saved him. He has love in his heart, because he has been loved as a child by his parents. So in the end it was once again mother's love, that saved him. If had Harry been that stupid, egoistic nitwit, he'd not saved Draco from the Room of Requirement. (Oh how I enjoyed their mutual flight on the broom!) So, Draco's silvery coiffure was left untouched by the fire, and then, at the crucial moment, Harry could tell to the worrying mother that her blond sweetheart was alive. Grateful mother then lied to the Dark Lord that the Boy Who Lived was no more. The boy's life was saved because he had saved the other boy's life. Cool. And because of this little white lie Harry could continue faking death and managed to scare her darling Ginny half dead. Luckily we didn't have to witness any Shakespeare inpired actions, like in Twilight - New Moon. Perhaps they don't read muggle literature at Hogwarts.

Oh, and then, yeah - he killed that noseless bastard too.

Good movie, I'll say. But Albus Severus Potter still sounds like a slash threesome to me.

Harry and Draco

Harry Potter

Deatheater touching himself

Miniature Bellatrix

Some random Slytherin reading a book

Sweet Tonks

Sibylla Trelawney

Flaming redheads - Weasley twins

Dobby and the sock

Septima Vector - that's me

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset -elokuvan ensi-ilta

2011-07-17T14:50:00.006+03:00

WARNING!
Tämä teksti sisältää tunnelmia ja ajatuksia 13.7.2011 Bio Rexissä koetusta Vuotisnäytöksestä - ja siis spoilaa pahan päiväisesti Harry Potter ja Kuoleman varjelukset elokuvan II -osaa.

Viime keskiviikkona oli melkoisen täysipainoisesti Harry Potter -päivä. Vai että kaikki muka loppuu 13.7.2011, mitä vielä. Kirjat jäävät, leffat jäävät, J.K. Rowling avaa uuden sivustonsa Pottermoren. Ja joillakin kajahtaneilla on vielä fanfiction ja roolipelauskin ilonaan ja riesanaan.

Kuten olen aiemminkin Harry Potter -elokuvista sanonut, en ole kovin kriittinen niiden suhteen. Ensimmäisellä kerralla olen vain ahminut näkymiä ja riemuinnut jokaisesta murusesta, jossa kirjat ovat saaneet liikkuvan kuvan muodon.

No mutta, tämä Vuotisnäytös oli paras ikinä. Tunnelma oli mahtava, sanoinkuvaamaton. Vaikka olenkin yleensä leffoissa ehdottoman hiljaisuuden, hajuttomuuden ja häiriöttömyyden kannalla, niin täytyy myöntää että jossain vaiheessa yleisön joukosta kiljahdettu "Olkaa nyt hiljaa!" sai hymyilemään. Eikös siitä ole ihan yleisesti tiedotettu, että jos et kestä voimakkaasti eläytyviä (lue: itkeviä, nauravia, kiljuvia, taputtavia ja karjahtelevia) faneja, niin älä tule Vuotisnäytökseen.

Ja sitten takaisin elokuvaan (paitsi että me ei edes ehditty vielä mennä siihen...). Selkeästi Kuoleman varjelusten ensimmäinen ja toinen osa olivat yhteinen kokonaisuus. Oli hyvä nähdä ne samana päivänä. Koska olen kyltymätön Severus -fani, olin tietysti pettynyt, että hänen tarinaansa oli leffassa käsitelty niin vähän. Samanaikaisesti olin onnessani, koska sitä oli kuitenkin enemmän kuin koskaan aiemmin. Harmitti ettei koko elokuvassa näytetty Tonksin ja Lupinin poikaa. Koko juttu ohitettiin todella harmillisesti. Olisin halunnut myös nähdä nuorta Gellert Grindewaldia enemmän (koska Jamie Campbell Bower on niin kuuma), ja erityisesti hänen suhdettaan Dumbledoreen. Edes yksi kaksintaistelu.

Vaan ei.

Hermionen ja Ronin odotettu suudelma oli loistava. Ihanan raikas ja yllättävä. Olin iloinen että ohjaaja ei ollut sortunut mihinkään ällömakeaan, romanttiseen ja perinteiseen ratkaisuun. Se ei vain olisi ollut näiden kahden juttu. Pidän siitä, miten heidän suhteensa on pidetty realistisena. Padottu rakkaus tuppaa usein ilmenemään aggressiona.

Sanoinko jo, että Severus oli ihana. No, se oli.

Myös äitienergia jylläsi hyvällä meiningillä läpi koko elokuvan. Sen huipentumana tietysti Mollyn raivokas kaksintaistelu Bellatrixin kanssa. HA! Bellatrix sai näin arvoisensa lopun. Pidin myös siitä, että niin kuin kunnon saduissa aina, Harrynkin loppujen lopuksi pelastivat omat hyvät teot. Tai oikeastaan, jo toistamiseen, äidin rakkaus. Mikäli Harry olisi ollut kostonhimoinen ja itsekäs nutipää, hän ei olisi pelastanut Dracoa Tarvehuoneesta. (Hahaa - se kaksikon yhteinen luutamatka, ja erityisesti Dracon hyppy luudanvarrelle oli näkemisen arvoinen tapaus!). Mutta koska Harryllä on hyvä sydän (ja tunteita! *vinkvink*), niin Draco säästyi kuumalta ja tuskalliselta kuolemalta ja Harry saattoi ratkaisevalla hetkellä kertoa huolesta sairaalle Malfoyn mutsille, että blondiini kultapoju on hengissä. Tästä kiitokseksi Narcissa käänsi takkinsa (Vai liekö tämä tapahtunut hänen sydämessään jo aikoja sitten. Narcissa rakasti käsittääkseni aina eniten poikaansa. Enemmän kuin Pimeyden ruhtinasta tai edes miestään ikinä.) ja antoi Voldemortille ja kieli pitkällä odottaville Kuolonsyöjille väärän tunnustuksen. Pojan henki pojan hengestä. Ehkäpä Narcissa tunsi äidillisiä tunteita myös Harryä kohtaan, kukapa tietää (ja paatuneet ficcimaakarit saavat tästäkin kieroiltua ties miten vastenmielisen skenaarion), sillä hänen valheellisten sanojensa myötä Harry sai teeskennellä kuollutta ja pääsi säikäyttämään poikaparkaan rakastuneen Ginnyn sydänjuuriaan myöten. Niin, ja sitten vielä tappamaan sen nenättömän tyypin.

Hyvä leffa.

Harry ja Draco muikeina.

Harry Potter

Kuolonsyöjä

Miniatyyri Bellatrix

Ihana Tonks

Hemaiseva Punurmio

Weasleyn veljekset

Dobby ja sukka

Septima Vector eli minä

Kirjoitusmetodi

2011-04-14T10:56:00.001+03:00

Olin taas aamulla pitkällä lenkillä. Virkistävää. En tiedä onko tämä hapen yliannostus syynä siihen, että en saanut viime yönä unta. Pyörin sängyssä muutaman tunnin, ja lopulta nousin ja aloin selailla paksua ja raskasta puutarhakirjaa niin kauan että nukahdin. Joten jos tämä on seurauksena kävelemisestä, niin ei hyvältä kuulosta.

Sen sijaan se, että käyn usein kävelyllä, on hyväksi niille, jotka pitävät kirjoituksistani.

"Ai miten niin? Etkö sä voisi senkin ajan käyttää hyödyllisemmin, ja vaikka kirjoittaa sen seuraavan luvun Sielujen puutarhaan?"

No siten niin, että juuri sitähän minä siellä kävelyllä teenkin. Kirjoitusmetodini on nimittäin tämä:

Kävelen ulkona (kotona tämä ei toimi, kävelystä tulee aina liian lyhyt, törmäilen tavaroihin ja tekemättömiin asioihin, ja mikä pahinta, toisiin ihmisiin, jotka haluavat selittää minulle juurta jaksain esimerkiksi siitä, miten naapuriluokkalainen Keijo (nimi muutettu) kiipeili koulun katolla ja miten rehtori joutui soittamaan poliisit ja... well, you get the point - as I almost lost it) siis kävelen ulkona, mieluiten mahdollisimman yksinäistä, vähävirikkeistä ja haasteetonta reittiä (kuvassa näette ihanteellisen ja aika yleisesti juuri tähän tarkoitukseen käyttämäni kävelymaaston), ja pyöritän mielessäni elokuvaa.

Kohtaus kohtaukselta näen mitä tarinassani tapahtuu. Välillä katson jonkin kohtauksen ja sitten hylkään sen, katson vaihtoehtoisen version ja hylkään senkin, sitten katson sen alkuperäisen version ja huomaan että se itseasiassa olikin juuri paras vaihtoehto siihen kohtaan ja sitä rataa. Lopulta elokuva on pääni sisällä ohjattu, leikattu, tuotettu ja arvosteltu alan julkaisuissa, joten ei muuta kuin kipinkapin kotiin kirjoittamaan kaikki ylös.

Sielujen puutarhan kanssa tilanne on nyt tämä. Leffa on nähty ja purkitettu. Arvelen että sen muuttaminen kirjalliseen muotoon (heh, tyypillisen nurinkurista minulle - ensin tehdään leffa ja sitten käsikirjoitus) vie joitakin kuukausia ja lopputuloksena on kaksi lukua. Ja pakko myöntää, mutta olen aika innoissani ajatuksesta että loppu häämöttää. Koska sitten, vihdoinkin sitten, voin antaa itselleni luvan alkaa kirjoittaa ihan tosissani jotain muuta.

*

I've started walking a lot. I make long walks here at the country side and at the same time plot my new stories. It's like watching a movie. And that's why I like to walk alone, routes that are not challenging and have little stimulus.

When the inner movie is directed, cut and produced, I run home to write it down. Quite topsy-turvy, but so am I.

My novel length fanfiction story Garden of Minds is now at that stage. All ready to be finished with it's two last chapters. I am so happy that in no time I can write The End and move to the other realms. Out of Hogwarts. And I'm quite excited about my new plans!

Pari johdantoa ja pari vampyyriä, paidalla ja ilman

2011-04-09T19:09:00.000+03:00

Olin ulkona! Ihan oikeasti, silleen että kengät jalassa ja humpshumps kävellään jaloilla ja kura roiskuu. Aurinko paistoi kasvoille ja pellon vierellä kohisi uusi joki. Hyppelin tulvapaikkojen yli kuin peura, tai poni tai virtahepo, who cares.

Hassua mennä tapaamaan aurinkoa (no pun intented - True Bloodissa kun vampyyri tekee itsarin tai tapetaan, siitä käytetään fraasia "to meet the sun"), siis hassua mennä vartavasten aurinkoon niin, että kasvoilla on mojova kerros aurinkorasvaa, silmillä yli puolet naamasta peittävät lasit ja lopun verhoaa iso musta pipo ja musta hupputakki. Näytin ihan joltain julkkikselta. Sellaiselta joka ei halua että sitä tunnistetaan. Luulen että onnistuinkin aivan erinomaisesti näyttämään siltä. Siis tunnistamattomalta.

Vähän niin kuin tälleen, paitsi että musta takki ja ilman palmuja.
Tarkemmin ajatellen, ihan identtinen. Could be me.

Mutta asiaan, tämä oli vain johdanto.

Kuten tiedätte, olen vähän heikkona tiettyihin vampyyreihin. Enkä tarkoita Edward Cullenia. True Blood on niin suurta herkkua, että en melkein tarvitse hyvää suklaata (pakko aina laittaa tuollainen laatumääritelmä, koska suurin osa suklaasta on täynnä kaikkea muuta, mikä ei ole suklaata, ja jos puhutaan suklaasta, niin sen on oltava silloin suklaata = dark and premium quality), hyvää suklaajäätelöä (vrt. edellinen) tai ensiluokkaista punaviiniä.

Tämäkin oli johdanto. Hitsi.

Stephen Moyer (a.k.a Bill Compton) ja Anna Paquin (a.k.a Sookie Stackhouse) sekä Alexander Skarskård (a.k.a ~~Sexy Beast~~ Eric Northman) ovat keränneet rahaa hyväntekeväisyyteen nimikkeellä "Battle of the Fang" (eli torahampaiden taistelu). Tällä loistavalla sivustolla lisää aiheesta: Alexander Skarsgård. Torahammassankarit olivat saaneet kerättyä rahaa yli 70 000$, ja ymmärrän sen hyvin, sillä myynnissä oli ollut esimerkiksi tällaisia teepaitoja:

Bill pussaa Ericiä. Ja Eric tunnustaa olevansa Bill's Bitch. How nice.

Bill ja Eric eli Stephen ja Alexander

You bet!

Ohhoh, tästä on nyt jäänyt se teepaita pois, but you get the picture...

My Hogwarts - Tylypahkani

2011-04-09T13:15:00.001+03:00

Laitan nyt tännekin näitä kuvia, niin voitte ihmetellä mun käsittämätöntä lapsellisuuttani. Leikin virtuaalisilla paperinukeilla ja rakennan virtuaalista nukketaloa näyttämään Tylypahkalta. Jee!

model: AuraIllumina

(klikkaa kuvia niin saat ne isommiksi, suosittelen!)

Astronomy Tower - Tähtitorni

Room of Requirement - Tarvehuone

The Lake - Järvi

Honey Dukes - Hunajaherttua

Some snowy garden - vähän lumista puutarhaa

Trelawney's Divination Class - Punurmion ennustuksen luokka

Library - Kirjasto

Dormitory - Makuusali

Gryffindor Common Room - Rohkelikkojen oleskeluhuone
(notice Sirius Black and Remus Lupin) :)

Ikävä kyllä ensimmäinen Tylypahka -huone (Valvojaoppilaiden kylpyhuone, josta pidin tosi paljon) jonka tein ei ole enää olemassa. Olen myös poistanut Suuren salin. Saa nähdä saanko vielä joskus inspiraation ja teen ne uudestaan.

Tuskin.

Ai niin, tämä vielä. Tässä olen stailannut tuon medolliksi kutsutun nuken näyttämään oppilaalta.

Mutta nyt on niin uskomattoman kaunis aurinkoinen lauantai, että aion hämmästyttää kaikki ja raahata itseni kävelylle!

Loputonta analyysia Severuksesta...

2011-04-06T13:33:00.001+03:00

Kuten ehkä tiedättekin, kirjoitin tuossa vähän aikaa sitten kolmiosaisen tutkielman Severuksen sielunelämästä. Sen voi lukea täältä: Poika vailla sielua

Julkaisin teoksen myös Finissä ja Vuotiksessa, ja siellä heräsi niin mielenkiintoinen keskustelu, että tunsin vastustamatonta tarvetta siirtää keskustelun tänne. Lukekoon ken jaksaa. Ja niitä varten jotka eivät jaksa, laitoin silmäniloksi pari kuvaa.

Kaikki kuvien oikeudet ovat niiden tekijöillä ja virallisilla omistajilla, joka en ole minä.

VUOTIS

Fimca Worthleberr
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti)
« Vastaus #1 : 24-03-2011, 15:34:26 »

Todella synkkää tekstiä, tykkään! En ole sitten ihan varma olenko samaa mieltä kaikesta mitä tuossa sanotaan (Sevin aivoitukset ja se miten hän kehittyi sellaiseksi kuin kehittyi), mutta olet kuitenkin selvästi miettinyt asiaa ja onnistunut tuomaan oman versiosi kirjalliseen muotoon uskottavasti. Hiukan jäin kaipaamaan Lilyn osuutta asiaan, vai onko se osuus vasta tulossa? En btw kuunnellut manitsemaasi kappaletta taustalla, liian laiska kaivamaan kuulokkeita taas esiin, enkä pystyisi keskittymään sekä tekstiin että musiikkiin kumpaankin kunnolla. Ihana ajatus kyllä, tehdä tarina klassisen musiikin pohjalta.

"Yritin välttää kaikkea, mikä olisi voinut käynnistää tulivuorenpurkauksen. Opin puhumaan rauhallisesti ja pehmeällä äänellä, liikuin äänettömästi ja sulauduin nopeasti varjoihin, harkitsin jokaista sanaani ja elettäni, enkä koskaan paljastanut todellisia tunteitani."

Tästä kohdasta tykkäsin tosi paljon, en ole tullutkaan ajatelleeksi noita kaikkia Severuksen eleitä ja muuta, että ne kaikki liittyisivät jotenkin lapsuuden traumoihin, mutta hyvä pointti!

"Olin poika vailla sielua, ja minusta kasvoi mies ilman omaatuntoa."

Tämä on hieno lause muuten, mutta tuo omatunto-sana vähän häiritsee. Onko Severus tosiaan vailla omaatuntoa? Pohtimisen arvoinen asia...

*

Aura Illumina
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti)
« Vastaus #2 : 24-03-2011, 19:00:03 »

Kiitos Fimca Worthleberr kommentistasi. Niinpä tosiaan, kaikilla meillä taitaa olla omat käsityksemme siitä, miten mystisestä liemimestarista tuli sellainen kuin tuli (ja millainen ja sellainen on), sekä siitä mitä hän tosiasiassa itsestään ja elämästään ajatteli.

Lilyyn liittyvää sisältöä on kahdessa seuraavassa luvussa. Laitan sen kakkososan huomenna tänne. Ja mitä tuohon omatunto-asiaan tulee, niin se on oleellinen käsite koko tämän ficin kannalta.

Eräs ficciä Finissä kommentoinut lukija tiivisti kommentissaan minusta aika hyvin sen, mitä ajoin tuolla takaa:

Lainaus käyttäjältä: Siperia

"Olin poika vailla sielua, ja minusta kasvoi mies ilman omaatuntoa."

Lempispekulointejani Severukseen liittyen on juurikin se, että tämä on se, mitä hän itsestään luulee, vaikka oikeasti se omatunto on varmasti olemassa. Mä olen itseasiassa varma, että Severuksella on hyvin vahva moraali, vaikkakin omanlaisensa. Hän vain kiistää koko asian eikä näe itsessään mitään hyvää ja puhdasta. Mistä sitten kumpuaa kaikki se itseviha ja katkeruus. Miesparka.

Siispä se mitä Severus itsestään ajatteli, ei välttämättä vastannut lainkaan todellisuutta...

*

Fimca Worthleberr
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti)
« Vastaus #3 : 25-03-2011, 10:40:47 »

Luen todellakin loppuun tämän ficin, aihe on niin mielenkiintoinen :D

Itse asiassa, nyt ymmärrän mitä tarkoitat tuolla omatunto-jutulla - jos se on pelkästään Sevin oma käsitys itsestään, niin kuulostaa uskottavalta. Olen aika samoilla linjoilla, koska olen tässä miettinyt, että Sev tuskin koskaan uskoi, että kukaan voisi rakastaa häntä omana itsenään, ilman mitään savutuksia tai todisteluja. Varmaan osittain juuri siksi hän hakeutui Kuolonsyöjäksi. Severushan oli älyttömän epävarma itsestään (niin kuin Rowlingkin on jossain haastattelussa maininnut) ja omasi huonon itsetunnon, ja näin ollen varmaan ajatteli, ettei omannut juurikaan mitään hyviä tai hyveellisiä puolia, ja tarvitsi sitten jotain pönkittääkseen itsearvostustaan ja josta olisi saanut hyväksyntää. Sevihän ei koskaan saanut vanhemmiltaan rakkautta tai huolenpitoa, ja sellainen vaikuttaa ihmiseen varmaan tämän loppuelämän ajan.

Aura Illumina
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti)
« Vastaus #4 : 25-03-2011, 16:02:16 »

Kiitos paljon kommentista. Hyviä pohdintoja sinulla. Severus on siitä juuri niin mielenkiintoinen hahmo, että hän on yksi kirjasarjan tärkeimmistä hahmoista (Harry ja Severus ovat ainoat, jotka ovat saaneet kunnian komeilla kirjan nimessä), mutta silti saamme hänestä kovin vähän tietoa. Ja koko tarinan halki se, mitä Severuksesta saamme tietää, on enimmäkseen muiden näkemyksien sävyttämää. Ensimmäisessä kirjassahan Severus kuvattiin vain Harryn silmien läpi, ja miten väärään hänen olettamuksensa osuivatkaan. Tätä tapahtuu halki koko sarjan. J.K. näytti leikittelevän sillä, että heitti Severuksesta koko ajan informaatiota, joka sai lukijan horjumaan "pahis", "hyvis", "pahis", "hyvis" välillä.

Ja näitä on sitten kiva arvuutella ja fiilistellä, että mitä siellä kaiken taustalla sitten onkaan.

*

Sateenropina
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti)
« Vastaus #5 : 27-03-2011, 10:46:19 »

*innostuu kommentoimaan*

Otsikko on mielenkiintoinen, joten täytyy nyt ensiksi ylistää spekuloida sitä. Jotenkin tuntuu surulliselta että Sev ei usko omistavansa sielua (mikäli otsikko nyt vastaa Sevin käsitystä itsestään), tai ylipäätään mitään hyvää. Se toi myös mieleeni eräässä toisessa kirjasarjassa esiintyneen hahmon joka ei myöskään uskonut omistavansa sielua, ja kun viimein ymmärsi sen olevan itsellään olemassa oli jo liian myöhäistä ja kaikki mitä hänestä jäi jäljelle oli hänen maineensa pahansuopana ihmisenä. Tuo edellinen voisi päteä myös Seviin ellei Harry olisi tullut ja kertonut kaikille Voldemortin ja Harryn taistelua katsoville miten asiat oikeasti olivat.

On myös jännä nähdä seuraavissa osissa miten kuvaat Severuksen kehittymistä sellaiseksi kuin hänestä lopulta tuli. Vaikka KV:n lopussa tulikin selväksi että hän oli oikeasti Dumbledoren puolella, hän teki sen kuitenkin ilmeisesti vain Lilyn vuoksi (mikä on kyllä ihan hienoa), eikä hänen omasta ajatusmaailmastaan kerrottu paljon mitään. (siis mitä hän lopulta ajatteli jästeistä, kuolonsyöjistä ja näin.)

Jatkoa odotan.

*

Miizhaa
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) 2. luku
« Vastaus #7 : 27-03-2011, 14:34:03 »

Mun piti kommentoida tätä jo eilen, kun kirjastolla ekan osan luin. Koneesta kuitenkin loppui aika (mur.) enkä muistanut tätä enää illalla. Palaan nyt kuitenkin kommentoimaan.

Aluksi (siis ennenkuin edes klikkasin tämän auki) panin huomioni nimeen. Todella osuvasti keksitty ja voin vain toivoa, että tämä ei pääty samalla tavalla kuin kaikki muut kelmificit. (eli, että Lily valitsee Jamesin ja jättää Sevin. Anna Lilyn ja Sevin saada toisensa ne ansaitsee sen!) Poika vailla sielua ekaks tästä tuli mieleen joku romanttinen rakkausficci, mutta yllätyin ja positiivisesti kun luin. Kuvailu on osuvaa ja tarttuvaa, odottelen vain, että milloin tämä ihana punapää astuu kuvioihin (tiedät, ketä tarkoitan, vai mitä??) Mutta pieni miinus tulee kuitenkin siitä, että luvut eivät olleet (kumpikaan, vaikka 1 luku kyl oli vähän enemmän) kauhean pitkiä. Minä tosin siitä paraskin sanomaan, joten pidän suuni kiinni, enkä välitä siitä enempää. Ja kakkosluvussa James mainittu! Sulin siihen paikkaan.

Lainaus käyttäjältä: Aura Illumina - 27-03-2011, 13:31:34

"Kouluun tullessa olin kalpea ja hintelä. Olin älykäs, mutten nerokas niin kuin Potter, joka saattoi äärimmäisen vähällä vaivannäöllä napata kiitettävän arvosanan aineesta kuin aineesta. Olin pitkä ja tummahiuksinen, kuten Musta, mutta piirteeni eivät olleet järjestyneet kasvoilleni yhtä symmetrisesti, eikä hymyni ollut valloittava ja lämmin. Jos minulla edes sellaista oli."

Ehdottomasti yksi parhaimpia kohtia koko tähän astisessa ficissä. Jos minulla edes sellaista oli niinpä niin, Sev, sitähän ei koskaan voi tietää. Tykkäsin muutenkin tosta kohdasta, sillä siinä Severusta ei voi sanoa itserakkaaksi eikä h'än sen puolin säälikään itseään. Juuri niin Sevin tapainen kohta, tyksin.

Lauseet olivat onnistuneita enkä huomannut virheitäkään. Tosin enpä niitä paljoa etsinytkään. Mutta, jatkoa mahdollisimman pian! Tykkään tästä.
- Miz

*

Aura Illumina
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) 2. luku
« Vastaus #8 : 27-03-2011, 18:01:37 »

Kiitos Miizhaa paljon kommentistasi! Tämä ei todellakaan pääty samalla tavalla kuin kaikki muut kelmificit, joita en itse asiassa ole edes lukenut. :) Koska tässä on kyseessä kolmiosainen introspektio eli itsetutkiskelu, joka nimenomaan rakentui tuon mainitsemani Elgarin sellokonserton pohjalle.

Nämä eivät siis ole varsinaisia lukuja, vaan nimenomaan osia, siksi ne ovat myös lyhyempiä kuin normaalien jatkoficcien luvut.

Hahmotuksen vuoksi ficin rakenne on tämä:

Osa I - Sielu
Osa II - Katumus
Osa III - Omatunto

Toivottavasti tämä ei nyt vie lukuintoja, että tämä ei olekaan sellainen perusjatkoficci. Eli toivon että viimeinenkin osa vielä miellyttää, koska itselleni tämä on hyvin rakas.

*

Fimca Worthleberr
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti)
« Vastaus #9 : 28-03-2011, 10:16:11 »

Lainaus käyttäjältä: Aura Illumina - 27-03-2011, 13:31:34

"Enemmän kuin sieluni myymistä sen groteskin tatuoinnin hinnalla, kaduin syyllisyyttä, jonka tahtomattani heitin hänen niskoilleen. Hän oli hyväntahtoinen sielu. Ja hän kuoli omatunnollaan minun kohtaloni, niin kuin minäkin kannoin vastuuta hänen kohtalostaan."

Tuosta viimeisestä kappaleesta pidin eniten, siinä on mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen pointti, nimittäin se, mitä Lily ajatteli Sevin liittymisestä Kuolonsyöjiin. Sitähän kun me emme tiedä. On kyllä hienoa ajatella, että Lily olisi kuitenkin vielä välittänyt Severuksesta, edes tuon syyllisyyden tasolla. Vai oliko hän sellainen ihminen, joka pystyi katkaisemaan kaikki tunnesiteensä vanhaan ystäväänsä ja unohtamaan tämän kokonaan? Ärsyttävää, kun ei voi tietää. Spekuloida voi kyllä aina, mutta lopulta, ei se korvaa oikeaa tietoa. Ja sen voi vain Rowling antaa (mikä on epätodennäköistä). Mutta silti, nämä spekulaatiot ja sun ficit on kyllä toiseksi paras vaihtoehto! :)

"Tarve tulla näkyväksi, olla olemassa tunnustettuna yksilönä, oli suurin syyni liittyä Pimeyden lordin joukkoihin. Yleisesti ajateltiin, että se oli jokin ylimitoitettu reaktio siihen että menetin parhaan ystäväni, kenties kosto, kenties itsetuhoinen yritys päästä eroon kaikesta. Mutta ei, halusin vain kuollakseni kuulua johonkin, olla tärkeä osa jotain suurempaa kokonaisuutta ja lunastaa oikeus olemassaolooni olemalla hyödyksi."

Tuli mieleen, että olihan Sevillä vielä yksi syy liittyä Kuolareihin, nimittäin vahva kiinnostus - tai jopa rakkaus - Pimeyden voimia kohtaan. Tuskin oli nuorelle, kunnianhimoiselle Severukselle yhdentekevää, että Voldemort tiesi niistä ehkä enemmän kuin kukaan muu koskaan.

"Itse en koskaan kaivannut mitään syyllisyyttäni lieventävää psykologisten tekosyiden verkkoa. Olin heikko, olin typerä ja olin väärässä. Siinä kaikki."

Tuo kyllä kuulostaa niin oikealta. Yksinkertaista ja selkeää, ei mitään tekosyitä.

Kolmatta osaa odotellessa.

*

Narniadara
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) VALMIS!
« Vastaus #14 : 02-04-2011, 14:12:40 »

Ihana! Tämä on niin koskettava! Oi, että! Sulla on tosi hyvä kirjotustyyli ja se on se on ihanaa! Severus on minusta juuri tuollainen katkera ja niin (mikäs se sana nyt on?).

"Poika vailla sielua" on tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono nimi. Sevellä on sielu, joka tuli tässä nyt esille. Hän on kyllä niin ihana tässä, musta sen pitäisi olla kaikkialla samanlainen.

"Kun sinä menit, tai niin kuin typeryyksissäni luulin asian olevan, katosi valo elämästäni. Vaivuin siihen aivan liian tuttuun pimeyteen, siihen olemattomuuteen, jossa tahtoni oli kauppatavaraa, pelkkä halveksittava hinta kuvitellusta turvallisuudesta. Kun luulin menettäneeni sinut, ei ollut enää minua, joka olisi voinut ymmärtää, voinut valita. Minä lakkasin olemasta. Ja sieluni hutera, läpikuultava liekki sammui.

Vasta kuolemasi räjäytti sydämeni auki paiskaten minut takaisin itseeni ja tunteisiini. Et uhrannut itseäsi vain poikasi tähden, vaan myös minun tähteni, ja niin kuin kuolemasi seurausta oli Poika Joka Elää, heräsi myös minun sisimmässäni se Poika, jonka sinä olit tehnyt Eläväksi."

Ihana kohta! Severus on vain niin rakastunut ja kun hänen rakkaansa kuoli, hänellä oli niin suuri tuska, että hän heräsi henkiin ja kapinoi. Ihanaa Aura!

~Dara

*

Fimca Worthleberr
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) VALMIS!
« Vastaus #15 : eilen kello 14:53:31 »

Mahtava päätös hienolle pohdinnolle, sillä sitä tämä teksti minusta pohjimmiltaan on; pohdinto tai katsaus Severuksen sielunelämään ja persoonaan. Rakastan syvällistä tapaa, jolla paneudut tähän kiehtovaan hahmoon, vaikka tuskin muita kunnollisia vaihtoehtoja edes on, koska jos jotain Severus ei ole, niin pinnallinen. Siellä syvyyksissä voi olla mitä vain, ja uskon, että sieltä tosiaan löytyy se omatunto, ja aika vahva sellainen. Tuo rakas sieluni lilja oli minunkin mielestäni ihana kohta. Kuvaa juuri sitä kauneutta, mitä Severuksessa on, jos vain jaksaa etsiä.

Kuvailit myös tosi hyvin Severuksen suhtautumista Harryyn. Juuri noin se minunkin mielestäni menee ;)

Olen kyllä taipuvainen olemaan samaa mieltä kuin Narniadara, että Sevillä todellakin on sielu, ja voimakas sellainen. En ole varma mitä ajattelen siitä ideasta, että Severus olisi tullut, tai olisi ajatellut tulevansa "todelliseksi" vasta Lilyn kautta. Minusta kun hän kuitenkin on ehdottoman oleva ihan omana itsenäänkin, ilman että hänen tarvitsee heijastaa itseään kehenkään tai mihinkään. Mutta hyvin uskottavaa ja aidon tuntuista teksti kuitenkin on, eli kyse taitaa olla vain näkemyseroista. Enkä minä tosiaankaan ole varma näkemyksistäni. Täytyy lukea tämä koko juttu joskus paremmalla ajalla ja miettiä sitä vielä kokonaisuutena.

*

Aura Illumina
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) VALMIS!
« Vastaus #16 : eilen kello 15:57:42 »

Kiitos kauheasti kommenteista! Ihan pakko nopeasti (kiire) kommentoida jotain. Palaan varmaan paremmalla ajalla vielä kommentoimaan tarkemmin muita. Mutta tuo ficin nimi "Poika vailla sielua" on monimerkityksellinen, niin kuin yleensä kaikki mitä kirjoitan. Sehän ei välttämättä tarkoita sitä, että "Poika jolta puuttui sielu" tai "Poika jolla ei ollut sielua". Olla jotain vailla, tarkoittaa että kaipaa sitä. Eikö?

Ja tosiaan, tarina kuvaa Severuksen omia ajatuksia asioista, ei todellisuutta. (Hassua miettiä fiktiivisen hahmon fiktiivistä todellisuutta...) Ja koska oma psykologinen tulkintani on, että Severuksella ei ollut lapsena ketään (vanhemmat), joka olisi nähnyt hänet. Lapsi ei opi tiedostamaan ja tunnistamaan itseään ja omia tunteitaan ellei hänellä ole vanhempaa (yleensä äiti), joka peilaa ja nimeää tunteita. Lapsi tulee näkyväksi vanhempiensa (hyväksyvän) katseen kautta. Tämä on ihan peruskehityspsykologiaa.

Tulkinnassani Severus jäi tällaisen ulkopuolelle, ja Lily oli ensimmäinen, joka näki hänet ja hyväksyi sellaisena kuin hän oli. Eli siinä mielessä Lily ystävyys/rakkaus teki Severuksen näkyväksi (itselleen) ja näin ollen Lilyn rooli oli osittain sellainen, mikä äidillä on lapselle. Ja jokaisessa rakkaussuhteessahan aktivoituu aina varhaislapsuuden symbioosi, joka on koettu (yleensä) äidin kanssa. Ja jos symbioosi on ollut vaillinainen, rakkaussuhteessa on mahdollista saada ns. korjaavia kokemuksia, jotka paikkaavat lapsuudessa saatuja vaurioita. Ajattelin että Lily olisi ollut sellainen Severukselle, ja siksikin niin mahdottoman tärkeä.

Tästä voisi jo itsessään kirjoittaa pitkän analyysin, mutta säästän nyt teitä siltä. :)

Kiitos kuitenkin miljoonasti kommenteistanne!!!

Fimca Worthleberr
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) VALMIS!
« Vastaus #17 : tänään kello 12:38:28 »

No joo, huomaa etten ole koskaan lukenut psykologiaa (ehkä olisi pitänyt), enkä tosiaan ajatellut asiaa tuolta kantilta. Enpä juurikaan voi sanoa vastaan tuohon :D

Mutta silti minua kaivelee jokin tuossa tulkinnassa - intuitio tai jokin hankaa vastaan järjestä huolimatta - tai sitten se on vaan se ristiriita mikä Severuksessa on koko ajan mukana. Toisaalta on Lily ja toisaalta Pimeyden voimat. Ja sitten on se (minun mielestäni käsittämätön) Halfblood Prince-juttukin jota ei sovi unohtaa, eli jos Seve on keksinyt itselleen sellaisen lempinimen, pakko hänen on ollut identifioida itsensä sen kautta jotenkin. Emme kyllä tiedä, missä vaiheessa hän tuon nimen on keksinyt enkä tosiaankaan osaa sanoa, mitä hän on nimen ajatellut tarkoittavan tai merkitsevän itselleen - vai onko koko nimi jokin omituisen huumorintajun tuottama vitsi.. en ihmettelisi sitäkään. Mutta joka tapauksessa, tuo nimi liittyy nimenomaan Severuksen äitiin ja sukujuuriin, joka on huomionarvoinen seikka.
Voi olla myös että puhumme nyt eri asioista, sinä kehityspsykologiasta ja minä ihan jostain muusta.

Jollain lailla tulee mieleen kappale Päivänsäde ja Menninkäinen tästä kuviosta. Eli Severus, pimeyden olento, on rakastunut valon olentoon, eli Lilyyn, ja koko tämä yhtälö on mahdoton, koska pimeyden olento ei pääse pimeydestään eroon. Eli jotenkin musta tuntuu että nuo Pimeyden voimat on määrittänyt Severusta ainakin lapsena/nuorena enemmän kuin Lily. Eääääh... mutta kuten sanoin, en ole tosiaankaan varma näkemyksistäni jotka voivat hyvin muuttua ajan ja pohtimisen myötä.

*

Aura Illumina
Vs: Poika vailla sielua (Severus, SK/LE, kelmit, K-11, draama, angsti) VALMIS!
« Vastaus #18 : tänään kello 13:02:47 »

Mielenkiintoista, mielenkiintoista, mielenkiintoista... Aivan loistava mielleyhtymä tuo Päivänsäde ja Menninkäinen. Niinhän se on. Suhde on jo itsessään mahdottomuus (kai), mutta kun olosuhteiden vuoksi se jää saavuttamattomaksi, sen mahdottomuutta ei tarvitse koskaan kohdata. Siis jos Severus ja Lily olisivat esimerkiksi menneet naimisiin, niin asia olisi todennäköisesti lyönyt vasten kasvoja jossain vaiheessa.

Eli itsekin ajattelen, että Severus kantoi tuota pimeyttä itsessään koko elämänsä ajan. Rowling on hienosti kehitellyt hahmon, jossa on sekä hyvää että pahaa, pahoja tekoja, ilkeää luonnetta, katkeruutta ja silti halua hyvittää, korjata ja auttaa.

Ja eipä ficcieni lukeminen tai niistä keskusteleminen mitään psykan opintoja edellytä. :) Nämä jutut ovat vaan itselläni selkärangassa, ja siksi yleensä ihan tahattomastikin tarinoiden pohjalla. En mitenkään erityisemmin mieti tai analysoi niitä, eikä tarvitse muidenkaan ellei erityisesti halua. :)

Kirjoitit että jokin kaivelee "tuossa tulkinnassa", mutta tipuin kärryiltä että missä tulkinnassa. Tuossa miten ajattelen Lilyn "tehneen Severuksen näkyväksi" jutussa vai? Pohjimmiltaan ajattelen niin, että Severuksessa on myös romanttinen ja runollinen puoli. Ja tuo kirjoitelma on hänen omaa tulkintaansa asioista. Mielestäni hän antaa Lilylle liian suuren arvon ja merkityksen ja samalla vähättelee itseään, mutta sellainen on hänelle mielestäni tyypillistä. Omanarvontunto ei ole kehittynyt normaalisti, niin se ilmenee sitten oman arvon mitätöimisenä ja vastaavasti sitten toisessa tilanteessa muiden vähättelynä ja mitätöimisenä sekä halveksuntana ja ylenpalttisen omahyväisesti ja itsevarmasti esiintymisenä. Ja ikävä kyllä se on useimmille ollut ainoa, mitä ovat liemimestarin persoonasta päässeet näkemään.

Tuo Puoliverisen Prinssin vetäminen mukaan pohdintoihin oli erinomaista. Tosiaan... Mistä ja miten ja varsinkin miksi tämä lempinimi on syntynyt? Kuten viittaat, kyseessä voi olla vaikka ironia, ja varmasti nimellä on moniakin merkityksiä. Tuli jopa mieleen että onko se edes Severuksen itse keksimä? Mitä jos se on ollut hänen ja Lilyn yhteinen vitsi, yhteinen juttu tms. Ainakin siinä vanhassa kirjassa oli pitkin marginaaleja myös Lilyn kirjoituksia, joten hän on ainakin ollut tietoinen tästä Severuksen lempinimestä.

Ja mitä Severuksen äitiin ja sukujuuriin tulee, uskon että hän on rakastanut ja ihaillutkin äitiään. Taikuus on häneltä perittyä, ja ehkä se on ollut se ainoa osa, jota Severus on omissa juurissaan arvostanut. Kukapa tietää?

Tämä on jotenkin niin loputtoman kiehtova ja ajatuksia herättävä aihe. Haluaisin laittaa näitä meidän pohdintoja mun blogiini, koska on liiankin tuoreessa muistissa se, kun Vuotiksesta on pyyhkiytynyt pois puolen vuoden ajalta kaikki kirjoitukset jne. Ja joku virkaintoinen valvojaoppilas saattaa tulkita että tää on off topic, niin se siitä sitten. :/ Että terkkuja vaan, valvovalle silmälle, olinhan itsekin aikoinani Valvojaoppilas. :)

*

Jätin paljon iki-ihania kommentteja postaamatta tänne, koska ne eivät suoraan liittyneet juuri tähän keskusteluun, ja koska muuten viestistä olisi tullut kilometrin pituinen. Kiitos silti kaikille lukijoille ja varsinkin kommentoineille. ♥

Debatti varmaan jatkuu, ja mikäs sen parempaa, jos itsekin inspiroiduit pohtimaan syntyjä syviä. Siinä tapauksessa laita ihmeessä kommentti tänne ja osallistu keskusteluun!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Uusi luku Sielujen puutarhaan!!!

2011-03-28T20:37:00.000+03:00

Tällaista tuumin tänään Finissä klo 19:15

Kiitos, kiitos, KIITOS tuhannesti kaikille lukijoille ja kommentoineille. Olen kirjoittanut ihan vimmaisesti koko päivän. Nyt on viimeistelyä vaille sellainen noin 1700 sanan luku. Huomaan kiirehtiväni, mutta se ei kannattaisi. Näin pitkän ficin kanssa ja varsinkin tällaisessa luvussa pitäisi olla tarkkana. Olen saanut varmaan sata harmaata hiusta kikkaillessani päivämäärien ja aiemmin mainittujen yksityiskohtien kanssa.

Hitto. Tämä on työlästä hommaa!

Mutta vaihtoehtoina on nyt joko se, että rysäytän hieman raa'an puoleisen luvun teidän kätösiinne, tai sitten hinkkaan tuota oikein huolellisesti vielä pari päivää. Huomenna on nimittäin työmatka, joten tähän ei pysty keskittymään vasta kuin keskiviikkona.
Aaargh.

Nyt on ihan hamletmaiset tunnelmat. Antaako vai eikö antaa.

Mutta tulollaan on. Tuoksu leijuu jo uunista.

Ja puoli tunti tästä ilmoitin Facebookissa näin:

Ihme on tapahtunut! Uusi luku Sielujen puutarhaan on ilmestynyt juuri. Eihän siinä mennytkään kuin kaksi vuotta... Mutta nyt se on 1705 sanainen ja valmis!

Se tarkoittaa siis sitä. Että se on ihan julkaistu. Siis luettavissa.

Kiireisimmille täältä, uunituoreena, älkäähän polttako näppejänne!

Sielujen puutarha: Luku 26 – Tahroja paperilla
maaliskuu 28, 2011 Tekijä auraillumina

Junamatka Tylyahosta Lontoon King’s Crossin rautatieasemalle ei ollut koskaan tuntunut matelevan hitaammin kuin nyt. Hermione oli tuntenut itsensä taas viisivuotiaaksi, joka roikkui auton takapenkillä isänsä selkänojassa hokien väsymättömällä sinnikkyydellä “joko ollaan perillä?” Asiaa ei muuttanut miksikään se seikka, että nyt hän oli 18-vuotias, siis hyvän matkaa täysi-ikänen ja juuri koulusta valmistunut noita. Hän istui junavaunussa ystäviensä ympäröimänä, katseli ikkunassa ohi ryömivää maisemaa, eikä sanonut sanaakaan. Ystävien taholta ei onneksi tullut mitään painetta sosiaaliseen jutusteluun, sillä suurin osa heistä näytti olevan kalpeita ja väsyneitä eilisestä juhlimisesta.

lue lisää...

Vampyyrit ja hämähäkit ja hyvä ja paha eli Hämähäkkimies-leffan arvostelu... kind of

2011-03-28T10:35:00.001+03:00

Tänään on True Blood päivä. Se on hienoa. Viikostani on kokonaan kadonnut kurja maanantai. On vain True Blood-päivä, tiistai, keskiviikko, torstai... ja sitä rataa. Erityisen ihanaa tuossa sarjassa on *kröhm-erik-kröhm* se, että vaikka olen lukenut koko tämän hetkisen kirjasarjan (10 kirjaa + Sookie Stackhouse novellikokoelman nimeltään A Touch of Death), niin koska sarja ei noudata orjallisesti kirjoja, se onnistuu aina yllättämään ja pitää näin ollen vähän varpaillaan. Se on suotavaa, kun on vampyyritarinasta kysymys.

Mutta vampyyreistä ei ollut tarkoitus kirjoittaa, vaan Hämähäkkimiehestä.

Sain muuten sen artikkelin valmiiksi minuutilleen sillä hetkellä, kun elokuva alkoi. Aika hyvä ajoitus mielestäni. Leffa itsessään oli sitten hienoinen pettymys. Tobey Maguiren Peter Parker ei ollut enää yhtään niin nörtti ja epävarma ja hellyttävä kuin ensimmäisessä osassa. Siitä suorastaan yritettiin leipoa jotain pahista tyyliin Dark Willow (Buffy viittaus) mustassa sukkapuvussaan ja mustien, otsalla roikkuvien hiustensa kanssa. Kohta, jossa Peter jatsaa lanteita keikutelleen kadulla, on nolo. Ainakin minun mielestäni. Ehkä maailmassa on joku, jonka mielestä se oli kuuminta hottia, mutta täällä kotikatsomossa kukaan ei tunnustanut.

Dark Willow eli pahisnoita Willow Buffy Vampyyrintappajasta.

Ensimmäinen Hämähäkkimies -elokuva oli hyvin paljon selkeämpi, yksinkertaisempi, vähävihollisempi ja kaikessa epäuskottavuudessaan uskottavampi. No ei sekään hyvä ollut, mutta Tobey Maguire oli ihana. Sehän se nimittäin on se tärkein asia elokuvassa, ja viehko mies pelastaa rainan kuin rainan. Hämähäkkimies 2 elokuvaa en ole nähnyt, mutta luin juonen Wikipediasta (God Bless Wikipedia), joten koin olevani ihan valmis kolmoseen.

Ihana nörtti-Peter Hämis ykkösestä.

Kirsten Dunst oli ihana. Jazz oli maukasta. Peter oli kusipää. Harry oli muistinsa menettäneenä hyvä tyyppi ja muistinsa takaisin saaneena ääliö jästipää (eikö se nyt voinut uskoa että Peter ei tappanut sen isää, vaikka sitä kuinka yritettiin rautalangasta/rautateristä vääntää?). Mustan puvun ja kirkonkellojen symboliikka oli vähän liian yksinkertaista (kosto versus anteeksianto) ja potter-kirjoistakin tuttu "kukaan ei ole täysin paha, vaan meillä on aina mahdollisuus valita" -teema oli väänetty muotoon idiooteille. Pakko tunnustaa, että vaikka katsonkin leffoja yleensä täysin kritiikittä, vain tunnelmasta nauttien, niin nyt ärsytti se, että ei voitu antaa tapahtumien ja kuvakielen puhua, vaan piti oikein lausua se ääneen siellä leffan lopussa.

"Kaikissa meissä on hyvää ja pahaa, voimme itse valita... ja blaablaablaa..."

Pahis-Hämis. Tai sitten se on Kerkko Koskinen?

Eli koko leffan voisi kiteyttää näin: hyvästä tuli paha ja pahasta tuli hyvä ja hyvästä, josta oli jo aiemmin tullut paha, tulikin taas hyvä (mut sit se kuoli) ja toisesta hyvästä tuli paha, koska se halusi hyvää, ja se jäi joksikin semi-pahaksi, mutta sai anteeksi ja toinen sitten halusi olla paha niin kiihkeästi että kuoli mieluummin. Ja tosiaan, kun se hyvä oli ollut paha, niin se teki siitä vielä hyvemmän, kun se pahana oleminen oli lisännyt sen ymmärrystä ja toi kyvyn anteeksiantoon.

Tässä se. Ei tarvitse katsoa. Ellei sitten halua nähdä kun Tobey Maguire nytkyttää lanteitaan keskellä Nykiä pukeutuneena kuin Malfoy junior.

Että sellaista.

Musta Hämähäkkimies katuu.

Sam Raimi

P.S. Unohdin mainita, että leffathan on siis ohjannut Xenasta tuttu Joxer eli Sam Raimi, joka jonkun kasvosokean mielestä näytti joskus aikoinaan etäisesti Tobeyltä. Tai Tobey näyttää siltä, miltä Sam Raimi haluaisi näyttää. Ja koska Sam Raimi olisi varmasti halunnut itse näytellä hämistä, niin näin tässä sitten kävi. Raimi vilahtaa kolmosleffan puolivälissä Jerry Lewismäisenä kohelona, joka yrittää kaupata nerokkaita ideoitaan Peterin työnantajalle sanomalehden toimituksessa. Aikamoista itseironiaa, epäilemättä.

Purnausta omasta selkärangattomuudesta

2011-03-27T19:10:00.000+03:00

Tyypillistä. Tänään piti olla työpäivä. Tänään pitää olla artikkeli kirjoitettuna, koska aamulla se pitää olla toimitettuna tilaajalle, joten tänään se pitää kirjoittaa. Ihan yksinkertaista järkeilyä, ei mitään kvanttifysiikkaa.

No miksi sitten olen roikkunut 9 (yhdeksän!) tuntia koneella saamatta sanaakaan kirjoitettua siitä #¤%&#@:n artikkelista?! On se tiedosto tuossa ollut auki koko ajan, aivan kuin se itsestään kirjoittaisi itsensä sillä aikaa, kun teen kaikea täydellisen toisarvoista oheistoimintaa.

Minulla ei ole yhtään itsekuria. Se on surullinen tosiasia.

Mutta koska kuitenkin aina hoidan kaikki työni deadlineen mennessä, niin se tarkoittaa paljon valvottuja öitä, vahvaa kahvia, selkäsärkyä, vihlovaa päätä ja armotonta vitutusta. Ja kenen on syy? Niinpä. Oma vika.

Ja illalla on ihan pakko katsoa Hämähäkkimies 3. Eilen tuli ykkönen ja voi seitti sentään. Mä en kestä noita hinteliä, nörttejä, syrjittyjä, älykkäitä, kalpeita, uskollisia ja salaa ylivertaisia supersankareita. Tai siis kestän. Tykkään. Tänne mulle yksi ja heti!

Tobey Maguire alias Peter Parker a.k.a. Spiderman

Okei. Mä en kestä. Älä tuijota siinä. Pakko-kirjoittaa-artikkeli-pakko-kirjoittaa-artikkeli... Nyt loppui se tuijottaminen. Aaargh. Miksi tuolla on noin lamauttava katse. Se on varmaan jokin hämähäkkimies-juttu...

Ylimaallisia koiria

2011-03-26T15:40:00.000+02:00

Onnistuin pysyttelemään kokonaisen viikon käymättä kertaakaan ulkona. Boikotoin. Koska nyt kuuluisi olla kevät, ja silti luontoäiti tarjoilee tylysti lumituiskuja ja jäätävää viimaa, niin en ala, en suostu. Kärsikööt sitten siitä, että minä en astu jalallanikaan ulos.

Mutta tänään oli pakko. Ruokakaapit kumisivat tyhjyyttään, vatsasta puhumattakaan, niin teinkin sitten oikein kunnon lompakko-tyhjäksi-ostosreissun. Kaksisataa euroa vilahti hyppysistä hyvin liukkaasti. Summassa on tosin mukana myös muutama kukkauutepullo, koska pitkästä aikaa ajattelin kehitellä itselleni sekoituksen, joka auttaisi minua vähän eteenpäin tässä olemisessani. Ne Sielujen puutarhassa kuvaamani kukkauutteet eivät siis ole mitään mielikuvitukseni tuotetta... Kerron niistä varmaan myöhemmin enemmän.

Parkkipaikalla taistellessani tuhatkiloisten ostoskärryjeni kanssa näin jotain aivan uskomattoman ihanaa. (miksei muuten kukaan auta hentoista naista hädässä, vaikka väkeä oli sankoin joukoin, ja olin varmasti hyvin apua kaipaavan ja suorastaan säälittävän näköinen yrittäessäni saada kärryjä eteenpäin, taaksepäin tai edes pysymään pystyssä, kaiken sen jään, loskan ja norjalaisia vuonoja muistuttavien kurajärvien keskellä!) Vernon-sedän näköinen mies (no se ei vielä ollut se ihana, malttakaapa vain) talutti kahta aivan käsittämättömän suurta koiraa. Mainittakoon, että en ole koiraihmisiä ollenkaan, mutta nämä ylimaallisen majesteettisen otukset lipuivat näköpiiriini kuin Cullenin nuoriso Forksin yläasteen ruokalaan Twilightin ensimmäisen elokuvan ensimmäisessä näyttäytymisessään. Pakko mainita, että kun näin tuon parjatun leffan ensimmäistä kertaa, valehtelematta hyperventiloin. Mielestäni se on edelleen paras kaikista Twilight leffoista, kuten kirjakin on koko sarjan merkittävin.

Päätin välittömästi että hankin kaksi tuollaista koiramaailman jättiläistä ja annan niille nimeksi Leo ja Malfoy (tai ehkä Severus ja Draco). Koska ne olivat suuria kuin leijonat ja ylivertaisia kuin... tiedätte kyllä. Koirat olivat todennäköisesti jotain Irlanninsusikoiran ja harmaakarhun risteytyksiä, ja niiden ottoäitinä oli varmaan ollut joku hyväntahtoinen kissaeläin, joka oli opettanut ne liikkumaan yhtä sulokkaasti kuin kimmeltelevät vampyyrit. Oikeastaan näytti ennemminkin siltä, kuin maa olisi lipunut niiden tassujen alla, eikä suinkaan siltä, kuin nämä jumalalliset otukset olisivat itse liikuttaneet itseään. Ne vaikuttivat aivan liian korkea-arvoisilta niinkin vähäpätöiseen toimintaan.

Mutta nyt on siivouspäivä. Eli imuri hurisemaan, ja sen jälkeen luvassa on ihana vapaailta herkkujen ja leffojen parissa.

Kirjoitusvirettä ja automaattikirjoitusta

2011-03-25T17:03:00.000+02:00

No joo... Just edellisessä kirjoituksessa sanoin etten päivitä tätä enää, ja sitten muokkaan ulkonäön taas ihan uusiksi ja mitä... kirjoitan tänne.

Odotan kevättä kauheasti, ja haahuilen jossain ihan omissa maailmoissani. Töitä on ollut niin vähän, että on ollut ihan liian paljon aikaa tehdä kaikkea jonnin joutavaa ja lipua johonkin ihmeelliseen omaan kuplaan. Taas kerran.

Mulla on ollut kauhea vimma saada se Sielujen puutarha valmiiksi, ensiksikin siksi, että siitä alkaa olla jo liian monta vuotta kun sen aloitin, ja toisekseen siksi, että inhoan kesken jääneitä asioita.

Mutta en tiedä, onko hyvä tehdä jotain vain siksi että saisi sen päätökseen. Ehkä.

Olen herätellyt kirjoitusvirettä hiljalleen ja pehmeästi. Kirjoitin kolmeosaisen pikkuficin nimeltä Poika vailla sielua. Sen idea on hiippaillut kintereillä jo muutaman vuoden, mutta nyt sen sitten tuli ihan valmiiksi. Synkkä ja angstinen pieni tarina, joka kannattaa lukea Elgarin sellokonserton säestämänä.

Ärsyttää, että olen vuosien aikana kirjoittanut varmaan kymmenen erilaista jatkoa Sielujen puutarhaan, ja sitten ne kaikki ovat aina jotenkin hävinneet. Nytkin tiedän, että mulla on muutamassakin eri vihkossa ja päiväkirjassa luonnoksia jatkosta, mutta arvatkaapa löydänkö niitä mistään.

Eilen illalla sitten, kun olin jo käynyt nukkumaan, pongahdinkin ylivireänä ylös sängystä ja kirjoitin käsin kuin automaattikirjoituksella kolme viimeistä lukua. Huh. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Eli jotain luvassa on vielä kolme lukua ja se on sitten siinä.

iPod

2011-03-01T00:49:00.000+02:00

Ennen Harry Potter ja Kuoleman varjelukset -elokuvan ensi-iltaa

2010-11-17T14:56:00.001+02:00

Tänään, ihan muutaman tunnin kuluttua. Vihdoinkin!

Tunnelma on jo nyt niin korkealla, että kokemus ei voi olla mitään muuta kuin ihan uskomattoman mahtava. Ihan kuin odottaisi rakastettunsa tapaamista. Sen, johon on ihan hulluna, jota ilman on ollut vaikea elää, mutta josta on olosuhteiden pakosta joutunut eroon.

Tänä vuonna en ehtinyt panostaa asuuni yhtään. Harmittaa vähän, mutta onneksi minun näyttäytymiseni ensi-illassa ei ole kuitenkaan sitten lopulta se pääasia. Rita Luodikon rooli olisi tänään istunut kuin hansikas, mutta ilman vinoja silmälaseja ja sulkakynää en lähde Ritana esiintymään. Omasta vaatekaapista löytyy paremmin propit Bellatrixin hahmoon, joten jos näette minut Vuotis-näytöksessä, katsokaa läpi sormien ja nähkää tämä:

Kelttiläinen risti

2010-09-10T21:39:00.000+03:00

Olen elämäni aikana tutustunut monenlaisiin mystisiin menetelmiin, jotka tarkemmin tarkasteltuna ovat osoittautuneet hyödyllisiksi itsetuntemuksen apuvälineiksi. Sillä mitä muuta tarot-kortitkaan ovat, kuin apukeino tarkastella omaa sisintään. Kuvat ovat eräänlainen sielun peili, johon itse heijastaa omat tunteensa ja ajatuksensa, joista ei alunperin ollut välttämättä ollenkaan tietoinen.

kuvat / photos © aura illumina

Vuosia sitten riimut, erilaiset kortit yms. kuuluivat arkipäivääni, sittemmin ne unohtuivat laatikon pohjalle ja hyllyn perälle pölyttymään. Siivouksen yhteydessä löysin vanhan peltirasian ja Aleisteir Crowleyn tarot-kortit. Ihan silkasta jälleen näkemisen riemusta päätin kokeilla vanhaa kunnon Kelttiläistä ristiä.

Ensin kortit sekoitetaan huolella. Sitten ne jaetaan kolme kertaa kolmeen eri pinoon. Tämän jälkeen nostetaan pinoista mieluisin (eli mikä vaan tuntuu "oikealta") ja aletaan levittää kortteja Kelttiläisen ristin muodostelmaan: Kaikki kortit laitetaan pöydälle nurinpäin, siis kuva puoli alaspäin. Ensin yksi kortti keskelle (perustilanne), sen päälle vinottain toinen (siihen vaikuttava seikka), näiden ylle yksi (tietoinen mieli) ja keskimmäisen kortin alle yksi (alitajunta), keskimmäisen kortin vasemmalle puolelle yksi (mennyt) ja oikealle puolelle yksi (tuleva), sitten oikealle alas yksi (minä itse) ja sen yläpuolelle järjestyksessä kolme korttia (ulkomaailman vaikutus, suurin toive tai pelko ja lopputulos), ja siinä se. Sitten vaan asiaan kuuluvalla hartaudella kääntelemään kortteja ja miettimään mitä ne itselle kertovat omasta tilanteesta.

kuvat / photos © aura illumina

1. Perustilanne: Maljojen 8 - Uupumus
2. Perustilanteeseen vaikuttava seikka: Miekkojen 5 - Taistelu
3. Tietoisena mielessä: Sauvojen ässä
4. Alitajuisena mielessä: Miekkojen ritari
5. Menneisyydessä: Miekkojen kuningatar
6. Tulevaisuudessa: XV PAHOLAINEN
7. Minä itse: XVI TORNI
8. Ulkomaailman vaikutus: Sauvojen 3 - Hyve
9. Suurin toive/pelko: XIV TAITO
10. Lopputulos: II YLIPAPITAR

Oma tulkinta pähkinänkuoressa:

Olen pitkään rasittanut itseäni liikaa, ja voimavarat ovat lopussa (uupumus), siihen on vaikuttanut tilanne, jossa on täytynyt vaan jaksaa ja taistella tietään eteenpäin (taistelu). Nyt olen kuitenkin päättänyt tehdä muutoksen, ja tehnyt radikaalin ratkaisun tilanteeni hyväksi. Edessä on uusi, uljas aloitus ja olen tosi innoissani siitä (sauvojen ässä!), alitajuisestikin olen valmis menemään nyt eteenpäin uuteen suuntaan, ja päässä pörräävät monet uudet ajatukset ja suunnitelmat (miekkojen ritari). Vähän aikaa sitten jouduin tekemään tiukkoja irtiottoja, ja katkaisemaan vanhoja siteitä ja sitoumuksia (miekkojen kuningatar), nyt olen aivan uuden edessä, oman elämäni herra ja saan ensimmäistä kertaa ottaa käyttöön koko kapasiteettini ja luovuuteni, kaikki eivät välttämättä ole katsoneet hyvällä ratkaisujani (paholainen). Itse olen nyt vielä vähän romuna, ja vanhat rakenteet ovat tuhoutuneet kaatuessaan, (torni), minua ympäröi kuitenkin nyt myös monet päämääriäni tukevat seikat, olen saanut yllättävää apua ja kannustusta (hyve). Suurin toiveeni tilanteen suhteen on saada käyttää luovuuttani ja taitojani harmonisena kokonaisuutena itsen ja muiden hyväksi (taito). Ja lopputuloksena... ylipapitar, ylevä ja tasapainoinen, viisas, voimakas, mutta herkkä ja feminiininen voimanainen!

Taika-akatemia

2010-09-10T20:54:00.001+03:00

kuvat / photos © aura illumina

Kuka muistaa Taika-Akatemian? Tuon ihanan luovuuden, elämänilon ja mielenkiintoisten ilmiöiden lämminhenkisen foorumin osoitteessa www.taika-akatemia.net vuosina 2005 - 2008.

Perustin foorumin kesäkuussa 2005 media- ja taidepainotteisten opintojeni lopputyönä. Foorumi oli itselleni, ja ilmeisesti muutamalle muullekin, todella tärkeä paikka pitkän aikaa. Foorumilla oli opettajien ohjauksessa mahdollista opiskella mm. kuvataidetta, tähtitiedettä, muinaisia riimuja ja kirjallisuutta. Foorumin jäsenille tarjottiin myös unien tulkintaa, suojeliuksen/voimaeläimen selvittelyä ja kaikkia hauskoja pelejä ja leikkejä, kuten arvoituksia, virtuaalista pullonpyöritystä jne.

Foorumin luojana olin tietysti titteliltäni itseoikeutettu "Taika-akatemian Ylipapitar". Ja nautin siitä kaikesta paljon. Suurimpana syynä tietysti ihanat ihmiset, joihin foorumin myötä tutustuin, osaan jopa ihan oikeasti, kasvotusten.

Ennen foorumin sulkemista tallensin suurimman osan foorumin materiaalista. Osanhan olen jo muokattuna julkaissut täällä blogissani, mutta nyt ajattelin vähän jäsennellymmin koota Taika-akatemian materiaalia tänne näkyville.

Taika-akatemiassa kyseessä ei ole mikään "todellinen taikuus", mikäli sellaista oikeasti edes on olemassa. Ei siis mitään vaarallisia, pelottavia pimeitä voimia olla manailemassa. Taika-akatemian oppiaineet mukailivat paljon Harry Potterista tutun Tylypahkan ainevalikoimaa, ja samaa henkeä foorumia suunnitellessa myös hain sinne. Suurin unelmani tietysti oli perustaa oikeasti kyseinen oppilaitos. Oikea Taika-akatemia, jossa voisi oikeasti opiskella luovuuteen ja itsetuntemukseen liittyviä oppiaineita normaalien kouluaineiden ohella. Aiheesta kiinnostunutta rikasta sponsoria etsitään...

Taika-akatemia

2010-09-10T20:54:00.000+03:00

kuvat / photos © aura illumina

Kuka muistaa Taika-Akatemian? Tuon ihanan luovuuden, elämänilon ja mielenkiintoisten ilmiöiden lämminhenkisen foorumin osoitteessa www.taika-akatemia.net vuosina 2005 - 2008.

Perustin foorumin kesäkuussa 2005 media- ja taidepainotteisten opintojeni lopputyönä. Foorumi oli itselleni, ja ilmeisesti muutamalle muullekin, todella tärkeä paikka pitkän aikaa. Foorumilla oli opettajien ohjauksessa mahdollista opiskella mm. kuvataidetta, tähtitiedettä, muinaisia riimuja ja kirjallisuutta. Foorumin jäsenille tarjottiin myös unien tulkintaa, suojeliuksen/voimaeläimen selvittelyä ja kaikkia hauskoja pelejä ja leikkejä, kuten arvoituksia, virtuaalista pullonpyöritystä jne.

Foorumin luojana olin tietysti titteliltäni itseoikeutettu "Taika-Akatemian Ylipapitar". Ja nautin siitä kaikesta paljon. Suurimpana syynä tietysti ihanat ihmiset, joihin foorumin myötä tutustuin, osaan jopa ihan oikeasti, kasvotusten.

Ennen foorumin sulkemista tallensin suurimman osan foorumin materiaalista. Osanhan olen jo muokattuna julkaissut täällä blogissani, mutta nyt ajattelin vähän jäsennellymmin koota Taika-akatemian materiaalia tänne näkyville.

Taika-akatemiassa kyseessä ei ole mikään "todellinen taikuus", mikäli sellaista oikeasti edes on olemassa. Ei siis mitään vaarallisia, pelottavia pimeitä voimia olla manailemassa. Taika-akatemian oppiaineet mukailivat paljon Harry Potterista tutun Tylypahkan ainevalikoimaa, ja samaa henkeä foorumia suunnitellessa myös hain sinne. Suurin unelmani tietysti oli perustaa oikeasti kyseinen oppilaitos. Oikea Taika-akatemia, jossa voisi oikeasti opiskella luovuuteen ja itsetuntemukseen liittyviä oppiaineita normaalien kouluaineiden ohella. Aiheesta kiinnostunutta rikasta sponsoria etsitään...

Texas - In Demand

2010-09-09T23:38:00.000+03:00

Tämä siis toimi innoittimena kirjoittaessani ficciä Gentle Rain vuosia sitten. Katsokaa ja nauttikaa, Texas - In Deman ja legendaarinen Alan Rickman tanssimassa legendaarisesti bensa-asemalla. Pelkästään tämän videon vuoksi otin itselleni täsmälleen samanlaisen kampauksen, kun videon naisella, joka on kaunis Sharleen Spiteri.

Ja tämmöisen vielä väsäsin iloksemme. Kinda Dirty Dancing? Huh?

Muutoksen tuulet (taas) ja soittolistoja

2010-09-09T23:08:00.000+03:00

Syksy saapui, ja sitruunanraikas, kesäinen tunnelma sai siirtyä syrjään tummempien sävyjen tieltä.

Järjestin oikein kunnon suursiivouksen tänne omaan pieneen maailmaani, ja kaikki on taas toisin. Niin kovin tyypillistä. Lisäsin tuohon vasemmalle musiikkisoittimen, joka soittaa kappaleita joista pidän. Sen voi vaientaa painamalla stop -painiketta, ihan niin kuin missä tahansa musiikkivempeleessä.

Soittolista tällä hetkellä:

Enigma: The Voice of Enigma
Harry Potter: Theme Song (Hedwig's Theme)
Twilight [Original Soundtrack] Bella's Lullaby Carter Burwell
Twilight - Clair de Lune
Xena - Soundtrack - Destiny
Clannad Robin (The Hooded Man)

Lisäsin myös Sielujen puutarhaan oman soittimen. Siitä voi kätevästi kuunnella tarinan soundtrackia, eli Sarah McLachlanin Fumbling Towards Ecstacy levyn biisejä, koska kuuntelin sitä levyä tosi paljon silloin kun tarinan suunnittelin ja siitä suurimman osan kirjoitin.

Sielujen puutarhan soittolista:

Sarah McLachlan - 01 Possession (piano version)
Sarah Mclachlan - 02 Wait
Sarah McLachlan - 03 Plenty (Freedom Sessions)
Sarah McLachlan - 04 Good Enough (Freedom Sessions)
Sarah McLachlan - 04 Good Enough
Sarah McLachlan - 05 Mary
Sarah McLachlan - 06 Elsewhere
Sarah Mclachlan - 07 Circle
Sarah McLachlan - 08 Ice
Sarah McLachlan - 09 Hold on (Piano, Freedom Sessions)
Sarah McLachlan - 09 Hold On
Sarah McLachlan - 10 Ice Cream
Sarah McLachlan - 11 Fumbling Towards Ecstasy (Arwen)
Sarah McLachlan - Fumbling Towards Ecstasy (Edward and Bella)

Ja sitten ajattelin laittaa Lempeään sateeseen myös omansa, mutta... sen sijaan laitan tähän biisin, joka toimi inspiraation lähteenä kirjoittaessani tarinan alkuperäisen version eli Gentle Rain. Tai itse asiassa... teen siitä oman kirjoituksensa. Wait and see.

2010-09-08T21:17:00.000+03:00

Liian monta elämää yhden elämän sisällä. Liian vähän aikaa. Olen poukkoileva otus, seuraan virtauksia kuin purotaimen. Ne vievät minua milloin mihinkin suuntaan, ja minun on vain seurattava.

Sielujen puutarhasta tulee paljon kyselyitä. Se on toisaalta aivan ihanaa. Uskomatonta, että kaikkien näiden vuosien jälkeen ihmiset ovat vielä kiinnostuneita siitä. Samalla se raastaa sydäntäni. Tämän vuoksi jonain iltana vain kirjoitan sen kasaan. Yhdessä luvussa. Koko tarinan päätöksen.

Tällä hetkellä en saa kuljetettua muistikirjaani luonnosteltua tarinaa eteenne. Ja olen siitä niin kovin pahoillani.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset -elokuvan traileri

2010-07-08T09:28:00.000+03:00

Olen ollut pitkän aikaa todella kaukana fandomin ihmeellisestä maailmasta. Harry Potter -universum on elänyt sisälläni hiljaisena ja hieman unohdettuna. Mikä on tietysti myös yksi syy siihen, miksei ikuisuusprojektilta tuntuva fanfiction Sielujen puutarha valmistu.

Tämä 'Harry Potter ja Kuoleman varjelukset' -elokuvan traileri on varmasti julkaistu jo aikoja sitten, mutta minä näin sen vasta tänään. Voi hyvänen aika sentään! Sisällä muljahti samalla tavalla, kuin olisin nähnyt vanhan ja kadotetun rakkaani yllättäen kadulla.

Traileria katsoessa muistin taas sen lumovoiman, mikä Harry Pottereissa ottaa valtaansa. Minä niin haluaisin elää tuossa maailmassa! Ja koko tarinan nerokkuus, moniulotteisuus, symbolisuus, (Harryn ja Voldemortin välisen suhteen) syvyys ja merkityksellisyys lävähti taas vasten kasvoja.

Auran pään sisällä jyllää: Voldemort on Harryn Alter Ego, vertaa Dr. Jekyll ja Mr. Hyde tai Peter Pan ja Kapteeni Koukku... siis Dobbelgönger, varjo... tämä siis arkkityyppinen hyvän ja pahan, pimeän ja valon, tietoisen ja tiedostamattoman, pelon ja rakkauden välinen kytkös...

Summa summarum - Aivan mahtava traileri, odotan Kuoleman varjelusten ensi-iltaa (tai ennakkonäytöstä?!) malttamattomasti! Oih, alkaa olla korkea aika ryhtyä suunnittelemaan uutta asua näytökseen!
(Katso Harry Potter ja Puoliverinen prinssi -ennakkonäytöksen kuvat täältä.)

Uusi polku puutarhaan

2010-07-07T09:28:00.001+03:00

Ihana kesä! Tunnen vahvasti eläväni. Aamu on lämmin, sumuinen ja niin kostea, että pyykit eivät ole kuivuneet yöllä ulkona. Olen innoissani uudesta päivästä, vaikka ohjelmassa ei ole mitään sen kummempaa. Tai juuri siksi. Olen täynnä ideoita, ja luovuus hersyy sanoina sormenpäistä.

Heitin eilen menemään kaikki luonnokset, kaikki kesken eräiset versiot ja suunnitelmat Sielujen puutarhasta. Löysin uuden lähestymistavan, joka pelastaa minut (ja sankariparimme). Aloitin kirjoittamisen samantien.

Tom Felton laulaa ja soittaa kitaraa

2010-03-21T12:47:00.001+02:00

Löysin sattumalta netistä ihan mielettömän riemastuttavan videon, jossa Tom Felton alias Draco Malfoy laulaa ja soittaa säveltämänsä biisin "If You Could Be Anywhere". Musiikillista osaamista en tässä lähde arvioimaan, sillä Feltonin energisyys, positiivisuus, avoimuus ja vilpittömyys tässä videossa teki niin suuren vaikutuksen!

Olen musiikki-ihmisiä, koulutettukin sillä saralla, mutta teknistä osaamista ja virheetöntä suoritusta enemmän arvostan musiikista välittyvää energiaa ja tunnelmaa. Aito, hyvää mieltä huokuva esitys on mielestäni niin kovin paljon arvokkaampaa, kuin isolla rahalla tehty, huippuunsa asti hiottu, mutta hengetön musiikki.

Joten, nauttikaa Tom Feltonin luovuudesta. Tätä katsellessa ei voi olla hymyilemättä lämpimästi.

Tom Felton Rocks!

Kaninkolojen ja vastuullisuuden tasapaino

2010-03-10T21:57:00.000+02:00

Olen ollut kauan poissa Auran maailmasta. Tai vain hetkittäin piipahdellut siellä, mutta tuntenut tarvetta keskittyä enemmän muihin asioihin.

Tänään olin kävelyllä paikassa, jossa ennen asuin ja jossa vuosia sitten kävelin päivittäin. Siellä suunnittelin ja kirjoitin mielessäni kaikki tarinani. Oli jännä tunne tupsahtaa menneisyyteen, kun kaikki talot, polut, puut ja tutut postilaatikot muistuttivat menneestä elämänvaiheesta. Hyvällä tavalla. Tuli ikävä omaa tarinaani, jonka vastahakoiset rakastavaiset riutuvat erillään toisistaan, tietämättä miten heidän käy. Tuli ikävä Hermionea ja Severusta, ikävä heidän yhteenkietoutuneita elämäntarinoitaan, jotka niin julmasti riuhtaistiin irti toisistaan.

Minun täytyy palata Sielujen puutarhaan.

En lupaa mitään. Mutta tarina on kuitenkin valmis, se on ollut valmis jo vuosia. En vain ole saanut kirjoitettua sitä ylös. On aina outo tunne palata vanhaan tarinaan. Se on kuin palaisi vanhaan taloonsa, jossa kukaan ei ole asunut pitkään aikaan. Täytyy vähän kierrellä ympäriinsä, haistella tunnelmia, muistella oikeita reittejä...

Mutta en lupaa mitään, edes itselleni. Elämä menee ohi fanfiction kirjoittamisen. Aikuisuus on sitä; vastuullisuutta, velvollisuuksia, työtä. Ja sitäkin ihanampaa on jonakin päivänä yllättäen tupsahtaa Liisan tavoin kaninkolon kautta satumaailmaan. En jätä sitä koskaan, mutta en myöskään asu siellä. Enää.

Peter Facinelli presents New Moon with Barbie dolls

2009-11-18T22:33:00.004+02:00

Alla on linkki tosi hauskaan videoon. Peter Facinelli (Twilight -elokuvien Dr. Cullen) ja hänen ihana vaimonsa Jennie Garth leikkivät nukeilla New Moon -elokuvan ennakkonäytöksessä. He esittävät Jacob, Edward ja Bella nukeilla New Moonin juonen keskeisimmän sisällön. Kannattaa katsoa.

This is absolutely hilarious. Peter Facinelli (a.k.a Dr. Cullen from Twilight -movies) and his lovely wife Jennie Garth are playing with dolls. They kind of re-enact the story of New Moon with dolls at LA Premiere. Must see.

http://www.accesshollywood.com/new-moon/jennie-garth-and-peter-facinelli-re-enact-new-moon-with-dolls-at-la-premiere_videotab_1176542

Valveilla: Luku 2 - Veriset Newtonit

2009-10-14T17:14:00.001+03:00

Valveilla – AngstGoddess003

Nimi: Valveilla (Wide Awake)
Kirjoittaja: AngstGoddess003
Suomentaja: Aura Illumina
Genre: Houkutus (Twilight) fanfiction - Angst/Hurt/Comfort
Muuta huomioitavaa: erittäin OOC ja AU
Rating: K-18
Tiivistelmä: "Edward ja Bella ovat molemmat haavoittuneet menneisyydessä. He kärsivät painajaisista, jotka pakottavat heidät pysyttelemään valveilla. Kun he tapaavat, heidän välilleen syntyy vahva side yön pitkinä tunteina.”

Lue ficin esittely täältä.

Luku 1 - Piparkakku-ukkozombiet

Valveilla: Luku 2. - Veriset Newtonit

BELLA

Se oli se sama painajainen, jonka näin viime viikolla. Se, missä olin piilossa komerossa. Hän löysi minut aina, vaikka olisin ollut kuinka hiljaa. Heräsin peloissani ja putosin tuolilta kovalle, kylmälle lattialle. Kuulin mitä hirveimmän huudon ja peitin vaistomaisesti korvani suojautuakseni tuolta karmivalta kirkumiselta. Kesti hetken tajuta, että huuto tulikin minusta, ja suljin suuni saman tien. Samalla huomasin kauhukseni olevani edelleen biologianluokassa.

Kun makasin maassa ja katsoin ympärilleni, jokainen tuijotti minua järkyttyneenä. Ainoa ääni huoneessa oli hätääntynyt hengitykseni. Nousin istumaan lattialla ja tärisin hiljaa jonkin aikaa. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Juosta pois? Pyytää saada lupa poistua luokasta? Oliko olemassa mitään tapaa selviytyä tästä tilanteesta niin, että olisin voinut säilyttää edes hiukkasen arvokkuutta? Päätin että vastaus kysymykseen oli ehdottomasti ei. Joten nousin hitaasti ylös ja nostin tuolin, jonka olin äsken vahingossa kaatanut paniikin kourissa.

Mike Newton istui kahden pöydän päässä minusta ja tuijotti minua suu auki. Kaikki muut näyttivät täsmälleen samalta, ja tunsin kasvavaa painetta sanoa jotakin... mitä tahansa. Mutta olin täysin, kertakaikkisen jähmettynyt seisoessani siinä takertuneena tuoliini, niin kuin se olisi ollut ainoa asia, joka piti minut siinä huoneessa, siinä koulussa, ja koko tässä kaupungissa. Olin varma että kasvoni olivat tulipunaiset häpeästä. Pystyin vain katselemaan ympärilleni ja ottamaan vastaan luokkatovereideni äimistyneet tuijotukset.

Lopultakin opettaja Banner rykäisi. Käänsin katseeni salamana häneen anellen äänettömästi silmilläni. Mutta mitä, sitä en tiennyt. Hän avasi suunsa niin kuin aikoisi sanoa jotakin, mutta sulki sen sitten kuitenkin. Hän teki tämän neljästi, ennen kuin lopulta sai sanottua jotain.

”Neiti Swan, haluaisitko luvan poistua luokasta?” hän kysyi niin hiljaa, että tuskin kuulin hänen sanojaan. Koska en luottanut siihe, että oma ääneni olisi ollut toimintakunnossa, nyökkäsin vain kiihkeästi ja irrotin otteeni tuolista nostaakseni laukkuni. Odottamatta kenenkään sanovan enää mitään, kiirehdin ulos luokasta katse tiukasti lattiassa.

Päästyäni ulos rojahdin nurmikolle ja vedin monta kertaa syvään henkeä välittämättä siitä, että satoi kaatamalla. Istuin siinä pitkään ja kertasin tapahtumia mielessäni. Kaikki toiveeni siitä että olisin voinut pysyä huomaamattomana, jopa niistä aiemmista tilanteista huolimatta, katosi sillä hetkellä kuin tuhka tuuleen.

Nousin ylös voihkaisten ja kuljin Alicen Porschen luo. En todellakaan aikonut mennä enää liikuntatunneille sinä päivänä.

En ollut varma oliko Alice kuullut tapahtuneesta, mutta jos olikin, niin hän ei maininnut siitä sanaakaan saapuessaan autolle. Olin siitä hyvin kiitollinen. Kotimatkalla hän puhui lakkaamatta jostain ihanasta pojasta, joka oli historianluokalla hänen kanssaan. Hänen nimensä oli Jasper. Alice analysoi pojan jokaikisen vilkaisun päätyen siihen, että Jasper joko piti hänestä tai tuijotti jotain, mitä hän oli sotkenut kasvoilleen syödessään lounasta.

”Meillähän oli pitsaa tänään, ja se tomaattikastike leviää niin helposti joka paikkaan jos ei ole riittävän varovainen. Minun olisi pitänyt käydä vessassa katsomassa itseäni peilistä ennen tunnin alkua! Jos kasvoillani olisi ollut jotain, olisithan kertonut siitä, eikö?” Hän silmäili minua hermostuneesti samalla kun puhetulva jatkui. Hän ei antanut minulle tietenkään tilaisuutta vastata. ”Luoja! Hän varmasti ajattelee että olen ihan ääliö!” Alice vaikeroi. Pyörittelin silmiäni.

“Ei hän ajattele että olet ääliö. Älä nyt ole naurettava”, sanoin yksitoikkoisella äänellä. Hän teki tätä jokaikinen päivä päätyen aina siihen, että poika oli joko täysin rakastunut häneen tai inhosi häntä sydämensä pohjasta. Ja hän valitsi aina jälkimmäisen vaihtoehdon. Nähdessäni epäuskoisen ilmeen hänen kasvoillaan minun oli pakko lisätä: ”Sitä paitsi, näin sinut lounaan jälkeen, ja sinä näytit täydellisen hyvältä.” Se oli vale. En oikeasti kiinnittänyt koulussa riittävästi huomiota mihinkään, että olisin voinut havaita tuollaisia yksityiskohtia. Hän näytti kuitenkin tyytyvän kommenttiini.

”Hyvä on, ehkä olet oikeassa. Toivon joka tapauksessa että hän tulee Emmettin juhliin tänään. Aion tehdä kaikkeni että näyttäisin täydellisen vastustamattomalta. Minulla on yksi vihreä mekko, jota olen kuollaksenikin halunnut käyttää...”

Kun lopulta olimme kotona, Alice alkoi käydä läpi vaatevarastoaan yrittäen epätoivoisesti löytää tuon erityisen ‘Täydellisen Vihreän Mekon’ sillä aikaa kun minä valmistin päivällistä. Esme ei ollut kotona sinä iltana, joten Alice ja minä söimme kahdestaan keittiössä samalla kun hän jaaritteli asusteistaan. Pohdiskelin laiskasti miten huvittavaa olisi, jos tuo Jasper-tyyppi ei edes tulisi koko juhliin, mutten edes unelmoinut mainitsevani tuosta mahdollisuudesta Alicelle.

”Joten...” Alice sanoi hitaasti tökkien ruokaansa haarukallaan, ”Mitä sinä... uh… ajattelin pukea?” Hän yritti saada kysymyksen kuulostamaan sattumanvaraiselta ja sujautti parsakaalia suuhunsa. Tiesin tasan tarkkaan mihin tämä keskustelu oli johtamassa ja päätin pysäyttää sen heti alkuunsa.

”Ei”, sanoin tiukasti yrittäen huokua uhmakkuutta. ”Minä olen pukeutuneena siihen, mihin olen pukeutunut nyt, enkä halua kuulla sanaakaan mistään muusta. Piste. Saat olla iloinen, että yleensäkin suostun ottamaan osaa koko juttuun”, mumisin lauseen lopun enimmäkseen itselleni, mutta riittävän kovaa, että hän kuuli sen. Näin että hän halusi väittää vastaan, mutta riemuitsin sisäisesti hänen itsekontrollistaan, kun hän ei sanonut mitään. Tiesin että se oli hänelle vaikeaa. Ruokailun loppuajan vietimme seurallisesti jutustellen. Ja tällä tarkoitan sitä, että Alice puhui paljon, ja minä kuuntelin... enimmäkseen.

Kymmenen kieppeillä Alice oli pukeutunut kuin hän olisi ollut menossa Voguen kuvauksiin, eikä koulukavereidensa kotibileisiin. Ja minä pidin sanani ja samat vaatteet, joissa olin ollut koulussakin. Arvelin että tulisin olemaan hupun tarpeessa.

Kuljimme naapuriin Alicen kahdensadandollarin korkokenkien kopistessa katukäytävällä. En tiennyt paljoakaan Culleneista sen lisäksi, mitä Alice oli kertonut minulle. Carlisle Cullen oli joku ‘namupala’ lääkäri, joka oli adoptoinut kaksi poikaa, Emmettin ja jonkun toisen, jota en ollut aiemmin tavannut, hänen nimensä oli Edmund tai Edward tai joku semmoinen. Alice ei paljoa puhunut hänestä, sillä mainittuaan että Jasper oli hänen paras ystävänsä, keskustelu ei koskaan päässyt eteenpäin, koska Alice oli täysin kyvytön mainitsemaan Jasperin nimeä ilman, että olisi ollut pyörryksissä ihastuksesta. Olin jo lähes valmis etsimään tämän Jasper-tyypin ja anelemaan häneltä armoa. Et varmaan kuolisi siihen, jos edes puhuisit tälle tyttöparalle?

Valtavasta valkoisesta talosta raikuva kova musiikki keskeytti ajatukseni. Alice oli niin innoissaan, että pelkäsin hänen saavan valtimonpullistuman. Hän kipitti edelläni ja katosi sisään ovesta, joka oli jätetty vieraita varten auki. Ketään ei ollut ulkona, joten psyykkasin itseäni hetken aikaa. Huppu ylös, pää alas, hoin mantraa mielessäni. Nostin hupun ylös, huokaisin pitkän ja marttyyrimäisen huokaisun ja astuin sisään Alicen perässä.

Talo näytti olevan tupaten täynnä, muttei niin pahasti kuin olin alunperin pelännyt. Huomasin että yksi tyttö matematiikanluokaltani seisoi aulassa liimaantuneena jonkun pojan huuliin. Muistelin että tytön nimi oli Jennifer, tai Jessica tai jokin sellainen. Myönsin itselleni, että oli surkea muistamaan nimiä.

Säntäsi vaivihkaa lääppimiskohtauksen ohi, sillä se näytti etenevän huimaa vauhtia pidemmälle. Kuljin peremmälle taloon ja aloin etsiä Rosea. Saavuttuani olohuoneeseen kuulin Emmettin äänen pauhaavan, kun hän kielsi jotakuta oksentamasta matolle. Käännyin ääntä kohti, koska kuvittelin että Rose olisi jossain hänen lähellään, mutta silloin kuulin kuinka joku kutsui minua vastenmielisen tutulla äänellä.

”BELLA!” Mike oli huoneen toisella puolella ja vilkutti käsivarsiaan minulle vimmaisesti ihmisten keskeltä. Voihkaisin ja pidin pääni alhaalla toivoen, että hän luulisi etten ollut kuullut häntä kovaäänisen rap-musiikin läpi. Olin väärässä. Hän alkoi luovia väylää luokseni tönien ihmisiä tieltään. Hän törmäsi johonkin tyttöön, ja tämä läikytti juomaansa päälleen. Siitä huolimatta Mike jatkoi lähestymistään. Kun hän oli muutaman metrin päässä minusta, menin täysin paniikkiin ja aloin etsiä pakotietä. Arvelin että Mike oli juonut, ja että hän olisi nyt entistäkin vikkelämpi käsistään. En halunnut ottaa sitä riskiä, että olisin joutunut hänen käpälöimäkseen. Kun käännyin ympäri, huomasin epäonnekseni, että suuri joukko ihmisiä oli oven edessä ja tiesin etten millään voinut päästä heidän ohitseen riittävän nopeasti. Katsoin oikealle ja huomasin suuren portaikon johtavan talon toiseen kerrokseen. Siellä ei varmaan olisi ketään. Päätin ettei minulla ollut muita vaihtoehtoja pelastautua edessäni häämöttävältä äärettömän nöyryyttävältä tilanteelta, kuin pinkaista ylös portaita.

Kuulin edelleen Miken huutelevan nimeäni, joten jatkoin juoksemista. Saavuin toisen kerroksen aulaan, josta juoksin viimeisen käytävällä olevan oven kohdalle ja yritin avata sitä, mutta se oli lukossa. Silloin huomasin toiset portaat, jotka johtivat ylimpään kerrokseen. Rynnistin ne ylös, ja saavuttuani kolmanteen kerrokseen vastassani oli seinä.

”BELLA! MIHIN SINÄ MENIT?” Mike huusi portaiden juurelta. Hänen äänensä sammalsi todistaen epäilyni oikeiksi, hän oli humalassa. Hänen äänensä kuului nyt jo lähempää, ja jouduin uudelleen paniikin valtaan. Katselin hädissäni ympärilleni ja juoksin ensimmäisen näkemäni oven kohdalle ja tartuin kahvaan. Ei lukossa. Paiskasin oven auki ja vedin sen kiinni niin hiljaa kuin pystyin tässä hätääntyneessä tilassani. Sitten nojasin otsaani läähättäen suljettua ovea vasten.

Yritin lakata vapisemasta ja tasata hengitystäni silmät kiinni kuunnellen samalla oliko Mike seurannut minua. Käteni tärisi edelleen ovenkahvalla, joten kesti hetken saada ovi lukkoon.

Kun en kuullut mitään oven toiselta puolelta, huokaisin helpotuksesta ja suljin silmäni. Juuri silloin joku, joka oli huoneessa takanani, rykäisi. Hyppäsin säikähdyksestä ja löin selkäni ovea vasten. Vinkaisin ja peitin vaistomaisesti suuni kädelläni. Suurella katosvuoteella istui ikäiseni näköinen poika risti-istunnassa. Hänellä oli epäsiistit ja mitä erikoisimman väriset, punaruskeat hiukset ja hyvin kalpea iho, niin kuin minullakin. Ja hänen häikäisevän vihreitä silmiään ympäröivät tummat renkaat. Hän näytti melkein yhtä väsyneeltä kuin minä, mutta hän oli hyvin... kaunis? Kyllä, kaunis. Se oli yksi niistä hetkistä, kun toivoin että olisin voinut lähestyä jotakuta vastakkaista sukupuolta olevaa, koska hän oli todella hyvän näköinen, lähes epäinhimillisellä tavalla.

Mutta hän vain istui siinä katsellen minua odottavasti kulmakarvat kohollaan. Kesti hetken tajuta, että tämä oli varmaankin hänen huoneensa, ja että oli todella tunkeilevaa sännätä sinne sillä tavalla.

”Voi ei... O-olen pahoillani... en arvannut… yritin vain…” änkytin yrittäen selittää käytöstäni huonolla menestyksellä. Huokaisin syvään ja liikuttelin jalkojani kiusaantuneesti katsellen kaikkialle muualle, paitsi hänen silmiinsä.

”Voi, ei se mitään, ei haittaa, oikeasti. Tytöt syöksyvät makuuhuoneeseeni saamaan outoja, satunnaisia emotionaalisia hermoromahduksia tuon tuostakin”, hän virnisteli.

Outoja, satunnaisia emotionaalisia hermoromahduksia? Ajattelin katkerasti. Sinulla ei ole aavistustakaan. Yritin näyttää niin anteeksipyytävältä kuin pystyin ja aloin selittää tilannetta selkeämmin. Sydämeni takoi yhä mielipuolisesti, ja vapisin edelleen hieman, mutta yritin parhaani.

”Yritin vain päästä karkuun yhtä tyyppiä joka seurasi minua. Juoksin portaat ylös, mutta ovi jota kokeilin oli lukossa, joten juoksin toisetkin portaat ylös. Hän tuli yhä perässäni, joten tulin tänne”, kimitin yrittäen saada selkoa siitä, mitä ilme hänen kasvoillaan tarkoitti. Hän näytti huvittuneelta. Vedin syvään henkeä rauhoittuakseni. ”Olen pahoillani että häiritsin sinua”, sanoin vilpittömästi.

Käännyin lähteäkseni odottamatta hänen sanovan mitään, mutta ääni oven toisella puolella sai käteni jähmettymään kahvalle.

”BELLA!” Kuulin Miken karjuvan käytävällä. Seisoin paikoillani hetken ja kuulin hänen toistelevan nimeäni. Sitten käännyin hitaasti ympäri ja katsoin sängyllä olevaa poikaa, joka tuijotti ovea puoliksi turhautuneena ja puoliksi huvittuneena.

”Pakoilet Newtonia”, hän totesi ykskantaan. Kohtasin hänen syvät, väsyneet, vihreät silmänsä ja nyökkäsin hitaasti. Hän naurahti. Se oli pehmeä, musikaalinen ääni, joka hetkellisesti vei huomioni pois tästä edessäni olevasta kiusallisesta tilanteesta. Tunsin oloni äärettömän epämukavaksi, koska olin jonkun ventovieraan pojan makuuhuoneessa, kaunis tai ei, mutten voinut mennä muuallekaan, koska Mike oli odottamassa ulkopuolella. Päätin että voisin aina lähteä ja kohdata humalaisen Mike Newtonin, tai sitten voisin pysyä täällä ja toivoa parasta, kunnes hän häipyisi. Näistä kahdesta valitsin jälkimmäisen.

”Umm...” aloitin katsoen häntä rukoilevasti, ”Pahastuisitko... jos ehkä, jos odottaisin täällä kunnes Mike lähtee?” kuiskasin epävarmasti jyystäen alahuultani. Hänen vihreät silmänsä katsoivat minuun ja sitten oveen ja takaisin minuun, ja hän kurtisti kulmiaan.

Hetken epäröityään hän huokaisi syvään. ”Hyvä on sitten”, hän sanoi kuulostaen kukistetulta. ”Kunhan et sählää minkään kanssa”, hän varoitti karkealla äänellä. Nyökkäsin nopeasti, ja hän kiinnitti taas huomionsa luonnoslehtionsä, tai päiväkirjansa tai jonkun pariin. Kun hän ei enää katsonut, annoin katseeni kiertää suuressa huoneessa.Sänky oli oikealla, huoneen puolivälissä. Toisella puolella huonetta, vasemmalla puolellani seinän vieressä, oli iso, musta nahkasohva ja pari kirjahyllyä. Ovea vastapäätä olevalla seinällä oli suuret ikkunat ja ranskalaiset ovet, jotka johtivat parvekkeelle. Huone oli vähän sotkuinen, joitakin vaatteita oli pitkin sohvaa ja sänkyä, ja lattialla lojui kirjoja.

”No, mikä sinun nimesi on?” Hänen samettinen äänensä keskeytti katselukierrokseni, ja käännyin katsomaan häntä. Hänen kulmansa olivat hieman kurtussa, koska hän keskittyi niin kovasti liikuttamaan kynäänsä edestakaisin sylissään olevan luonnoslehtiön sivulla.

”Bella Swan”, vastasin nopeasti. Hän nyökkäsi, muttei nostanut katsettaan. Odotin hänen sanovan oman nimensä, mutta hän oli hiljaa. ”Mikä sinun nimesi on?” kysyin näpelöiden hermostuneesti hupparini hihansuita.

“Edward Cullen”, hän vastasi ärtyneesti.

EDWARD

Katsoin ylös piirrustuslehtiöstäni ja näin hänen hypistelevän hihojaan ja katselevan ympärilleen kiusaantuneen näköisenä. Hänellä oli pitkät, ruskeat hiukset, tietenkin, mutta senhän jo tiesinkin. Hänellä oli samat vaatteet kuin aiemmin päivällä koulussa. Hänellä oli edelleen huppu ylhäällä, aivan kuin hän olisi yrittänyt kätkeä kasvojaan. Mutta nyt pystyin itseasiassa näkemään hänet ensimmäistä kertaa. Hän oli... viehättävä kai. Ainakin hänen kasvonsa olivat. Mutta juutuin tuijottamaan hänen silmiään. Niiden ympärillä oli suuret, tummat renkaat, ja ne näyttivät tyhjiltä, surullisilta... väsyneiltä. Hän näytti melkein yhtä väsyneeltä kuin minä, mutta se ei ollut vittu mahdollista, ajattelin muistellen hänen päiväuniaan biologiantunnilla.

”Voit istua alas, tajuatko”, sanoin ja nyökkäsin sohvaa päin. Hän kohtasi katseeni hetkeksi ja käveli sitten epäröiden huoneen poikki sohvan luo. Hän istui ja nosti polvet koukkuun niin, että sai kätensä tiukasti jalkojensa ympärille. Kavahdin näkiessäni hänen likaiset, märät kenkänsä uudella nahkasohvallani.

”Jos aiot asettua viidentuhannen dollarin sohvalleni johonkin vitun sikiöasentoon, niin voisit edes tajuta ottaa kengät pois”, tiuskaisin. Hänen silmänsä laajenivat hetkeksi, ennen kuin hän hyppäsi pois sohvalta ja alkoi epätoivoisesti hinkata kohtaa, jossa hänen kenkänsä olivat olleet.

”Voi ei, anteeksi! En ajatellut yhtään! Olen tosi pahoillani”, hän pyyteli vuolaasti anteeksi jatkaen sohvan hinkkaamista. Hän pyytelee ihan vitun paljon liikaa anteeksi. Tunsin melkein syyllisyyttä siitä, että olin yleensäkään sanonut mitään.

”Anna olla, ihan totta, älä nyt hermoile siitä enää”, huokaisin. Hän lopetti ja suoristautui tutkien sohvaa. Kun hän näytti tyytyväiseltä huomatessaan, että italialainen nahka ei ollut vahingoittunut, hän istui takaisin alas, mutta piti jalkansa lattialla.

Palasin takaisin luonnokseni pariin muutaman minuutin ajaksi ja kun katsoin taas ylös, Bella istui edelleen liikahtamatta, mutta näytti tutkivan katseellaan vieressään olevaa kirjahyllyä hyvin kiinnostuneen ja... kaihoisan näköisenä? Pitikö hän lukemisesta?

”Pidätkö kirjoista?” kysyin ääneen. Hän käänsi salamana kasvonsa minuun päin ja nyökkäsi hitaasti punastuen häpeästä, koska oli saanut hänet kiinni tutkimasta kirjallisuuttani. Naurahdin mielessäni. ”Voit katsoa jos haluat”, sanoin osoittaen kirjahyllyäni. Hänen silmänsä syttyivät vähän, ja hän nousi ylös hitaasti ja suuntasi hyllylle silmät haravoiden kirjojen nimiä. Olin onnistunut haalimaan melko laajan kokoelman sen jälkeen kun olin muuttanut tänne. Carlisle ei ollut huolissaan siitä, että ostin kirjoja.

Bellan käsi kurkotti yhtä kirjaa kohti, mutta hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. ”Saanko?” hän kysyi hiljaa osoittaen kirjaa. Heilautin kättäni tarkoittaen ’siitä vaan...’ Hän otti kirjan hyllystä ja avasi sen juoksuttaen kättään kunnioittavasti sinua pitkin. Kyllä, hän pitää kirjoista, päätin.

Hän palasi takaisin paikalleen sohvalla ja alkoi lukea. En nähnyt mikä kirja se oli, mutta hän näytti hyvin uppoutuneelta, joten jatkoin luonnostelua.

Hiljaisuus välillämme oli miellyttävää pitkän aikaa. Ainoat äänet huoneessa olivat alakerrasta kantautuva juhlamelu, kynäni rahina paperilla ja ääni, mikä kuului kun Bella käänsi sivua.

Hän ei katsonut kertaakaan ylös kirjasta, ja keskityin niin syvästi piirrokseeni, että kaksi tuntia oli kulunut kun sain kuvan valmiiksi. Katsoin häntä. Hän näytti rauhalliselta lukiessaan kirjaa, ja vaikka se oli niin paksu, hän oli jo puolivälissä. Hän näytti myös kovin väsyneeltä.

”Tiedätkö”, aloitin rikkoen hiljaisuuden. Kun hän kohotti kasvonsa minuun päin jatkoin, ”Kaksikymppiä vetoa siitä, että Newton on jo sammunut omaan oksennukseensa.” Virnistin.

”Oi”, hän sanoi näyttäen tajuavan jotain. ”Oi, OI!” hän sulkin kirjan ja nousi ylös. ”Anteeksi! Unohduin lukemaan kirjaa, en tajunnut ollenkaan. En tarkoittanut olla näin epäkohtelias, oikeasti.” Hän meni kirjahyllyn luo.

”Ei se haittaa, ajattelin vaan että...” kurtistin kulmiani ihmetellen miksi minua ei haitannut, mutta jatkoin, ”Näytät kamalan väsyneeltä. Sinun pitäisi mennä kotiin nukkumaan”, sanoin vilpittömästi.

Hän asetti kirjan takaisin hyllyyn ja naurahti vailla huumorin tippaakaan. ”Niinpä, minun pitäisi mennä kotiin nukkumaan”, hän sanoi sarkastisesti. Rypistin otsaani ja katsoin häntä kysyvästi. Hän irvisti ja ravisteli päätään.

”En oikeastaan nuku”, hän sanoi ja nähdessään järkyttyneen ilmeeni hän lisäsi nopeasti, ”Tarkoitan, että yritän olla nukkumatta. Pahoja unia”, hän sanoi ponnettomasti.

Nyt kaikki alkoi selvitä minulle, väsyneet kasvot, nukkuminen koulussa, painajainen jonka hän näki biologian tunnilla. Hänkään ei nukkunut, niin kuin en minäkään.

”Sinäkään et nuku? Yrität pysyä valveilla?” kysyin äimistyneenä. Hänen silmänsä laajenivat ja hän kalpeni. Sitten hän kurtisti kulmiaan hämmentyneenä.

”Sinäkään? Etkö sinäkään siis nuku?” hän kysyi hiljaa. En ollut oikeastaan ikinä puhunut kenellekään nukkumisongelmistani, mutta ajattelin hänen olevan samassa tilanteessa. Pudistin päätäni hitaasti säilyttäen katsekontaktin. ”Painajaisia?” hän kuiskasi hiljaa. Olin hetken hiljaa, sillä en pitänyt tuosta nimityksestä.

”Voi kai niitä siksikin kutsua...” vastasin katsoen, miten ymmärrys levisi hänen kasvoilleen. Hän siis tiesi mitä tarkoitin? Seisoimme siinä hetken ja tuijotimme toisiamme keskinäisen kunnioituksen vallassa sen johdosta, mitä paskaa molemmat tiesimme toistemme joutuvan kokemaan. Tiesimme molemmat miten vaikeaa oli yrittää tehdä jotain niin mahdotonta, kuin pysytellä hereillä.

”Miten sinä onnistut siinä? Valvomisessa?” kysyin uteliaasti.

“Kahvia, leipomista, läksyjä…” hän luetteli ja kohautti hartioitaan. ”Yritän nukkua vähän aina silloin tällöin koulussa, koska se on niin vaikeaa siellä.” Hän hiljeni ja ravisti päätään. ”Ainakin tähän päivään asti. Luulen kyllä että en tee sitä enää koskaan uudestaan”, hän sanoi vältellen katsettani tuijjottelemalla kullanväristä mattoani.

Tunsin syyllisyyttä kun tajusin, että hän viittasi tämän päiväiseen biologiantuntiin, jolloin olin antanut hänen vain nukkua. Jos hänen ’painajaisensa’ olivat yhtään samanlaisia kuin minun, mitä en tietenkään voinut tietää, hän todennäköisesti heräsi täydellisen paniikin vallassa. Irvistin itsekseni.

”Miten sinä teet sen?” hän kysyi kallistaen hieman päätään.

Nojasin puhuessani sängyn päätyyn. ”Carlisle on lääkäri. Saan pihistettyä häneltä kaikkea paskaa silloin tällöin. Piristeitä, tiedäthän?” Hän näytti hieman järkyttyneeltä, kun puhuin huumeista niin arkipäiväiseen sävyyn. Kohautin olkapäitäni. ”Tai sitten vain piirrän, ja keskittyminen pitää minut hereillä”, lisäsin, koska en halunnut hänen ajattelevan, että olin joku narkkari. ”Siis kahvia?” sanoin pilkkaavasti. Uskomatonta, ainoa mitä hänellä oli aseenaan, oli kahvi. Miten vitussa hän oikein onnistui siinä. Ja koulussa nukkuminen. En ikinä tekisi sitä virhettä.

Hän vain kohautti olkapäitään ja katsoi ovelle ja sieltä takaisin minuun näyttäen epäröivältä. ”Umm... Minun pitäisi varmaan mennä. En halua että Alice on huolissaan. Mutta kiitos kun annoit minun piiloutua Mikeltä.” Hänen toinen suupielensä nousi vinoon hymyyn.

Nyökkäsin ja virnistin takaisin. Eihän tämä Bella Swan ollut ollenkaan niin paha kuin luulin. Kun hän oli päässyt ovelle, mietin hetken ennen kuin sanoin seuraavan huomautuksen.

”Hei!” huudahdin. Hän kääntyi ympäri ja katsoi minua kysyvästi. ”Tiedäthän sen huvimajan tuolla ulkona?” kysyin viitaten katettuun huvimajaan, jonka Carlisle ja Esme, Alicen äiti, olivat rakentaneet tonttiensa rajalle.

Bella nyökkäsi, joten jatkoin. ”Joskus menen sinne öisin. Kylmä ilma auttaa minua pysymään hereillä.” Hiljenin ja mietin miten muotoilisin sen, mitä halusin kysyä. ”Ehkäpä näen sinut siellä jonain iltana?” sanoin puolihuolimattomaan sävyyn. Bellan silmät syttyivät hetkeksi, kun mainitsin että näkisimme uudestaan, ja hän hymyili ja nyökkäsi, kunnes avasi oven ja käveli ulos huoneestani.

Aioin mennä huvimajalle huomenna. Ajatus siitä, että voisi edes puhua jonkun kanssa öisin, oli riittävän houkutteleva, mutta olisi ollut kiinnostavaa saada myös tutustua Bellaan. Oli mukavaa, että kerrankin ei tarvinnut tuntea oloaan yksinäiseksi.

BELLA

Edward oli oikeassa. Mike oli todellakin sammunut omaan oksennukseensa. Hän makasi toisen kerroksen kylpyhuoneen lattialla ovi sepposen selällään. Hyvästi kaksikymppiä, ajattelin. Katsoin tarkemmin ja huomasin, että hänellä oli verinen nenä. Hän oli varmaan iskenyt sen lavuaariin tai jotain kun hän oli sammunut. Naurahdin vahingoniloisesti kun kuljin hiiren hiljaa alakertaan vältellen harvoja tajuissaan olevia ihmisiä ja livahdin aulaan.

Kuljin ulos Cullenien talosta mieli korkealla ja kävelin takaisin kotiin hengittäen syvään usvaista ilmaa. Ilta oli päättynyt yllättävän hyvissä merkeissä. Edward oli hetkittäin karkea ja ärtynyt, mutta olisi kiinnostavaa oppia tuntemaan hänet paremmin. En ollut samaa mieltä hänen huumeiden käyttönsä kanssa, mutta mikä minä olin ketään arvostelemaan? Minä tiesin miten vaikeaa oli yrittää pysyä valveilla.

Kun tulin kotiin, huomasin että Alice oli jo nukkumassa sängyssään, vihreä mekko yhä päällään. Hymyilin itsekseni ja toivoin, että hän olisi löytänyt Jasperin tänä iltana. Sitten menin huoneeseeni vaihtamaan vaatteita.

Epäröin tarttua ovenkahvaan, mutta päätin olla rohkea samalla kun kirosin mielessäni, että en ollut laittanut yövaatteitani valmiiksi aiemmin päivällä. Avasin oven ja ryntäsin lipastolleni niin nopeasti kuin mahdollista. Vedin esiin ensimmäisen vaatteen, jonka sain käsiini ja singahdin ulos huoneesta taakseni katsomatta, kohti keittiötä.

Pelosta puuskuttaen sain yllättävän inspiration piparireseptin suhteen. Hylkäsin vaatteeni keittiön pöydälle ja aloin sekoittaa Veriset Newtonit piparitaikinaa. Kun vatkasin vadelmia taikinan sekaan, ajatukseni palasivat takaisin Edward Culleniin. Aioin mennä seuraavana iltana huvimajalle ja toivoin koko olemuksellani, että hän olisi siellä myös.

Longest New Moon trailer ever!

2009-10-04T23:01:00.003+03:00

Here's some food for the Twilighters before New Moon's desperately waited premier: Longest trailer ever. Some dedicated fan has put all the trailer material together so that we can now enjoy total of the 6.22 min. trailes of New Moon. Thank you who ever did this!

Hilarious New Moon trailer

2009-09-09T19:52:00.009+03:00

Anteeksi että siitä on taas niin kauan kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. Mutta toisaalta, niin kauan kuin kukaan ei maksa minulle siitä, että postailen hömpänpömppäjuttujani tänne, saattaa silloin tällöin vierähtää tovi ennen uutta kirjoitusta.

Mutta tänään olen täällä, ja tänään on Twilight-päivä.

Oletko kyllästynyt katsomaan Uusikuun (New Moon) traileria yhä uudelleen ja uudelleen? No, tässä tulee pelastuksesi. On kaikken parasta, jos katsot ensin alkuperäisen ja sitten heti perään tämän.

Ja tässä heille, jotka ovat käsittäneet Twilightin sanoman aivan väärin ja haikailevat ikiomaa vampyyri-poikaystävää:

*

Sorry, it's been faaaar to long from my last update. But well, as long as anyone is not paying me for publishing silly stories in here, at time to times it may take a while to write new stuff.

But now I'm here, and it sure is Twilight-day today.

Tired of watching the New Moon trailer over and over again? Well here is your salvation. It's actually more funny to see the original one first, and right after it this one.

And this last video is for those, who have taken Twilight's message all wrong and are now dreaming of their own vampire-boyfriend.

Chapter 6 – Analysis Begins

2009-08-29T16:49:00.004+03:00

Chapter 6 – Analysis Begins

The next morning at 7:58 exactly, Severus Snape stepped into the infirmary, nodded curtly, and grunted his good morning greetings towards Professor Dumbledore. He was not comfortable in that lavender and camphor-smelling domain of Madam Pomfrey’s, and would not be there now if not for Headmaster Dumbledore’s cunning way of talking him into it. And, frankly to say, it did appeal to him a little, to be granted a privilege to try something that no one else had succeeded in.

Perhaps Snape could have been described as a man who would not take no for an answer, but Dumbledore was a wizard, whose smilingly-said wishes were implicit, and whose unconditional orders were coated in sugar icing.

Certainly Snape knew he was competent to the task, but it didn’t mean he had the slightest desire to fulfil it.

The air at the sanatorium was heavy. Hermione was lying in her bed, fast asleep. It seemed as if she had been enfolded inside a dense, sheer haze. And at some point, that was exactly the case.

Dumbledore raised his hand to wake her up, but Professor Snape prevented it by hissing in caution and waving his hand as a sign of objection.

”Shh, since I am obliged to meddle in this occurrence, I’d like to start immediately,” he whispered, reasoning that the faster of a head start he got, the sooner he’d be rid of this involuntary affair. “I’ll observe her for awhile, if I may, and after she wakes, I’ll ask her some questions.”

Dumbledore left the bedside. He knew Severus was right. Between the sleep and awake there was a special place, where everyone was more profoundly contacted to their inner world. It was the place where all the answers, and also the reasons behind any illnesses, lay.

“I assume you won’t mind if I leave you and return to my other duties?” the headmaster asked, pleased with the fact that Hermione was in proficient hands. Severus nodded a goodbye, and Dumbledore sneaked out of the door to his own office. In the beginning of the magical escalator, between two of the most horrid looking gargoyles in the castle, Professor McGonagall awaited him with a pensive look on her face.

“Good morning, Minerva,” Dumbledore cooed and flashed the most charming smile to the witch. “So nice to see you so brisk and radiant right at the morning. How can I help you?”

”Morning, Albus,” Professor McGonagall snapped and tried to imperceptibly whisk a sudden redness off her cheeks. “Save your flirting for Sibyll and take me straight to your office, please.”

“Well, certainly, after you,” Dumbledore bowed and shoved her towards the stairs before him.

After the door had closed in the headmaster’s office, the old witch did not waste her time to chatter.

“Are you absolutely sure it is wise to ask Severus to solve Miss Granger’s condition? It is most obvious that Miss Granger does not have a very trusting nor warm relationship towards her Potions Master. And Severus, stubborn young man that he is, has never truly learned to value Miss Granger's exceptionally fine and mature character.” Professor McGonagall snorted and frowned as a sign of disapproval. Then she continued, not giving Dumbledore a chance to even open his mouth. “Don’t you agree that Severus, being famous with his style, will only make the situation worse? He, if anyone, is capable of getting a young, vulnerable mind all mixed up and closed. And what if he decides to use his Legilimency skills? It would truly be dubious, even outrageous.”

Professor McGonagall quieted down and glanced at Dumbledore with an apprehensive look. He merely smiled at her, his bright blue eyes twinkling amusedly.

“I know, I know…but you have to trust me, Minerva. ‘Similia similibus curentur. Therein lies the rub. As the other might help the other, could the other be a right remedy to another too.’” Dumbledore chuckled cryptically, twisting his long and crooked fingers amongst each other. "Similia similibus curentur..."

“I have no time or patience for your puns, Albus. I’m certain things might get seriously messed up by this arrangement, but then, have you ever listened to me?”

Before sweeping out of the room, she turned around, scowled at Dumbledore, and declaimed with a notorious voice: “By the Pricking of my Thumbs, Something Wicked This Way Comes.”

*

Snape sat on the chair next to Hermione’s bed and watched the sleeping girl with unremitting eyes. He took her limp hand and almost grimaced because of his habitual aversion to touching other people.

He probed her hand as softly as a feather and deciphered the weak pulse against her wrist.

She’s tense, almost as tense as she might be in the middle of a final exam, Snape thought, not ceasing to observe the unmoving figure in front of him. The Potions exam, he added, smiling a crooked smile. She is strained; one gentle touch and she’ll explode.

As an answer to his thought, Hermione threw her eyes wide open and yelled, startled in a shock.

“My apologies, Miss Granger—” That’s how I feel too, when I see my face in the mirror first thing in the morning. “—but I’m here on Professor Dumbledore’s orders. You appear to be improving, if you have enough strength to have such a reaction,” Snape said with a sarcastic voice. He rose from his chair and started to pace the room, looking around like he was seeing the surroundings for the very first time.

“If you continue to use the diluted Draught of the Living Death, it will cause grave and permanent damage to your health. I have been assigned to prepare the remedy that meets your needs more efficiently, but before that can be done, I have to perform a brief mapping of your condition.”

Hermione stared at his sallow face like he was some sort of monster from a nightmare, the type that, against all the rules of the sleepy realms, glares straight into the dreamer’s eyes from their bedside.

When her brain finally recovered from the jolt, the words he had spoken were able to reach her understanding.

“Madam Pomfrey and Professor McGonagall have already interrogated me (like a criminal, mind you),” Hermione said, wishing the unwanted visitor would vanish like bad dreams ought to. “I’ll save both of our time by telling you that I have absolutely no idea why I am in this situation, and I don’t know what’s the matter with me and why.”

“I’m not interested about your knowledge or lack of it, as is the case. (You of all people should know that much, after all these years.) Save your voice and let me take care of things as I see fit,” Snape said, pressing his lips into a thin line as familiar annoyance started to surface. “I assume you didn’t dream last night, Miss Granger?”

“N-no, I don’t recall dreaming at all in the past few weeks. At least, not even once during my time here. Why? What does it have to do with anything?”

“I will ask the questions. You will answer, and without any unnecessary questioning, if you please,” Snape said sharply, squirming inwardly because of the forced, artificial politeness. “Only one more answer, and then I will leave you to Madam Pomfrey’s care. How are you feeling right now?”

Hermione was surprised by the frank and simple question. Her mind started furiously to search for a correct answer. “How am I feeling? Er…well…you mean now, eh? Or do you mean in general? Physically or emotionally?” Hermione wriggled in agony.

“Both,” Snape said, nodding to encourage her to continue.

“Well, I feel myself…tired I guess. Perhaps a little low…”

Hermione was incredibly disturbed, but didn’t want to say it to her Potions master. It felt extremely weird and uneasy to describe her feelings to a man who had never shown even the slightest interest in her knowledge about potions or her existence, let alone her wellbeing.

“Low?” Severus tried to coax her to continue.

“Yes, low, melancholy, uninterested, numb. It’s the same kind of feeling when the Dementors are near.” The best description to her state would have been to say that she felt like there’d been a Dementor of her own, dwelling in her heart, but that she could not reveal to Professor Snape.

“That’s enough for one day. Thank you. We will meet tomorrow at the same time. Good day, Miss Granger.” Severus nodded curtly and turned around. His robe was billowing around him like a huge black flame. Hermione tried to answer, but before she had managed to open her mouth, the man had left the room and closed the door behind him without a sound.

After staring out of the window for a while, Hermione noticed a breakfast tray on her bedside table. She took some slices of an orange from the plate and drank a glass of pumpkin juice, but left the toast untouched.

She felt extremely guilty for insulting the house-elves in this way. When Dobby came to collect the dishes, his disappointed face almost broke her heart. It was impossible to get the house-elves to understand that when lying in the bed day after day, the need for nourishment wasn’t really notable. No, they took it as a personal insult, and it was the last thing Hermione wanted to cause.

A/N:
Thank you for my lovely beta mystical spirits! And thank you all brilliant readers who were kind enough to comment. You know, commets are better than the Potions Master's coaxing words!

Chapter 5 – A New Commission

2009-08-22T17:27:00.008+03:00

The Garden of Minds by Aura Illumina

Chapter 1 - A Shadow of a Girl
Chapter 2 – Behind the Wall
Chapter 3 – A Challenge
Chapter 4 – Incendio!

Chapter 5 – A New Commission

Ten days had passed since Hermione had been forced to realise that her weakened condition required her to stay at the hospital wing, as were Madam Pomfrey’s orders. Though there were only three patients at the infirmary – a couple of little Hufflepuffs who had dashed against each other during Quidditch practise, and a feverish Colin Creeves – Hermione was located in one of the private rooms.

It was a small, yellowish chamber, with only the most necessary furnishing: a narrow bed against the wall, a nightstand covered with flowers and cards, a few chairs, and a window. Hermione believed it to be enchanted, because the weather seemed to be sunny and warm for the fifth day in a row, and it really was not possible in Scotland at that time of year. To tell the truth, it was not possible at any time of the year at all.

Ginny, Ron, and Luna had visited her the previous evening and brought her a box of chocolate frogs and a few books they had found in her room while getting some socks and underclothes she had asked them to bring for her.

Regular, though artificial, sleep had made her feel a little better, so she was now able to sit on her bed and lean against the grand cushion she had put between the wall and herself. She riffled sluggishly through a book called 'Lunar Phases and Their Influence in Transfiguration':

“When the moon is in its last quarter, in the sign of Pisces, it is a very favourable time to change water containing objects into creatures with legs, and vice versa. Although, it should be considered that…”

Hermione noticed it was very difficult to concentrate, and her thoughts fled frequently to the sparse incidents she had faced during her illness.

Professor McGonagall had paid a visit to her every day, with an apprehensive look on her pale and furrowed face. She had tried to ascertain the reasons that had led Hermione to this state, but her questions had only frustrated and frazzled the patient.

If I knew what caused all this, I most certainly would have done everything I could in order to fix it, Hermione thought in a dispirited manner.

Perceiving discontent in McGonagall’s eyes made Hermione even more miserable. She really couldn’t bear to cause disappointment to her teachers in any situation.

Wasn’t it the irony of fate that in these seven years at Hogwarts, she had never given an incorrect answer to any questions asked, but was now totally incapable of giving an answer of any kind to the questions concerning her own condition?

*

Severus Snape frowned and weighed with a critical eye the light green and brave little sprouts that had dared to pierce the ceiling of their comfortable and moist, but ever-so-dark home. Full of foolish trust, they were reaching out their fragile heads towards the unknown and immensely vast new realm.

Although, they really did not have another choice, because the Potions Master had sprinkled a magical fertiliser to the soil, already enriched by the slashing and burning. Burgeoning was fast and the small shoots were exuded with bold eagerness and zeal, like the illegal and overloaded Weasleys’ Crook Cannon. (Professor Snape had been very unlucky to get acquainted with one, when he had confiscated a school bag of one of his pupils some time ago.)

The garden had undergone a great transformation, and without any “foolish wand-waving”, as Snape would have put it. He had made a great deal of progress with only some carefully designed physical efforts. And he had enjoyed it, surprisingly. After he had spread layers of earth, clay, and gravel to the right places with his bare hands, he had set some decorative flagstones to form paths around the garden. When he had put all seeds and plants in their right places, he felt a new kind of warmth flowing through his veins, and what delighted him the most was that he had slept better than he ever had in the last twenty years.

Severus looked around and felt like the old and bitter soul of the garden had vanished and been replaced by a fresh and springy atmosphere, full of new promises.

*

Recreating the garden had invigorated him. Physical exercise and a silent, tranquil ambience, where no one could come to disturb him, had been exactly what he needed but was unable to consciously pursue.

Snape had never been an athletic man. Sports in all its unpleasant forms had always been repulsive to him. Working alone in a private place, invisible to everyone else, fitted him perfectly. Large windowpanes in the ceiling brought plenty of fresh air to the conservatory, so it was as good as being outside exercising. For the very first time in his life, Snape felt there was something else in his life than his work. Well, actually, this was work too, but it did not feel like it. It was more like a rewarding hobby.

Severus was almost embarrassed to even think about that word. It reminded him of the handcrafts of witches, Quidditch, or playing the violin.

I have a right to do pleasant things as well, don’t I? he argued with himself. Or would it be better to bore myself to death in a bitter, empty life full of involuntary obligations?

Images of horrible incidents with Death Eaters, crawling in front of the Dark Lord to postpone the inevitable disclosure, arguing in the secret meetings of the Order of the Phoenix, and going through never-ending piles of lousy scribbles by his students surged into his mind uninvited.

Therefore, although he was not happy for getting an important assignment, where his mission was to return that insufferable Granger from the infirmary to the library, where she undoubtedly belonged, he was remotely grateful for getting this great place of many opportunities for his own, personal use.

It didn’t take long that night. Everything that needed to be done was finished, and from now on the garden would mostly take care of itself. To recover from the nightly labour and the sleep deprivation it had caused, he decided to retire to his bedroom earlier than usual.

After he had spent over half an hour in a bath somewhere in between sleep and consciousness, he finally fell to his bed and would have fallen sound asleep in seconds if it had not been for Headmaster Dumbledore to unexpectedly pop into his chamber and scare him half to death.

It was so uncommon that anyone ever visited him, he had almost forgotten the fact that his fireplace was also an entry to his dwelling and not just an exit.

“Dear Merlin, I didn’t expect you to already be sleeping,” said Dumbledore in an apologetic tone. “I’ll be brief, so you may get back to your dreams in no time. And don’t bother to rise for me.” He tried to deter Snape, who was already standing, wearing nothing but his black, silky dressing gown that he had Summoned as quick as lightning.

“What is it?” asked Snape with a hint of impatience in his voice. He really wished that for once the old wizard would be frank and use only short sentences to get to the point.

“First, I’m highly interested to know how have you progressed with that powered potions project. Has the conservatory on the roof been suitable enough for your work?” Dumbledore started, getting nearer to the thing he really wanted to discuss.

“The garden is proper. The plants should be full grown in a few weeks. What else?” Snape sat in the armchair next to him and waved the headmaster to do the same. Either Dumbledore did not notice the polite gesture, or he preferred to pace on the stone floor, between the heavy woollen carpets.

“The process of investigating Miss Granger’s situation has not gained ground, as we had hoped for. As a matter of fact, I just came from the infirmary now. Poppy and Minerva have talked to her many times, but without any success. So, with Filius’s help, I tried to increase my comprehension in this matter by using some Radarous Charms, but they told us only the things we already knew, that she suffers from serious insomnia and nervous disorders.”

Those dunderheads couldn’t fish the information even if it was written on a big hunk of cardboard floating in the rushes, Severus thought with great irritation. If the reason for her state is not clarified soon, I cannot dilute the right potion for her. Then I can’t test the effectiveness of my powered potions with her. And then I’d have to kiss my Order of Merlin, First Class and acknowledgement in the Potion Masters’ International Magazine goodbye. Besides, if the treatment of Miss Granger is not soon started, she will die from excessive usage of Sleeping Potions.

“Perhaps you have not approached her in the right way,” Severus said and straightened his long legs towards the newly-lit fire. “It is hard to imagine Professor McGonagall moving ahead tactfully and cautiously in her pursuit of knowledge. It would be much more effective to do the investigating in a more sly and slithering way…” Snape continued, realising far too late what kind of impression his words might give.

Dumbledore’s face lit up and he leapt at Snape, taking his hand in an enthusiastic shake.

“Brilliant, Severus, brilliant! I was secretly hoping you would suggest that. Naturally you are right for the job, as the spy and a Slytherin. You are the perfect one to succeed in this difficult task where every other has failed!”

Brilliant, Severus, indeed, Severus mocked himself, grinding his teeth and feeling like he was a wolf that had been trapped by a bunny. You are stupider than I ever gave you credit for. I’m surprised you didn’t offer to stay awake and watch Miss Granger’s bedside too. Why not offer to scrub her teeth and empty her chamber pot while you’re at it? You should have been thinking before blurting out whatever came to your mind. And no, sleepiness will not do for an excuse. The camouflage of an absent-minded and goofy wizard had once again fooled him, and got Severus to underestimate Dumbledore’s sharp intelligence.

Damn you, Albus, you cunning old closet-Slytherin, I couldn’t have been craftier myself, Severus cursed in his mind, when the hem of the headmaster’s robe flashed into the now cold fireplace, but he could still hear his voice echoing in his ears: “See you in the morning at the infirmary, eight o’clock sharp. Sweet dreams!”

A/N:
Thank you for my lovely beta mystical spirits! And thank you all brilliant readers who were kind enough to comment. You know, commets are better than the Potions Master's sweet dreams!

Chapter 4 – Incendio!

2009-07-19T18:44:00.008+03:00

The Garden of Minds by Aura Illumina

Chapter 1 - A Shadow of a Girl
Chapter 2 – Behind the Wall
Chapter 3 – A Challenge

Chapter 4 – Incendio!

It was already the fifth time in one week that Ron was writhing in front of Madam Pomfrey, trying to invent reasons convincing enough to make the strict nurse let him slip through that narrow doorway to see Hermione.

“Mr Weasley, I’ll only say this once more, although I’m sure it will not reach your understanding any better than the previous times I have said it.” Madam Pomfrey seemed rigorous and uncompromising, but her tone of voice showed her to be sincerely concerned that Hermione was not strong enough to meet her worrying friends. “Miss Granger is in no condition to withstand any burden.”

“Burden!” Ron cried. “We’re friends, not a burden. It hardly helps her recovery if she thinks we’ve forgotten all about her! Besides, we can behave the way the situation requires for. We are not any bloody Third Years anymore.” He straightened himself to the full length of nearly six feet and gazed steadily at the now softening nurse. “Ten minutes would be enough. I just want to see her, to hold her hand and tell how much I...eh, we love her,” said Ron and got a fiery red shade to his cheeks and ears.

“Well then, five minutes, but only you two. And I really do hope I don’t have to regret my soft-heartedness,” Madam Pomfrey said, and let Harry and Ron walk through the door, better guarded than Gringott’s safety vaults. She slammed the door shut so quickly that Neville, Luna, Ginny and Dean just stayed stunned behind it.

Harry instinctively tiptoed to Hermione’s bed, bent down to place a small kiss to her forehead, and whispered something in her ear. Meanwhile, Ron had swiftly turned over the moment he had seen Hermione’s pale face and was standing over the window, leaning with both hands to the apron for support. Emotions were storming in his chest, and he tried to obtain control over them with all his might. It was as if there had been a strange, stinging glassy membrane in his eyes, and he had to blink and bite the inner side of his lower lip not to wail aloud.

Harry put a pile of get well cards next to her pillow and straightened the blanket where his knee had rested. “We miss you, Shaggy Head. If you don’t get well soon and come to put us in order, at least three Gryffindors will not graduate this year. We need your schedules, your explicit notes and your ruthless whipper attitude…” Harry had to swallow to continue, because something weird and big seemed to be stuck in his throat. “But most of all, we need you for your own sake. Life is much too dull without you.” The last words of Harry’s speech were thin and broken like the voice of a mutation, though Harry had passed that phase in his puberty many years ago.

Ron took a few timid steps toward his friend and put his hand on the randomly jerking shoulders of Harry. He was most certain that he would never get over it if something happened to Hermione, but more than that, he was concerned what it would do to Harry. Harry had already lost too many people close to him for one lifetime.

Ron shook his head to get rid of this train of thought. He inhaled deeply, sat on Hermione’s bed, and took her cold hand into his own. “Hello, princess…” he whispered and grazed her fingers with his lips. “How are you? I’m sorry I can’t say anything more intelligent. I promise that when you get well you may freely talk as much as you want, as long as you want, and I will never, ever interrupt, argue, or make faces behind your back. Not even when you lecture about the rights of the house-elves. I’ll even let you beat me in chess…once at least. I’m so sorry, Hermione, you have no idea how sorry I am.” He covered his face with his large hands, which had grown to be quite masculine, and made a desperate, repressed cry that sounded just like the Kneazl that was captured in the sack.

“I’d like to have that officially on paper, please,” said the girl's voice, which was raspy with little use.

Ron almost bounced up, half scared and half ecstatic for hearing his beloved friend’s voice after so many weeks.

“Hermione! Dear, precious, honey, love, amazing!” squealed Ron before he thought the meaning of those words that echoed endlessly in the stone walls. Hermione looked at him, smiling at the fact that their Gryffindor house colour was creeping up onto his face once again.

“It’s so nice to have you here. Too bad I didn’t hear your pleas or how you softened Madam Pomfrey’s heart to let you in here, but I’m so glad you’re here.” Hermione’s eyes moved languidly from Harry’s face back to Ron. “I’m feeling so much better already. They might let me move back to my own room next week,” she said and tried to smile encouragingly, but frailty and weariness in her appearance told another story.

“Ginny, Luna, Neville, and Dean sent their regards to you. They wanted so much to come here too, but Madam Pomfrey wouldn’t let them in. Ginny is taking good care of Crookshanks, but he seems to be missing you terribly.” As am I, Ron added so quietly that it was impossible for human ears to hear.

*

The thin light of the early spring was not enough to illuminate the dusky conservatory on the roof. All the black trunks of the trees, deserted long ago, and the leafless shrubs with their crook-fingered branches among the black stalks sticking out of the hard soil made the place seem dead and eerie. To an outsider’s eyes, it might have appeared just like a scene from some old-fashioned vampire movie: a pale, slender figure in his long, black robe, wandering here and there in this graveyard of plants, like he had just climbed out of his coffin. Luckily there was no one to witness his affairs. Only some weary spiders, who were more occupied to keep their eyes on their cobwebs, heavy with dust rather than juicy flies. Little did they know that soon they would face their inescapable doom. Severus Snape bent down and grabbed a handful of dirt. It was dry and indubitably poor, but he knew exactly what to do.

“Incendio! Incendio! Incendio!” roared the wizard in black, pointing his wand at everything that had once been so full of life. Immediately fire burst into flames and greedily swallowed everything it could reach. Snape, his head covered with a hood, took a few steps backward and protected his face with his hands. Nothing else was needed, since he had put the Fireshield Charm into his clothes. In one fleeting moment, the gigantic flare had eaten everything: spiders and their webs, trees, and creepers. And as an imposing end, the fire, like a huge salamander with a hundred heads, licked thick dust sheets from the window screens as if it had been a dressing on a plate.

Severus watched his doings smugly. He shook the soot from his hands and smiled. I have to keep in mind to do the same thing to my infuriating pupils when they next displease me. Maybe I could take some of those dunderheads with me to some forlorn place, and tell them to just sit there waiting. And then… Boom! He couldn’t help an amused chuckle from escaping from the corner of his mouth.

After his therapeutical, though appropriate, matchstick play, Severus simmered into his Potions laboratory next to his office. Not until countless hours had passed and his desk was occupied with an array of dark green and black liquids bottled in delicate glass vials, did he allow himself to withdraw to his chambers and crawl under the covers of his beautiful four-poster bed and fall asleep.

Next Chapter -> Chapter 5 - A New Commission

A/N:
Huge thanks to my magnificent beta mystical spirits! Comments are more satisfying than Snape's matchstick plays...

Harry Potter and the Half-Blood Prince Preview

2009-07-16T13:35:00.023+03:00

I have seen it!!! Yesterday I attended the preview of Harry Potter and the Half-Blood Prince movie. It was GRREAT! We all have waited this for so long, and now when it's finally here, I'm a little confused.

What happened? Did I get the Bludger in my head?

That's me as Nymphadora Tonks.

And do not worry, there are no spoilers, just some opinions.

I lovedlovedLOVED the fact, that the Half-Blood Prince himself had such a delicious role. His voice, pronouncing time and time again one very specific spell got me melting. It certainly inspires me to work harder with my fanfiction. So, the role of Alan Rickman was awesome. Far better than in any other Potter-movies.

Winner of the costume contest, magnificent
Rita Skeeter and her Quick-Quotes Quill.

I also liked that there was so much matters of the heart involved. The movie didn't follow the book in every turn, but I liked the outcome. The books are their own piece of art, and the movies can't be an exact copy of them. And I like to see new sceneries, new ideas, things that are not in the books, that's why I'm into this fanfiction-thing too.

A very charming Sibyll Trelawney costume!

I also have to ask, is it just me, who thinks that Emma Watson resembles Kristen Stewart? A lot. Perhaps I'll have to post some pictures here to make my point clear.

Oh, there was one thing I didn't like. The end. I could have spent all night watching a pretty cool Boy Who Lived and the most intriguing person in the whole Potter-series: Half-Blood Prince himself. Ah.

Harry Potter himself with a flying object.

I love this costume, and the person wearing it seems to be very cool too.

I want warmly thank all the people of Vuotis, especially Ilkka Siitari and everyone else who made this lovely happening to come true. And yes, I have the permission to publish the pictures of these fascinating potter people. Thank you!

Chapter 3 – Challenge

2009-07-09T17:00:00.009+03:00

The Garden of Minds by Aura Illumina

Chapter 1 - A Shadow of a Girl
Chapter 2 – Behind the Wall

Chapter 3 – Challenge

“Powered herbal infusions,” Professor Snape said against the sleepy face of an older wizard. And in spite of his calm and composed appearance, Dumbledore could tell the man was excited.

“If you’ll manage to specify the most essential reasons behind Miss Granger’s condition, it is possible to prepare a personal mixture of powered herbal to remedy her,” Snape blurted out and caused sleepiness to fall off from Dumbledore’s eyes as if by magic. The Headmaster took off his light blue, star-decorated sleeping cap and put his half-moon shaped glasses on his nose. For the first time since he had seen Hermione’s dreadful state, there revived a glimpse of hope inside his heart.

“And this powered potion would work like no other potion or herbal mixture has been able to?” he asked, not yet daring to rejoice for Snape’s idea.

“They are much more delicate and fine-grained than those traditional remedies or potions. They are able to affect the finest mechanisms of human beings. Powering gets the qualities of herbs to sift to the base liquid. Powering is a form of diluting the potion several times, and as the amount of the chemical matter decreases, its healing abilities increase. And because of powering, they are able to heal the injuries deep in the soul level and not only enhance the symptoms. So yes, they are very effective.” Snape stood silent for a while to give Professor Dumbledore some time to digest the new issue. It was all simple and easy for him, quick-witted wizard who spent all his days with potions as he was, but for Dumbledore, though extremely powerful and intelligent, it was totally a new piece of information.

Professor Snape took a few steps onto the deep burgundy carpet, decorated with oriental, golden patterns, and called a house-elf with a snap of his fingers. Some minutes later, he was holding a steaming hot cup of black, bergamot spiced tea, and he shred his croissant on his plate to small pieces before he delicately put them into his mouth one by one.

“When you have deciphered the reason, I can immediately start infusing and powering the herbs needed,” he said and licked the last crumbs of croissant from his fingertips. Then he poured some more tea into his cup and continued, “As a matter of fact, I have already mapped the most probable alternatives, and they are not to be found at greenhouses of Hogwarts.”

“Just name them and Pomona will order the seeds via Floo Network first thing today. She will plant them in the greenhouses as soon as possible,” Dumbledore said and tightened the rope of his dark blue velvet gown. “She will be happy to help. Feeling herself needed will do much good to her nerves. It’s just what she needs. Poor Pomona, you did see how terribly upset she was when she heard about Hermione. After the faculty meeting, she took the rest of the day off, and I think she…” Snape was listening Dumbledore’s babbling about Madam Sprout, his lips pressed into a tight, straight line, and waited impatiently for the subject to turn to more essential matters.

”As a matter of fact,” he interrupted the Headmaster’s sentence, not willing to sacrifice his time to nonsense a second more than absolutely necessary. “The ingredients used for powering must be completely pure, not only in their chemical consistency, but also their energy field, so it is important that as few people as possible will touch them. I assume the old roof garden at the southeast wing is still unused?” Severus asked abruptly, meaning the ancient, small conservatory at the high terrace of the castle. It had been used a long time ago as a secret garden for growing the most dangerous and top secret magical plants. There was always a very potent set of invisibility, impact, and diversion charms over it. Even the Weasley twins with their Marauder's Map had not been able to solve its existence. Besides Dumbledore and Snape, only Madam Sprout and Professor McGonagall were aware of this strictly guarded secret.

“Oh my, I had completely forgotten about that place. The garden has been empty since that unfortunate incident when those experiments with schisandra and kava kava crossbreeding took a very capricious turn. I could always ask Pomona to do some magic to renovate that place. One should think that the smell of asafoetida would have faded over these years…”

“No!” Snape cried out as his infamous impatience lifted its head. “No, I don’t want anyone to meddle with this matter. I want to be sure that every phase will be taken care with an absolute appropriate and pedantic way from the beginning. I will purchase and handle the seeds, as will I take care of the planting and cropping. This way I can be sure that the quality will be my standard.” Said by anyone else, it would have sounded dismissive and conceited, but said by Severus Snape, it just sounded as a simple piece of truth.

”As you wish, Severus, as you wish,” Dumbledore said, amused of that overwhelming determination of a younger wizard. But because he had known Severus so long, he wasn’t mistaken to think it was caused by unselfish caring or a will to help. No, it was a new challenge that had ignited him, because after all, his interest and passion was only and always directed to new challenging opportunities that his career so rarely provided.

Next Chapter -> Chapter 4 – Incendio!

A/N:
First of all, I'd like to thank my lovely Beta mystical spirits! Secondly I'd like you to know that "powering" is a strong magical way to increase the healing properties of herbs. And thirdly... comments are highly appreciated!

Chapter 2 – Behind the Wall

2009-07-01T17:04:00.015+03:00

The Garden of Minds by Aura Illumina

Chapter 1 - A Shadow of a Girl

Chapter 2 – Behind the Wall

Hermione was lying on her simple bed at the infirmary. Her skin was pale and her eyes were surrounded by dark rings, like coffee mug splotches on a white tablecloth. If her covers hadn’t been rising slightly and regularly on her chest as she breathed, one would have easily mistaken her to be dead. Dumbledore gently took her fragile hand that was resting on the blanket and stroked her cold fingers tenderly with his thumb.

“Anything new, Poppy?” he quietly asked the nurse, who was very focused on measuring potions in different vials and pouring exact amounts of them into small dosage cups on Hermione’s bedside table.

“She has not yet slept one moment of natural sleep. I have tried every possible combination of valerian, hop, lavender, camomile, and even passion flower and lemon balm." Pomona didn’t have any other suggestions except for verbena.

"With Filius’s assistance we even tried some sleeping charms, but her body seemed to resist them so vigorously that it only made the tension worse in her muscles. The only thing that’s helped her reach an unconscious state has been a very potent mixture of Draught of Living Death. But because it only affects her physical body and does not create the natural relaxation that comes with good sleep, we can’t use it much longer. In a couple of weeks it would make her…well, a living dead.”

As Madam Pomfrey was mapping Hermione’s state to Dumbledore, a tall and dark figure, standing at the back of the room, stepped closer to her bed and said with great authority:

“It would be irresponsible and purely stupid to continue her treatment with that draught. I left a vial on your desk. The potion in it will help her nervous system to be undamaged in spite of her lack of sleep. Six drops every seventh hour should be enough.”

Professor Snape measured Hermione’s brittle being with his gaze, but his facial expressions left it impossible to decipher what was going on in his mind. Professor Dumbledore bent closer to the girl’s face and shook her hand, which he was still holding in his warm grip, gently.

“Miss Granger, Hermione, I know you are awake,” he said, trying to penetrate the invisible wall around her with his voice. “Squeeze my hand if you hear what I’m saying, please.” Silence, heavy with expectation, filled the room. Professor Snape threw a questioning glance towards the old Headmaster.

“No reaction, nothing. I’m not sure if she doesn’t hear or doesn’t understand. Or maybe she is just too weak to move her fingers.”

*

Though Severus Snape was a tough man, boiled hard with all the adversities of the wretched world, and by no means could he have been described as benevolent or caring, he couldn’t help himself for becoming distraught by seeing that young woman, once so hearty and persistent, become so fragile and withered. At first, when Dumbledore had asked for his help, he had furiously refused. He was certain that any other person would be better, more suitable, and above all, more eager to take part in that Gryffindor girl’s treatments than himself, but when he had seen with his own eyes how close she was to her final breakdown, he promised to think of ways to get her better and back to her N.E.W.T.s as soon as possible.

If anyone, it was Severus who knew that depression was a grave disease, and without proper care, it often led to premature death. However, in the wizarding society it was very uncommon and, to most, an unknown concept. During that hour he had spent with Dumbledore by her bedside, she had once opened her eyes. And for a second, in their bottomless murkiness, he had recognised himself. For an overflying moment he had seen a familiar glimpse of his own eyes, which had stared back at him from a mirror years ago. And there was no one to help him back then…

Severus tore himself away from those memories and headed determinedly towards the staircase. He spent the whole night wandering along the lengthy and dusty aisles of the library, dangling his dim lantern in his hand and swiping Mr Filch’s beloved, grey striped cat with a hem of his robe as it dared to come too close to him.

*

In the morning Severus woke up at his desk with a start. The large, dark, oak table exuding masculine authority was all covered with numerous of books and disordered pieces of parchment. He had fallen asleep in a half-lying position on an open book that was all about powered liquids and potions. His neck gave a wicked twinge when he tried to straighten himself. Regardless of the pain caused by sleeping in a draughty room, in a lousy position, he stood up promptly and strode straight to his own personal chambers. There he quickly set the fire in his massive fireplace and, in no time, stepped out of the hearth into Dumbledore’s office. He shook the soot off his clothes, and, without any proper good morning greetings, cut straight to the chase.

Next Chapter -> Chapter 3 - The Challenge

A/N:

Huge thanks to my Beta mystical spirits! She did a wonderful job. If you find any mistakes, they're all mine and mine alone. This chapter was very short and so is the next one, because at first they were one chapter. There were certain reasons to cut it in half. They'll get longer, I promise!

Please, comment!

Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan ensi-ilta lähestyy

2009-06-23T19:30:00.004+03:00

Kävin tänään potter-aiheisilla ostoksilla Karnevaalikauppa Aprillissa, sillä Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan ensi-ilta lähestyy kovaa kyytiä. Itse osallistun Vuotiksen ennakkonäytökseen jo 15.7.09, ja tietenkin parhaan mahdollisen tunnelman saavuttaminen vaatii oikeanlaista asustusta.

Ensin ajattelin, että olisin Luna Lovekiva (Lovegood). Minulla olisi siihen loistavat vermeet, sopivasta luonteesta puhumattakaan. Utuinen katse, puolihölmö hymy ja tapa heitellä muita kummastuttavia kommentteja olisi ihan omasta takaa.

Toisaalta olisi ihanaa olla Bellatrix. Saisi oikein luvan kanssa sihistä vihastuksissaan hampaidensa välistä ja kirkua Avada Kedavraa, kun joku rapistelisi popcornipussia väärällä hetkellä elokuvasalissa. Mutta sitten löysin ihanan violetin peruukin, ja taidankin kompastella leffaan omissa releissäni, Nymphadora Tonks -lookissa.

Löysin kivan aiheeseen liittyvän blogikirjoituksen blogista nimeltä The Official Blog of Polyvore.com, josta lainasin tässä tekstissä näkyvät kuvat.

New Moon / Uusikuu -elokuvan maistiaisia

2009-06-17T18:44:00.000+03:00

Jos haluat spoilaantua marraskuussa ilmestyvän toisen Twilight (Houkutus) -sarjaan perustuvan elokuvan (nimeltään New Moon eli Uusi kuu) suhteen, niin katso alla olevat videot. Pienet makupalat sekä Team Jacob - että Team Edward -henkisille faneille.

Katsoin, ehkä jopa spoilaannuin, mutta ei haittaa...

(koska videoita ei enää ole saatavilla, korvasin ne parilla valokuvalla)

Okei, tunnustan. Kun katsoin tämän toisen, Italiassa kuvatun kohtauksen, itkin. Suurta intohimoa, jännitystä, tunteen paloa... Siitähän tässä koko kirjasarjassa loppujen lopuksi on kysymys.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan ennakkonäytös

2009-06-16T14:25:00.000+03:00

Nyt se on nähty!!! Olin eilen Vuotiksen järjestämässä Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan ennakkonäytöksessä. Se oli mahtavaa! Tätä saatiin odottaa niin kauan, ja nyt kun se vihdoin tuli ja meni, olen vähän sekaisin.

Mitä tapahtui? Iskeytyikö Ryhmy päähäni?

Tässä olen minä itse, Nymphadora Tonks -asussa.

Eikä syytä huoleen, tämä kirjoitukseni ei spoilaa eikä analysoi, se sisältää vain muutaman ihkutusmielipiteen.

Ensisijaisesti rakastin sitä, että itse Puoliverinen Prinssi sai kerrankin tilaa loistaa herkullisessa roolissaan. Hänen äänensä lausumassa kerta toisensa jälkeen erästä tiettyä loitsua saa minut vieläkin sulamaan. Vaikkei se ollut edes sulatusloitsu. Tämä jos mikä inspiroi ahertamaan ficcini parissa... Joten siis, Alan Rickmanin rooli oli loistava. Parempi kuin missään aiemmassa Potter-elokuvassa.

Pukukilpailun voittaja, häikäisevä Rita Luodiko,
ja hänen sähäkkä sitaattisulkakynänsä.

Pidin myös siitä, että elokuva käsitteli niin paljon ihmissuhdeasioita. Rakkautta, ihastumisia, ystävyyttä, rakkautta, kaappeja... Elokuva ei noudattanut orjallisesti kirjaa, mutta pidin lopputuloksesta. Suhtaudun asiaan niin, että kirjat ovat omat luomuksensa, eivätkä elokuvat voi olla täydellisiä kopioita niistä. Sitä paitsi minusta on mukava nähdä uusia kohtauksia, uusia ideoita, joita ei ole kirjoissa. Sen vuoksihan minä tätä fanfictioniakin harrastan.

Varsin hurmaava Sibylla Punurmio!

Nyt on pakko kysyä jo pitkään mielessä ollut asia, olenko oikeasti ainoa, jonka mielestä Emma Watson muistuttaa paljon Kristen Stewartia? Täytynee postittaa tänne muutamia kuvia jossain vaiheessa selventääkseni asiaa.

Elokuvassa oli kyllä yksi asia, josta en pitänyt. Loppu. Olisin nimittäin voinut viettää koko yön katsellen potteruniversumin elämää, ja erityisesti tuota koko kirjasarjan kiehtovinta persoonaa: Puoliveristä Prinssiä. Ah.

Aivan upea asukokonaisuus, kuin itse Harry Potter
mystisen lentävän esineen kanssa.

Haluan kiittää lämpimästi Vuotiksen väkeä, erityisesti Ilkka Siitaria ja kaikkia muita, jotka olivat mukana toteuttamassa tätä hienoa tapahtumaa. Olen myös saanut kuvien henkilöiltä luvan julkaista otokseni täällä, joten paljon kiitoksia teillekin!

*

What happened? Did I get the Bludger in my head?

That's me as Nymphadora Tonks.

And do not worry, there are no spoilers, just some opinions.

I lovedlovedLOVED the fact, that the Half-Blood Prince himself had such a delicious role. His voice, pronouncing time and time again one very specific spell got me melting. It certainly inspires me to work harder with my fanfiction. So, the role of Alan Rickman was awesome. Far better than in any other Potter-movies.

Winner of the costume contest, magnificent
Rita Skeeter and her Quick-Quotes Quill.

A very charming Sibyll Trelawney costume!

I also have to ask, is it just me, who thinks that Emma Watson resembles Kristen Stewart? A lot. Perhaps I'll have to post some pictures here to make my point clear.

Oh, there was one thing I didn't like. The end. I could have spent all night watching a pretty cool Boy Who Lived and the most intriguing person in the whole Potter-series: Half-Blood Prince himself. Ah.

Harry Potter himself with a flying object.

I love this costume, and the person wearing it seems to be very cool too.

kuvat / photos © aura illumina

Chapter 1 - A Shadow of a Girl

2009-06-14T18:44:00.031+03:00

The Garden of Minds

A/N:

I'm so pleased to finally post the first chapter of my Harry Potter fanfiction story "The Garden of Minds". I started writing this (in Finnish) at 2004, and I'm still working on the last chapters of it. I hope you enjoy and most of all, leave comments! Don't miss the music video made by nipa especially for this fic: Garden of Minds

Table of Contents:

Chapter 1 - A Shadow of a Girl
Chapter 2 – Behind the Wall
Chapter 3 – A Challenge
Chapter 4 – Incendio!
Chapter 5 – A New Commission
Chapter 6 – Analysis Begins
Chapter 7 – The First Step
Chapter 8 – Deatheater's Destiny
Chapter 9 – Ron's Obscure Future
Chapter 10 – The Forbidden Forest
Chapter 11 – Landing of the Owls
Chapter 12 – The House of Peculiar People
Chapter 13 – Dread in the Dungeons
Chapter 14 – Unfettered
Chapter 15 – Escape
Chapter 16 – Potions Business
Chapter 17 – Icy Leers
Chapter 18 – Red Thread
Chapter 19 – Black Panther
Chapter 20 – The Secret Garden
Chapter 21 – Eviction from Paradise
Chapter 22 – Girly Connection
Chapter 23 – Last Verse
Chapter 24 – Enchanted Cover
Chapter 25 – The Key

To be Continued - - -

Summary:

The top student of Hogwarts School of Witchcraft and Wizardry, eighteen-year-old Hermione Granger is dying from a mysterious illness unknown to everyone. It seems that there is only one person who understands what is going on and how to save the waning life of the young Gryffindor girl. The only problem is that he can't stand her. The fact that the feeling is mutual does not make the situation one bit easier. Nevertheless, the rude and sarcastic Potions Master, Professor Snape, accepts his duty and becomes her therapist, but purely as a professional challenge. Collaboration between these two strong and witty personalities takes unpredictable turns as the political situation of the Wizarding world deteriorates to open war. These severe circumstances make life hard for everyone concerned.

Disclaimer:

This story is based on characters and situations created and owned by J.K. Rowling, various publishers including but not limited to Bloomsbury Books, Scholastic Books and Raincoast Books, and Warner Bros., Inc. No money is being made and no copyright or trademark infringement is intended.

I sadly admit that characters in this story don't belong to me. Only the plot is mine, everything else belongs to J.K. Rowling. I just play a little in that magnificent magical sandbox of hers. Wish I could live there.

Chapter 1 - A Shadow of a Girl

"She is going to lose it, believe me, she is literally going to pieces. We have to do something, we have to tell McGonagall and Dumbledore and get help!" moaned the redheaded youngster, and strode to and fro in the room, wringing his hands and contorting his face.

"Do you think she really has it that bad? Maybe we should just wait for a few more days…" said his friend with black, unruly hair and round eyeglasses. Still, he couldn't quite hide the uncertainty in his voice, and it weakened the well-meaning effect of the words.

"Harry!" the fiery redhead yelped. "We have no time to wait, not anymore. Didn't you just see how she is, like a shadow? Our final exams are only a few months away, and you do know that she'll choose death over losing her grades? I'm off now. Tell Madam Sprout that I'll try to get to the greenhouses before the end of the lesson. Tell her I had an urgent matter of life and death to take care of." Ron's theatrical voice echoed in the corridor long after he had vanished running around the corner.

Harry shook his head and started stuffing his bag with all the equipment needed in Herbology class at the greenhouses. He was not blind. Of course he was aware of the change in Hermione, and it worried him as much as it worried his impulsive and hot-tempered friend. After knowing Ron for so many years he had learned not to show certain emotions openly. As good and loyal a friend as Ron was, he was much too prone to provoking panic in himself and becoming distressed without any need for outward incentives.

*

Three hours later Hermione Granger was lying on the narrow bed at Hogwarts hospital wing. She stared at the crisscrossing cracks in the high ceiling, but saw nothing with her glassy eyes. She heard muffled voices talking behind the partition, but did not understand a word. Every sound seemed meaningless to her; distant squeals from the Quidditch field, springy warble from the eaves, occasional thumps and clatters, the castle full of life echoed from dawn to dusk. Once she tried to turn her head slowly towards the discussion next to her, but it was too difficult to understand what the words meant.

"…it has been going on for weeks now. I managed to get her to swallow the whole measure, but thus far it has had no impact at all," whispered the voice of the matron nurse, Poppy Pomfrey. Hermione recognised the other voice too. It belonged to her Head of the House, Professor McGonagall, but the words got thick in her mind and that sonic porridge swelled inside her head like an incomprehensible mumble. She closed her eyes and tried to think something, but it only made her head ache.

The next time Hermione opened her eyes, the room was empty, and the light filtering through an old window seemed to be fragile and bland. She lifted herself cautiously to a sitting position and reached for a large cup of soup that had appeared on the bedside table. She pressed her fingers against the cup to feel its temperature. It was still slightly warm, so with hesitating hands, she lifted it to her lips . The thin soup was delicious, like all food at Hogwarts. She took a few sips of the soup and then put it abruptly back onto the table. The weight of the cup seemed to be too much for her hands to hold up. As if pulled by some invisible hooks, she sunk back under the blankets and fell deep inside that lethargic, sleepless state in which she had unwittingly lost herself.

*

"Thank you for participating in this faculty meeting. I called up this gathering because of the common concern for Gryffindor Head Girl, Miss Granger's condition," said the Headmaster of Hogwarts, nodding his head to greet everyone seated around the large, oval shaped, mahogany table. "As we all know, Miss Granger is one of the most talented students in the entire history of Hogwarts. Her outstanding commitment and dedication to studying is undoubtedly familiar to us all. About a week ago she was taken in to our infirmary because of long-term insomnia and neural disorders. Poppy has taken care of her day and night and treated her with the Draught of Living Death and the Sleeping Potion. However, the results have not been what we have wished for." Professor Dumbledore rested his forehead on his fingertips and continued with an audible hint of distress and anxiety in his voice. "All we can say is that Miss Granger is very ill. And because we have been unable to diagnose the reason for her condition, we are unable to heal her."

"Oh, so this was it, this was the horrible future that I had foreseen…" Sibyll Trelawney moaned and managed to be both extremely melodramatic and ethereal at the same time. "She'll die. There's no question about it, her material life will meet an inevitable end, a terrifying end. Oh dear, as mundane as her little soul is, she has not deserved this dreadful, abysmal destiny…"

McGonagall hawked loudly and glared at Professor Trelawney with so much resentment that the widened and uncontrollably quivering eyes of that tragedienne glazed angrily for a second before she hid them behind her fingers that were decorated with vast numbers of false jewellery rings. Professor Snape seemed to have difficulties in keeping the twitching corners of his mouth steady.

"What are the symptoms of her condition?" asked the genuinely upset Madame Sprout interrupting Trelawney's show. She was wearing a hat decorated with stalks of hay and blades of grass and she was nervously fingering the numerous locks of hair that refused to stay neatly under it. Professor Dumbledore leaned slightly ahead and spoke after having waited for everyone to concentrate fully on what he was about to say.

"According to her friends, everything started a few weeks after the beginning of the spring term with occasional sleeping disorders, tension and absentmindedness. Then her state suddenly got worse and she sank in some sort of an apathy or lethargy, and it has been almost impossible to get her out of that state excluding some brief moments, because it seems that she is totally out of reach. She hasn't even been able to talk, except for some random and very short sentences every now and then."

"Sounds good," coughed Professor Snape sardonically, and immediately drew everyone's disapproving scowl towards himself. Professor Dumbledore frowned and continued like he had never heard the rude comment. "I have been considering all the possible curses that could cause symptoms like this, but have not reached any conclusions. We cannot overlook the incident in early December, when Miss Granger and her friends had the unfortunate displeasure of meeting Voldemort. It may have had unpredictable consequences." Dumbledore seemed to be completely unaware of the reaction his casual mentioning of that name evoked in most of the participants.

"And we must not forget the fact that Miss Granger is an exceptionally devoted and scrupulous student and her Nastily Exhausting Wizarding Tests (N.E.W.T.s) are near. It could be that her perfectionism and standards are just wearing her out." Everybody turned to face Professor McGonagall and most of the party muttered their approval. "It is possible that she is just overly exhausted and paralysed before the heavy challenges and the demanding situation."

"Rubbish!" hissed Professor Snape. "That girl has never been exhausted nor paralysed when it comes to studying. Her capacity for mental work is totally in a class by itself."

"Well then, Severus, as you seem to be such a skilled analytic and so well aware of Miss Granger's psyche, perhaps you could enlighten us all what is going on here?" Minerva McGonagall said with a high pitched voice, little offended by the fact that the Head of Slytherin had just intercepted her own interpretation about her favourite pupil's and protégé's situation.

Severus Snape twisted his pale and slender fingers amongst each other and leaned backwards in his chair, snorting in an equivocal way. After a long pause he finally opened his mouth and said as a matter of factly as he could have made a statement about the weather: "Miss Granger is seriously depressed."

Next -> Chapter 2 – Behind the Wall

Austen Heroines

2009-06-13T00:25:00.009+03:00

In the Finnish version of this blog I described my working situation to the detail and mourned the fact that I will not have a summer vacation this year. Or no, actually I didn't say anything about not having a vacation, but there was enough complaining without that heart piercing piece of knowledge.

I miss those lazy summer days, when it's possible to sit under the big cedar that grows in my garden (though my "garden" is so small that it's more like a room, I still refuse to call it "backyard" or something else as insulting), I desperately yearn for those timeless moments, when the sunlight shimmers softly through that cedar's balmy sprigs and while I read something, perhaps some good old Jane Austen classic or a picture book of English Gardens (the big ones, not those small, more-like-a-box -ones) I take a sip from my ice cold mint tea every now and then, stray to some beautiful fancies or gaze at my silly cat who hunts a frantic fly at the windowsill.

You are Marianne Dashwood of Sense & Sensibility! You are impulsive, romantic, impatient, and perhaps a bit too brutally honest. You enjoy romantic poetry and novels, and play the pianoforte beautifully. To boot, your singing voice is captivating. You feel deeply, and love passionately.

I tried to cheer me up with a Jane Austen heroines test, but what did I get? Marianne Dashwood! What a surprise. I suspect I didn't understand the questions, or more likely, didn't have patience enough to read them through. Me impatient? Impulsive? Never! Though I have been told that I have lovely singing voice.

Of all the Austen heroines I have always identified myself with Elizabeth Bennet. Besides my boyfriend said that I'm just like her, and he should know. But I find Marianne's hobbies very familiar and fascinating. Perhaps I could be both of them, marianne and Elizabeth, because there's no doubt that I have Elizabeth's witty and sarcastic nature. And most of all... Mr Darcy happens to please my eyes and ears very much.

You are Elizabeth Bennet of Pride & Prejudice! You are intelligent, witty, and tremendously attractive. You have a good head on your shoulders, and oftentimes find yourself the lone beacon of reason in a sea of ridiculousness. You take great pleasure in many things. You are proficient in nearly all of them, though you will never own it. Lest you seem too perfect, you have a tendency toward prejudgement that serves you very ill indeed.

Totally adorable Robert Pattinson video!

2009-06-08T15:05:00.011+03:00

Tässä teille ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi mitä suloisin video nuoresta herrasta nimeltä Robert Pattinson. Dokumentti on kuvattu aikana, jolloin Rob näytteli Cedric Diggorya elokuvassa Harry Potter ja liekehtivä pikari. Videon lopussa on hienoja pätkiä Cedicin tappamiskohtauksesta. Hassu poika.

Kannattaa katsoa, se on sen arvoinen. Ainakin minut se sai hymyilemään.

Kertokaahan mitä mieltä olette? Kiinnittäkää erityisesti huomiota Robin ilmeisiin ja eleisiin, hänellä on todellakin uskomattoman ilmaisukykyiset kasvot! Ja tuo brittiaksentti... Rob hyvä, älä kadota sitä hummaillessasi Ameriikan mantereella!

*

Hi, it's me, Aura. I thought it would be polite to tell, cause you probably have forgotten all about me. Sorry, I know I deserve that, since it really is far too long from my last posting.

As an appeasing sacrifice I offer you the most adorable video of veeery young looking and sweet Robert Pattinson. This is made at the time when Rob played Cedric Diggory at Harry Potter and the Goblet of Fire. What a funny boy he is. At the end of the video there are some cool takes from the killing scene from GOF.

Check this, it really is worth it. At least it made me smile. (You should know I drool over Jackson Rathbone, so Rob gets only my smiles.)

So tell me, is he cute or what? And look at his gestures and facial expressions, he really has the face with ability to express! Oh, and that British accent... Rob please, don't lose it while you're humming there at the America, pretty please!

Facebook fun

2009-05-16T17:35:00.014+03:00

Facebook, the ultimate time eating pool of endless tests and quizzes that one does when they should be doing something else.

So, lets use these test results to define Aura's personality and style, in case that someone is interested, which I of course very much doubt.

I loved Debussy, Brontë and Austen long before I fell in love with Twilight
Entertainment & Arts - Books & Literature

I have loved Futhering Heights, Debussy's Claire de la Lune and Jane Austen long before I ever fell in love with Edward Cullen and the Twilight.
If you can agree with that, this is just the right group for you!
Welcome!

16 December 2008 at 21:47

Aura joined the group Edward Cullen Society.

Aura completed the quiz "Which crazy bitch are you?" with the result Sinead O'Connor.

You are one fierce bitch. You are very independent and will take no bullshit from anyone but your personality is actually sort of quiet and shy. You are a natural beauty and you are very comfortable with your feminity. You don't feel the need to overdo it or go out of your way to fuss over your looks. You don't want to distract people from what you stand for and the talents you possess. You are very idealistic and will go to any extremes to stand up for what you believe in even if it creates controversy and people don't understand. Relationships can be hard for you sometimes because men feel threatened by you but time again they come running to you and realize that you are actually very sweet and motherly....until they cross you.
14 April at 17:52

Aura took the What is your dream house? quiz and the result is Victorian Grace

You were always a fan of your grandmother's amazing classy furniture. The smell of roses and brandy. The look of fine crystal and china. So it's no wonder that your dream home is a victorian mansion. This amazing palace is not only amazingly beautiful, but its home. You made sure to spend alot of money on making it modern yet still keep that romantic charm. Guests claim it was haunted, but nothing has bothered you or your family. You count that as a good sign. Another great attricute is the amazing library and ballroom. sure, your parties may not add up to the ones that used to grace the fine marble floors. Then again, you count quanity not quality. You love entertaining and decorating. Not only do you treasure your house but you also count it as one. Hoping that this wonderful home will be kept in the family for more generations to come.
04 May at 23:43

Aura took the What painting are you? quiz and the result is Monet's Water Lily Pond

You are a tender and sensitive person. Like Monet's water lilies, you embody the spirit of light and nature as it is depicted in many works of impressionism. You enjoy stillness and calmness, and are less happy in chaotic or highly structured environments. You place a high value on your freedom, creative or otherwise.
04 May at 23:25

Aura took the Which Winx Club Character Are You? quiz and the result is Flora

Flora is a very kind-hearted and sensitive girl with a passion for nature and life. Happy and introverted, she is always a sweet, loyal friend and doesn't believe in hurting others or the environment. She is extremely fond of plants and nature, and her room consequently resembles a greenhouse. She has the power of nature, which allows her to use plants in her attacks and natural predators to exterminate pests. She comes from the planet Linphea. Her pixie is Chatta, the pixie of gossip.
23 April at 21:40

RECENT ACTIVITY

Aura and Angst Gdess are now friends.

Which Cullen Kid are you?
Aura just took the "Which Cullen Kid are you?" quiz and the result is Alice Cullen.
You are very... Ballerina-like. You are graceful and small...but also kind of annoying (for your size.).

Which historic personality are you?
Aura just took the "Which historic personality are you?" quiz and the result is The passionate artist: LUDWING VAN BEETHOVEN.
You love to create, you are an artist. You like to express your self and let everyone know what you feel. You have an exquisit taste and all the things you do comes from the deepest part of you. You are very authentic.

Who were you in a past life?
Aura just took the "Who were you in a past life?" quiz and the result is Marie Curie or Einstein.
You were an ingenious scientist who helped shape the world into what it is today. You brought knowledge to the human race that could not have been learned without your guidance.

Aura took the The Hogwarts Sorting Hat quiz and the result is Ravenclaw!
You've a steady mind, Where those of wit and learning, Will always find their kind.

Aura just took the "Mille vuosikymmenelle kuulut?" quiz and the result is Olet 1920-luku.
Käytät aikasi kevytmieliseen huvitteluun. Ei koskaan enää sotaa! Lisää samppanjaa! Huristat automobiililla eläviin kuviin ja tanssimaan jazzia Big Bandin soittaessa, mutta vuosikymmenen lopussa myös juhlat loppuvat suureen romahdukseen.

Luku 1 - Piparkakku-ukkozombiet

2009-04-29T00:34:00.001+03:00

Valveilla – AngstGoddess003

Nimi: Valveilla (Wide Awake)
Kirjoittaja: AngstGoddess003
Suomentaja: Aura Illumina
Genre: Houkutus (Twilight) fanfiction - Angst/Hurt/Comfort
Muuta huomioitavaa: erittäin OOC ja AU
Rating: K-18
Tiivistelmä: "Edward ja Bella ovat molemmat haavoittuneet menneisyydessä. He kärsivät painajaisista, jotka pakottavat heidät pysyttelemään valveilla. Kun he tapaavat, heidän välilleen syntyy vahva side yön pitkinä tunteina.”

Lue ficin esittely täältä.

Luku 1 - Piparkakku-ukkozombiet

BELLA

Vihaan tätä huonetta. Vihaan sitä syvään juurtuneella, miljoonan helvetin tulenkatkuisella kiihkeydellä. Tarkoitukseni ei ole olla melodramaattinen, mutta se on totuus. Vuorokauden valoisampina tunteina se on melkein siedettävä, mutta nyt, lähellä keskiyötä, se on kaikkea muuta. Pimeä, autio, tukahduttava ja täynnä kätkettyjä nurkkia ja halkeamia. Voin tuntea tutun paniikin hiipivän rintaani, kun vain avaan oven. Edes täysikuu ei suonut minulle lohdutusta, koska nämä iänikuiset pilvet ja Cullenien naurettavan valtava kartano varjostivat sitä ikkunani takana. Esme-täti ja Alice olivat nähneet niin paljon vaivaa sisustaessaan tämän huoneen minulle. Tunsin melkein halkeavani syyllisyydestä, kun kurkotin nappaamaan koululaukkuni huoneeni lattialta oven vierestä, ja sinkosin itseni välittömästi takaisin keittiöön.

Täällä olin viettänyt kaikki yöni sen jälkeen kun viikko sitten muutin tänne Forksiin, Washingtoniin. Keittiö oli lämmin ja kutsuva. Aina valoisa ja täynnä hyviä muistoja. Minulle ei ollut koskaan tapahtunut mitään pahaa keittiössä. Olin tehnyt kaikki keittiötyöt täällä siitä lähtien kun saavuin. Esme oli hieman närkästynyt aluksi joutuessaan jättämään ruuanvalmistuksen 17-vuotiaan tytön harteille, mutta lopulta hän antoi periksi nähdessään miten paljon siitä nautin. Hän niin harvoin saattoi todistaa minun nauttivan mistään.

Otin siis tavakseni viettää kaikki yöni täällä, leipoen, valmistaen ruokaa ja tehden läksyjä. Tein mieluummin mitä tahansa muuta, kuin nukuin siinä kammottavassa, synkässä makuuhuoneessa. Kaikki Phoenixissä kutsuivat sitä unettomuudeksi. Lääkärit ja muut asiantuntijat olivat luennoineet minulle nukkumisen tärkeydestä. Olin saanut unilääkkeitä, osallistunut meditaatiokursseille, joiden tarkoituksena oli saada minut viettämään tavanomaiset kahdeksan tuntia tajuttomuudessa. Tietenkään kukaan ei koskaan ymmärtänyt, että kyse ei ollut siitä ettenkö olisi voinut nukkua, vaan siitä etten halunnut. Nukun päivittäin muutaman kymmenen minuutin jakson, vaikka yritän kyllä välttää sitäkin. Mutta se on vaikeaa, ja päiväni kuluvat uneliaan usvan ympäröimänä, mutta sekin on parempi kuin nähdä niitä unia. Unia joissa lyödään, raavitaan, kiljutaan, piileskellään, unia joissa on mustelmia ja kyyneliä ja hirviöitä, jotka lymyilevät vaatekomerossani. Ja nämä olivat niitä miellyttävimpiä. Unet joissa on äitini Renee, ovat kaikkein kamalimpia. Hänen kylmä, eloton ruumiinsa retkottamassa verilammikossa sohvalla. Ja hänen silmänsä...

Riuhtaisin itseni irti noista ajatuksista ja uppouduin äidinkielen tehtäviin siksi aikaa, että piparit ehtisivät paistua kypsiksi. Se oli uusi resepti. Olin leiponut annoksen pipareita joka yö viimeisen viikon aikana. Tästä oli tullut jo tapa. Asuessani Phoenixissä ryhmäkodissa leivoin ja tein öisin valtavia määriä ruokaa, eikä mikään päässyt koskaan pilaantumaan, koska siellä asuvat pojat söivät aina kaiken. Alicen ja Esmen ruokahalu oli huomattavasti vaatimattomampi, joten aloin tehdä pelkkiä pipareita. He nauttivat aina uusista resepteistäni ja piparieni luovista nimistä.

Onneksi he eivät olleet kyseenalaistaneet outoja yöllisiä tapojani. He olivat vain onnellisia, kun vihdoinkin olin antanut periksi ja muuttanut heidän luokseen, joten he eivät tunkeilleet eivätkä esittäneet kysymyksiä joihin minulla ei ollut pienintäkään halua antaa vastauksia. Esme oli rukoillut minua muuttamaan heille jo vuosi sitten, kun Renee oli kuollut, mutta halusin säästää heitä synkkyydeltäni ja erakkomaisuudeltani. Vihasin ajatustakin siitä, että olisin ollut heidän taakkanaan. Ja täällä sitä ollaan, ajattelin katkerasti.

Annoin heidän ajatella, että he olivat saaneet voiton minusta kun päätin muuttaa tänne Phoenixista. Totta puhuakseni, en vain enää kestänyt ryhmäkodissa. Siellä oli liian paljon ihmisiä. Liian paljon miespuolisia henkilöitä sulloutuneena liian pieneen tilaan. Olin jatkuvasti paniikissa, ja se oli uuvuttavaa, mikä ei ole järin hyödyllinen tila henkilölle joka yrittää pysyä valveilla. En pitänyt pojista, ja halveksin miehiä. He kauhistuttivat minua Philin jälkeen. Se on epäloogista, tiedän. Eivät kaikki halua olla kimpussani. Mutta vaikka olisin halunnut muuta, mielelläni ja ruumiillani oli automaattinen reaktio, jota en kerta kaikkiaan pystynyt pysäyttämään. Entinen psykologini sanoi jotain puolustusmekanismeista, ahdistushäiriöstä ja paniikkikohtauksista, mutta minua ei kiinnostanut se miksi he kutsuivat sitä. Vihasin sitä. En pystynyt koskaan olemaan kenenkään vastakkaista sukupuolta olevan läheisyydessä hyperventiloimatta ja vapisematta pelosta, vaikka kuinka olisin halunnut, ja se oli hieman hankalaa ryhmäkodissa. Yhtäkkiä ajatus siitä, että saisin asua kahden naisen kanssa, oli liian houkutteleva. Ehkäpä he siis loppujen lopuksi saivatkin voiton minusta.

Ja Forks oli parempi. Pieni ja viehättävän vanhanaikainen. En voi sanoa että olisin onnellinen täällä, koska en koskaan ole onnellinen olin missä hyvänsä ja kenen kanssa tahansa. Olin nähnyt liikaa. Mutta se oli kuitenkin muutaman askeleen lähempänä onnellista kuin Phoenixissa, enkä siis voinut katua päätöstäni.

DING

Hypähdin ja pudotin kynäni säikähtäessäni kovaa ääntä, jonka ajastin päästi kun piparit olivat valmiita. Ryhdistäydy Bella, hemmetti sentään. Odotin niiden jäähtyvän ennen kuin aloin koristella pieniä piparkakku-ukkoja asianmukaisesti.

Kun pipariukkojen asusteet olivat paikoillaan, annostelin ne kolmeen minigrip-pussiin ja kirjoitin tussilla pussien etiketteihin pipareiden nimen. Piparkakku-ukkozombiet. Se tuntui sopivan siihen, että suurimman osan ajasta olin täydellisessä zombietilassa, ja niin olisin huomennakin, kuten olin ollut jo monta kuukautta.

Viisi tuntia, neljä kuppia kahvia ja kaksi äidinkielen ainetta myöhemmin olin saanut aamiaisen katettua, ja olin jo pukeutunut koulua varten tavalliseen mustaan huppariini ja farkkuihin. Pitkät ruskeat hiukseni roikkuivat alhaalla laittamattomina. Esme oli jo kiiruhtanut töihin piparkakku-ukkozombiet kädessään hymyillen minulle kuivasti nähtyään uusimpien luomusteni nimen. Alice saapui aamupalalle täydellisen pirteänä, kuten yleensä, pomppien valoisana ja sädehtivänä. Hän sananmukaisesti loisti raikasta ja positiivista asennetta. Olisin halunnut oksentaa.

Hänen tavanomaisin olotilansa oli kupliva ja innostunut. Alice-serkkuni oli lyhyempi kuin minä, ja hänellä oli lyhyeksi pätkityt mustat hiukset. Meillä oli vain kuukausi ikäeroa, ja äitimme olivat sisaruksia. Siltikin, geeneistä huolimatta, olimme täydelliset vastakohdat. Hän oli suosittu Forks High Schoolissa ja pystyi ystävystymään kenen kanssa tahansa. Minä kartoin kaikkia. Hän oli ajan tasalla viimeisimpien muotisuuntausten suhteen, kun taas minä kuljin pukeutuneena niin huomiota herättämättömän näköisenä kuin mahdollista. Hän oli innostunut ja viehättävä, minä olin sisäänpäinkääntynyt ja kömpelö. Ymmärrätte varmaan mihin pyrin tällä.

”Hyyyyväää huomenta! Mmm, pekonia ja munia! Ovatko nuo vohveleita? Ja mustikoita?” hän sirkutti ja liukui yhdelle tuoleista.

Hänen pienet jalkansa heiluivat puolelta toiselle kuin seitsemäntoistavuotiaalla taaperolla. ”Luojan tähden Bella, tulen lihomaan kamalasti kun sinä olet täällä. Onko meillä siirappia? Ehkä pitäisi jättää se kuitenkin väliin...”

Pyörittelin vain silmiäni ja tungin ruokaa suuhuni. Rakastin Alicea kuin siskoa, mutta häntä oli mahdotonta keskeyttää aamuisin. Kun hän nosti katseensa lautaselta, hän hiljeni kesken lauseen. Sitten hänen kasvoilleen levisi ilme, jonka tunnistin välittömästi ’Alicen Huolestunut Naama’ -ilmeeksi. Nyt sitä mennään...

”Hyvänen aika Bella! Näytät kamalalta! Etkö nukkunut yhtään viime yönä?” Säpsähdin. Näytän kamalalta… Mahtavaa, kiitos Alice itseluottamukseni vahvistamisesta. Kohtautin vain hartioitani niin kuin aina, kun hän esitti minulle tämän kysymyksen, ja jatkoin syömistä. Hän huokaisi syvään ja pudisti pientä päätään paheksuvasti, mutta antoi asian olla.

Alice oli usein tällainen minun suhteeni; huolestunut, mutta varovainen. Hän yritti aina saada minua avautumaan, jotta hän olisi voinut ymmärtää. Tiesin että hän puuttui asioihin ainoastaan koska hän välitti, mutta minä pysyin hiljaa. En voinut selittää hänelle mitään oikein, ja hän olisi tullut vain entistäkin huolestuneemmaksi jos olisin yrittänyt.

EDWARD

Minne vittuun oikein laitoin sen sytkärin? Pyörin ympäri huonettani jo kolmatta kertaa haravoiden hiuksiani täydellisen turhautuneena. Olin juuri nukkunut huikeat kaksikymmentä minuuttia ja herännyt erityisen vittumaisesta unesta, ja olin todellakin tupakan tarpeessa. Tyypillistä, minulla oli täysi aski tupakkaa, muttei mitään millä sytyttää yhtäkään. Minun todellakin pitäisi siivota tämä paskaläävä ja olla järjestelmällisempi. Ajattele Edward! Vitunvittu! Se oli minulla viimeksi... Aivan niin! Lennähdin avoimesta ovesta parvekkeelleni ja huomasin heti kaiteella olevan tupakansytyttimen. Siinähän sinä olet, virnistin.

Sytytin tupakan ja vedin kunnioittavat henkoset. Ahh, paljon parempi. En koskaan polttanut huoneessani, koska se paska olisi tarttunut kaikkeen ja lemunnut. Carlisle osasi ennakoida tulevaa antaessaan minulle huoneen jossa on parveke. Daddy C. kyllä tietää miten majoittaa orponsa. Hän adoptoi minut neljä vuotta sitten varsin epäsoveliaista olosuhteista. Tohtori Carlisle Cullen on perinpohjaisen hyvä mies ja Forksin yhteiskunnan kantavia pilareita. Emme yleensä mussuta turhia toisillemme, mutta toisaalta, hyvä lääkäri on harvoin kotona riittävän pitkään, että se olisi edes mahdollista. Sopii minulle. Hän pitää minut vaatetettuna ja kysyy harvoin kysymyksiä.

Uskoakseni se on useimpien 17-vuotiaiden unelmatilanne. Olen ilmeisesti niin lähellä onnellista kuin tulen koskaan olemaan. Emmett asuu myös kanssamme, hän on toinen Carlislen hankinnoista. Emmett on vuoden vanhempi kuin minä, ja hän oli täällä ensin. Hänestä on ihanaa mainita siitä jatkuvasti minulle. Ihan niin kuin välittäisin. Hän on yksi vitun Forksin kultapoika ja iänikuinen perseennuolija. Kun kyseessä ei ole vanhemmat, hän osaa olla töykeä kusipää. Emme tule toimeen keskenämme. Ollenkaan. Sen jälkeen kun olimme olleet toistemme kurkussa kokonaisen vuoden, ja Carlisle oli valittanut siitä taukoamatta, teimme sanattoman sopimuksen ja pysyimme erossa toisistamme. Vuoden päästä hän häipyy täältä joka tapauksessa.

Katselin alas pimeälle takapihallemme moniulotteisen ja valtavan talomme parvekkeelta, ja vedin toisen kerran tupakkaa keuhkoihini. Vitun yö. Vihasin tätä vuorokaudenaikaa. Se oli kuin huono venäläinen kirjallisuus, vitun pitkäveteinen ja helvetin ikävystyttävä. Minulla oli toki harrastukseni, ja varmasti pystyin viettämään yhdeksän tuntia luonnostellen piirrustuksia ja kuunnellen musiikkia. Mutta jos olin rehellinen itselleni, mitä äärimmäisen harvoin olin, oli vain yksi asia mitä halusin enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Nukkua. Siitä kun olin viimeksi saanut kunnon yöunet oli niin monta vuotta, etten edes muistanut millaista se oli. Carlisle oli alkuun huolestunut, ja on varmaan vieläkin, mutta eipä hän sille mitään mahda. Se on tällaista joka yö. En edes yritä nukkua. Se johtuu unista… niistä iänikuisista vitun unista. Kirjaimellisesti, se ei enää ollut nukkumisen arvoista.

Heitin tupakantumpin maahan parvekkeen reunalta juuri, kun vesipisarat alkoivat ropista tyypilliseen Forksin tapaan. Kun olin taas omassa tilavassa ja lämpimässä, vaikkakin sotkuisessa, huoneessani, pujahdin sängylleni ja jatkoin luonnosta, jonka olin aloittanut aiemmin illalla. Se piti minut hereillä melkein yhtä hyvin kuin Daddy C:n salaiset amfetamiini varastot, mitkä olivat muuten vaarassa ehtyä näinä päivinä. Olin aina rajannut päihteitten käyttöni vain piristeisiin, ilmeisistä syistä. Joskus saatoin vetää kännit parhaan ystäväni Jasperin kanssa, mutta en usein.

Jasper Hale ja minä olimme olleet ystäviä ensimmäisestä päivästä lähtien, kun olimme fukseja, ja olin sanonut Johnsonille – surkealle alikoulutetulle historian opettajallemme – että vetää käteen. Jazz rakasti tuollaista paskaa. Hän oli ainoa ystävä mitä minulla oli koskaan ollut, tai mitä tarvitsin täällä Forksissa. Meillä oli aika hiljainen suhde. Pystyimme aina lukemaan toisiamme vain pelkkien ilmeiden ja eleiden perusteella. Ei se ollut mitään veljesrakkautta tai muuta paskaa, sellaisia me vain olimme. Mutta vaikka Jazz oli aina tukenani ja kuunteli kaikkia vitun ongelmiani, tunsin silti itseni yksinäiseksi. Hän yritti ymmärtää, mutta miten hän olisi voinut? Kun hän kysyi miksi olin aina väsynyt, kerroin hänelle totuuden. Kävelin mieluummin ympäriinsä kuin joku vitun zombie, kuin näin niitä unia jotka vainosivat minua. Hän tietenkin ajatteli että olin hullu, joten en enää puhunut siitä uudestaan.

Sain luonnokseni valmiiksi ja kirjoitin nimeni ja päivämäärän oikeaan alakulmaan, suljin lehtiön ja huokaisin. Mitäs nyt? Rummutin sormillani lehtion kovaa nahkaista kantta. Koulutöitä. Tukahdutin voihkaisun.

Olin ollut poissa koulusta koko edellisen viikon pienten rikkomusten vuoksi. Erotettuna viisi päivää siksi, että olin polttanut koulun alueella. Vau, mikä rangaistus, viisi päivää vapaudessa. Ennemminkin pitkästyneisyys oli sitä. Sain aina hyviä arvosanoja koulussa. Erityisesti täällä, missä olisin todennäköisesti voinut opettaa useimpia aineita, jopa puolinukuksissa. Olihan minulla aikaa yhdeksän ylimääräistä tuntia opiskella.

Näitä mietiskellen aloin täyttää melko pitkää matematiikan tehtäväpaperia. Univaje tekee kaikista töistä paljon vaikeampia. Useimmat eivät edes tajua miten tärkeää uni on sekä henkiselle, että fyysiselle terveydelle. Kukaan ei tiedä sitä paremmin kuin minä. Ennen kahdeksan vuoden takaisia tapahtumia en ollut koskaan ymmärtänyt miten otin hyvät yöunet itsestäänselvyytenä. Äitini aina hyräili minut uneen sen jälkeen kun oli peitellyt minut sänkyyn. Tämä oli tietenkin ennen kun hän alkoi vihata minua, ennen kun hän lähetti minut pois ja jätti minut surkeasti toimivaan laitokseen alipalkattujen sosiaalityöntekijöiden käsiin.

Hän ei pystynyt edes katsomaan minuun sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, ei kestänyt edes olla samassa huoneessa kanssani. Hän ei edes koskaan jättänyt vitun hyvästejä minulle. Toivon että voisin syyttää häntä, mutta en voi. Minä vein häneltä sen ainoan ihmisen, jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta. Enemmän kuin minua, ilmeisesti. Jopa nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, voin nähdä liekit selvästi mielessäni. Voin tuntea kuumuuden ja haistaa savun. Ja jos nukun riittävän syvästi, voin katsella täydellisen yksityiskohtaisesti miten isäni makaa palavana lattialla, huutaen apua, jota ei koskaan tule. Ravistelin päätäni haluamatta enää ajatella tätä pidemmälle.

Kun aurinko lopulta alkoi näyttää nousemisen merkkejä, suljin kirjani ja aloin valmistautua palaamaan Forks High Schooliin. En koskaan juurikaan miettinyt sitä mitä puin päälleni, yleensä yksinkertaisen t-paidan ja farkut, sekä suosikkini, mustan nahkatakin ja kuluneet buutsit. Näytin varmaan paljon köyhemmältä mitä olinkaan, mutta se ei minua vittujakaan kiinnostanut. Ainoa syy miksi yleensä edes kävin koulussa, oli se, että sain hengata Jasperin kanssa ja että minulla oli jotain tekemistä, millä kuluttaa aikaani. Niin, ja sen vuoksi, että jos arvosanani laskivat kiitettävästä, Daddy C. ottaisi Volvoni pois. Kaiken kaikkiaan, herra hyvä lääkäri tietää miten lahjotaan tehokkaasti.

Kunhan olin ensin onnistunut välttämään kaikkea kontaktia Emmettin kanssa, livahdin ulos paljon kadehditun kulkuvälineeni luokse ja liutin sormiani pitkin sen pintaa. On se niin hieno. Huomasin että Brandon, naapurini, oli jo lähtenyt kouluun, koska hänen keltainen Porschensa oli poissa. Tietenkin hän on jo lähtenyt. Hän oli niin innokas olemaan ajoissa. Kiipesin sisään Volvooni, ja kun olin käynnistänyt sen, suunnistin suoraan Jasperin talolle hakeakseni hänet.

Hän odotti minua jalkakäytävän reunalla vaatimattoman keskiluokkaisen kotinsa edessä, ja hyppäsi sisään ennen kun ehdin edes kunnolla pysähtyä.

“Vitun jätkä, ilmestyy ihan viime tipassa. Rose on ollut niskassani koko aamun niistä sinun tämän iltaisista bilestäsi”, hän sanoi kiinnittäessään turvavyötään.

Irvistin. “Minun bilestäni?” En ollut koskaan halunnut koko juhlia alun perinkään. Olisin taistellut enemmän Emmettiä vastaan tässä asiassa, ellei hän olisi uhkaillut kertovansa Carlislelle siitä, että minut oli erotettu koulusta viikoksi. Nojasin päätäni laiskasti vasten niskatukea ja aloin ajaa kohti koulua. ”Aiotko tulla?” kysyin nyökäyttäen päätäni hänen suuntaansa.

Hän tuhahti. “Joo, totta kai, ilman muuta tulen juhliin, jossa on joukko kännisiä, vastenmielisiä senioreita, joiden yhteenlaskettu älykkyysosamäärä on pienempi kuin äitini luottokortin luottoraja.”

”Älähän nyt Jazz, loukkaat tuolla tulevaa vaimoasi. Et sinä saa Brandonia kellistettyä jos arvostelet hänen älykkyyttään”, sanoin hykerrellen.

”Tuleeko Alice?” hän kysyi kuulostaen yllättävän pettyneeltä. Nyökkäsin ja kohotin kulmiani kysyvästi. ”No vittu! Sanoin jo äidille, että pysyn kotona tämän viikonlopun ja autan häntä suunnittelemaan oppitunteja.” Hän rypisti otsaansa ja lysähti kasaan pettymyksestä. Pyörittelin silmiäni.

Jasper oli vaalinut salaista intohimoaan naapuriani kohtaan niin kauan kuin olin tuntenut hänet. Olin alkanut epäillä tulisiko hänellä koskaan olemaan riittävästi rohkeutta puhua hänelle. Miten vitun vaikeaa se oikein voi olla? Joka kerta kun näin hänen tuijottavan Brandonia koulun kahviossa tai käytävillä, minun oli ponnisteltava, etten vain huikkaisi häntä luoksemme ja hoitaisi asiaa hänen puolestaan. Hei Brandon, tässä on ystäväni Jasper. Voisitko tehdä minulle palveluksen ja nussia häneltä aivot pihalle, jotta hänen ei enää tarvitsisi kitua ikävissään kuin eksynyt koiranpentu. Oli vaikeaa olla nauramatta ajatukselle.

Kun saavuimme koululle pysäköin tarkoituksella Brandonin Porschen viereen. Se oli vähintä mitä saatoin tehdä Jazzin, tuon säälittävän paskiaisen hyväksi. Brandon oli yhä autossaan. Hän puhui vieressään istuvalle henkilölle jotain huitoen käsillään innostuneesti.

”Voi paska!” Jasper singahti ylös autosta ja katsoi minuun virnistellen. ”Sinulta jäi väliin kaikki hauska viime viikolla. Kouluumme tuli uusi tyttö.”

”Uusi tyttö?” kysyin kyllästyneesti ja suljin silmäni. Ihmiset täällä menivät ihan apinoiksi kun ilmoille saapui tuoretta lihaa. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Jasper pyöritti silmiään välinpitämättömyydelleni. ”Turha luulo jäbä, sinä innostut tästä myös. Uusi tyttö on Alicen hullu serkku. Hän muutti tänne viikko sitten.” Kurtistin kulmiani. Minulla oli uusi naapuri, enkä ollut edes huomannut. Ei. Minulla oli uusi hullu naapuri, enkä ollut edes huomannut. Yhtäkkiä olinkin kiinnostunut. Ei ollut kovin rauhoittavaa tajuta, että asuin niin lähellä jotain hullua. Viittasin kädelläni Jasperia jatkamaan ja avasin silmäni katsoakseni häntä. Mielissään reaktiostani Jasper istui takaisin alas autoon ja jatkoi.

”Keskiviikkona Newton kokeili ’viehätysvoimaansa’ häneen biologian tunnilla, ja tyttö sekosi ihan vitun päreiksi. Hän sai jonkun oudon, äkillisen emotionaalisen hermoromahduksen tai jotain muuta vastaavaa paskaa. Hän alkoi itkeä ja täristä ja juoksi sitten ulos luokasta. Se oli aikamoinen tapaus. Ensin luulin, että Mike vain sai viimeinkin normaalin reaktion perinteiseen ’tartu perseeseen tekniikkaansa’, mutta kun se tyttö kompastui eilen käytävällä, ja Crowley yritti auttaa häntä ylös, hän sai saman kohtauksen”, Jasper selitti kohauttaen olkapäitään.

Juuri silloin Brandon ja hänen seuralaisensa astuivat ulos autosta ja alkoivat kävellä kohti koulurakennusta. En voinut nähdä toisen tytön kasvoja, koska ne olivat piilossa pitkän, ruskean hiusmassan takana, joka pursusi ulos hänen mustan hupparinsa hupun alta. Oletin, että tässä oli Hullu Serkku tai toisin sanoen, Uusi Tyttö. Hän näytti raahaavan jalkojaan veltosti, kun hän käveli sisään koulun ovesta.

Olin juuri kysymäisilläni Jasperilta enemmän Uuden Tytön ilmeisestä henkisestä epävakaudesta, mutta hänen huomionsa oli täydellisen keskittynyt Brandonin etääntyvään perään. Huokaisin ja nousin autosta ja aloin kävellä koululle päin.

BELLA

Alice ei vaan lakannut jauhamasta tämän iltaisista juhlista. Olimme hänen ylitsevuotavan räikeän keltaisessa Porschessaan odottamassa kellojen soimista.

“Siellä tulee olemaan niin hauskaa, Bella! Emmettin juhlat ovat merkkitapauksia! Sinun täytyy tulla, kaikki ovat siellä!” hän hihkui minulle.

Se juuri oli syy, miksi en halunnut mennä. Ajatuskin siitä, että olisin joutunut olemaan talossa, joka olisi ääriään myöten täynnä humalaisia poikia, sai minut vapisemaan kauhusta.

”Alice”, anelin hiljaa, ”Ole kiltti, älä pakota minua tähän. Koko ajatus tuntuu minusta todella epämiellyttävältä.” En halunnut kertoa hänelle todellista syytä siihen miksen halunnut mennä, se olisi vain saanut hänet epäluuloiseksi, ja koulussa kiersi jo riittävästi huhuja, jotka saivat hänen huomionsa kiinnittymään outoon käytökseeni.

Hetken aikaa oli aivan hiljaista, ja kuvittelin voittaneeni tämän väittelyn, mutta sitten katsoin häneen ja tiesin että olin hävinnyt. Hänen kasvoillaan komeili klassinen ’Alice Mutristus’. Kukaan ei voinut vastustaa tuota ilmettä, vaikka kuinka olisi halunnut. Ja halusin vilpittömästi näyttää hänelle, että pystyin olemaan normaali ihminen tunnin tai pari. Toivoin että se olisi hälventänyt hänen huolestuneisuuttaan edes vähäksi aikaa.

”Ugh! Hyvä on! Minä tulen kanssasi ja juttelen pari minuuttia Rosen kanssa ja sitten menen takaisin kotiin!” sanoin ärsyyntyneenä.

Hän hihkaisi ilosta ja alkoi pomppia istuimellaan. ”Huomaat vielä, Bella, että sinulla on siellä niin hauskaa!” Mulkaisin häneen ja avasin auton oven juuri kun koulun kello alkoi soida. Minulla oli mantra, jota olin toistellut itselleni aina tällaisissa tilanteissa kun minun piti kävellä pihan poikki ja saatoin tuntea jokaisen silmät selässäni. Huppu ylös, pää alas. Tunsin itseni hetki hetkeltä väsyneemmäksi. Aamupäivän tunnit moninkertaistivat uneliaisuuteni.

Kuulin naureskelua ja kuiskailua kun kuljin ihmisryhmien ohi. En saanut selvää mitä he sanoivat, koska yritin tietoisesti vaimentaa heidät ja vaipua siihen turtaan tilaan, jossa olin tottunut koulupäiväni viettämään. Tähän mennessä olin kokenut jo kolme tilannetta, jossa joku poika oli koskettanut minua, ja arvasin että olin koko koulun naurunaihe. Aivan kuin hän olisi lukenut ajatukseni, Alice nojasi lähemmäs, taputti käsivarttani ja kuiskasi korvaani: ”Lupaan etten anna kenenkään häiritä sinua.”

En sanonut mitään vastaukseksi, jatkoin vain kävelemistä kasvot alas painettuina laahaten jalkojani taistellen valtavaa väsymyksen aaltoa vastaan, joka velloi sisimmässäni.

Lounaaseen mennessä olin tajunnut, että koko koulun väestö vältteli minua kuin ruttoa. Se sai minut niin huojentuneeksi, että melkein hymyilin. Melkein. Se teki kaiken niin paljon helpommaksi. Kaikki edelleen virnuilivat ja kuiskailivat selkäni takana, mutta se oli helposti kestettävissä.

En koskaan syönyt koulun ruokaa, joten kaivoin esiin pussilliseni Piparkakku-ukkozombieita ja istuin Alicen viereiselle paikalle, vastapäätä Rosalieta. Rose oli Alicen paras ystävä ja Emmettin tyttöystävä. Emmett ja Rosalie olivat molemmat senioreita, mutta he kaksi ja Alice olivat lähes erottamattomia. Minulle oli kerrottu, että he olivat koko koulun suosituimmat oppilaat, ja oli helppoa ymmärtää miksi. Rose oli niin kaunis, Alice hillittömän energinen ja ystävällinen ja Emmett, kaapin kokoinen järkäle, johon jokainen halusi palavasti tehdä vaikutuksen.

En ollut juurikaan keskustellut Emmettin kanssa, enimmäkseen siksi, että hän pelotti minua hullun lailla, mutta Rosesta oli tulossa minulle jokin ystävän kaltainen.

Tervehdin heitä nopeasti ja kaivoin laukustani kirjan, jonka olin juuri hakenut kirjastosta. Minulla ei enää ollut omaa rakasta kirjakokoelmaani, joten oli pakko tyytyä siihen mitä sai. Ja vaikka kirjat joita sain käsiini olivat yleensä huonoja, pitivät ne kuitenkin huomioni poissa täpötäydestä huoneesta.

He ymmärsivät olla sisällyttämättä minua keskusteluunsa, joka näytti pyörivän tämän iltaisten juhlien ympärillä, joten nakertelin pipareitani ja aloin lukea pää alas painettuna. Tätä tein joka päivä; yritin olla näkymätön.

Kellon ääni sai huomioni palaamaan takaisin kahvioon, joten panin kirjan nopeasti takaisin laukkuun ja suuntasin kulkuni biologian luokkaan. Pidin niistä tunneista, koska minulla oli ihan oma pöytä, jota minun ei tarvinnut jakaa kenenkään kanssa, ja toisinaan saatoin nukahtaa muutamaksi minuutiksi. Opettaja Banner ei sanonut siitä koskaan mitään, sillä hän tiesi, että olin jo käynyt tämän kurssin Phoenixissä.

Pidin pääni alhaalla koko matkan luokkaan kävellen hitaammin kuin yleensä. Uupumukseni oli saamassa minusta otteen, silmäluomeni lupsahtelivat ja askeleeni horjuivat vaikka kuinka yritin pysyä tarkkana. Ainoa asia mikä piti minut valveilla tällä hetkellä oli jäätävän kylmä sade, joka kasteli huppuni ja hiukseni läpimäräksi. Herää! Herää! Herää! Sätin itseäni ajatuksissani ja hieroin silmiäni raivoisasti nyrkeilläni yrittäen epätoivoisesti lykätä vääjäämätöntä.

Kun olin päässyt istumaan lämpöiseen biologianluokkaan, tiesin että minun olisi pakko saada nukkua edes kymmenen minuuttia. Olin tietoisesti taistellut sitä vastaan äidinkielen tunnilla, koska minun piti palauttaa tekemäni aineet. Oli kuitenkin parempi nukkua koulussa, missä kellot soivat säännöllisesti, sillä niiden vuoksi en pystyisi vaipumaan liian syvään uneen, että näkisin unia. Asetin käsivarteni ristiin pöydälle ja painoin otsani niiden päälle. Kuuntelin ympärilläni risteileviä askelia ja tuolien ääniä kun oppilaat istuivat paikoilleen, ja tuijotin hiusteni ja käsieni muodostamaan suojaisaan pimeyteen. Hitaasti silmäni painuivat kiinni, ja toivotin tervetulleeksi ihanan, vapauttavan tiedottomuuden.

EDWARD

Hullu Uusi SerkkuTyttö oli sammunut labran pöydälleni kun saavuin biologian tunnille. Siispä istuin alas ja tuijotin murhaavasti hänen läpimärkää mustaa huppuaan. Mahtaa olla mukavaa... Ajattelin katkerana kun aloitin oman – ei, vaan meidän – labratehtävämme. Minun pitäisi herättää hänet, niin kuin tekisi se kusipää, joka oikeasti olin. Minun pitäisi repiä tuo huppu pois hänen päästään ja alkaa ravistella häntä. Minun pitäisi kertoa Bannerille, että tämä tämmöinen ei käy päinsä, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään. Olisi tuntunut pyhäinhäväistykseltä häiritä jotain, mikä oli niin rauhallista ja minulle saavuttamatonta, kuin nukkuminen.

Joten nielin ärtymykseni ja kateuteni ja tein sen vitun tehtävän. Toivottavasti hän nauttii A:sta, jonka hankin meille siitä. Kun olin valmis, kaduin saman tien sitä, että olin ollut niin nopea. Minulla ei ollut enää mitään millä pitää huomioni poissa siitä tosiasiasta, että pystyin tuskin pitämään silmiäni auki. Aloin tehdä sitä, mitä aina ennenkin näissä tilanteissa, pääni painui alas, ja sitten nostin sen taas ylös säpsähtäen. Tein tätä ainakin viisi kertaa, kunnes hieroin kasvojani käsilläni kovakouraisesti ja katsoin inhoten vieressäni nukkuvaa hahmoa. Vitun ämmä. Kuulin hänen raskaan hengityksensä hiljaisessa luokassa, ja hän piti vaimeaa kuorsaavaa ääntä, mutta olin varma että vain minä kuulin sen.

Se oli hiljainen, syvä ja toistuva, niin kuin kehtolaulu. Ja se sai minut entistäkin väsyneemmäksi. Tuntia oli vielä puolet jäljellä. Ravistelin päätäni raivoisasti ja päätin, etten enää voinut vastustaa kiusausta. Nostin käteni ja rykäisin saadakseni Bannerin huomion, koska hän ei katsonut minuun päin.

”Niin, Cullen?” Banner kysyi tietäväiseen sävyyn. Pyysin aika usein lupaa saada poistua luokasta muita aikaisemmin. Banner oli helpoimpia kohteita, ja jakoi auliisti minulle tällaisia etuoikeuksia.

”Anteeksi, mutta saisinko luvan jo lähteä?” kysyin niin kohteliaasti kuin osasin siinä ärtyneessä tilassa missä olin. Toivoin ettei hän olisi huomannut miten puheeni sammalsi. Kun hänen kasvoilleen tuli vastahakoinen ilme lisäsin, ”Minä sentään olen työskennellyt kahden edestä tänään.” Nyökäytin päätäni Hullun Nukkuvan Uuden SerkkuTyttöÄmmän suuntaan ja virnistin.

Opettaja Banner huokaisi pitkään ja nyökkäsi. Hän salli tytön käyttäytyä noin törkeästi minulle tuntemattomista syistä, eikä hän halunnut ottaa riskiä että joutuisi ongelmiin kanssani. Hymyilin voitonriemuisesti ja keräsin tavarani. Juuri kun olin nousemaisillani ylös, kuulin pientä uikutusta vierestäni. Kun katsoin häntä, näin hänen vapisevan unissaan. Tuijotin hetken hänen tärinäänsä ja ajattelin herättää hänet ilmiselvästä painajaisesta, mutta muutinkin mieleni. Sen siitä saa. Hymyilin itsekseni.

Nousin ylös ja poistuin nopeasti luokasta sulkien oven perässäni. En kiinnittänyt mitään huomiota siihen kovaan, tukahtuneeseen huutoon, joka kuului taakseni jäävästä luokasta, vaan kuljin suoraan Volvooni.

*

”Tulen kotiin sunnuntai-iltana. Luotan siihen, että te kaksi ette tapa toisianne kun olen poissa”, Carlisle sanoi hermostuneena ja pyöri ympäri olohuonetta jo toista kertaa taputellen taskujaan etsiessään autonsa avaimia. Joskus olisin voinut vannoa, että jaoimme saman DNA:n.

”Älä viitsi, minä ja kamuni?” Emmett heitti ison ja hikisen käsivartensa olkapäilleni ja minä irvistin.

”Luojan tähden Em, sinä vittu lemuat. Mene suihkuun ennen kun pakotan Carlislen luennoimaan sinulle deodorantin hyvää tekevistä vaikutuksista”, tiuskaisin samalla kun läimäytin inhoten hänen kätensä kauemmas. Hän haisi aina pahalta kun hän tuli treeneistä, enkä voinut odottaa sitä, että olisin päässyt hänen löyhkästään. Mutta koska Carlisle oli juuri lähdössä johonkin lääketieteelliseen konferenssiin itärannikolle, minun piti esittää hyvää poikaa, joka en oikeasti ollut.

Carlisle pudisti päätään paheksuvasti ja huokaisi ärtyneesti. ”Ole kiltti Edward, älä käytä tuollaista kieltä”, hän moitti jatkaessaan etsintöjään.

”Selvä on, Daddy C.”, sanoin virnistäen. Hän vihasi sitä kun kutsuin häntä siksi. Samalla kun olin sanonut sen, hän löysi avaimensa sohvalta ja nappasi ne käteensä voitonriemuisesti hymyillen. Kun hän kulki ohitsemme matkalaukku kädessään, hän pysähtyi ja kääntyi Emmettin puoleen nyrpistäen nenäänsä. Olin tyytyväinen siitä, että hänkin oli huomannut Emmettin pahanhajuisuuden.

Deodoranttiluento, pliis, anna hänelle deodoranttiluento. Anelin silmilläni, kun Carlislen katse kohtasi omani. Sen sijaan hän kurtisti kulmiaan ja katsoi minua vihaisesti.

”Edward, milloin sinä olet viimeksi nukkunut?” hän kysyi huolestuneen kuuloisesti. Minun piti tukahduttaa voihkaisu.

“Nukuin viimeyönä, minulla vain on ollut rankka päivä.” Ei se ollut kokonan valhetta. Hän katsoi minuun epäuskoisesti hetken aikaa, mutta nyökkäsi lopulta.

”Mene sitten tänään ajoissa nukkumaan, näytät rättiväsyneeltä”, hän sanoi ja kääntyi kohti ovea, mutta pysähtyikin ja lisäsi, ”Emmett. Deodorantti. Siinä on kaikki mitä aion sanoa.” Myhäilin pahanilkisesti kun hän meni ulos, ja kiipesin yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseeni valmistautumaan edessäni olevaa pitkää iltaa varten.

Lue jatko täältä: Valveilla

I'm Bella

2009-04-17T19:03:00.001+03:00

Take the Quiz and Share Your Results!

Hassua miten paljon mieluummin olisin halunnut tulokseksi Alicen, vaikka en mitenkään pysty vastaamaan shoppailua, isoja juhlia ja aktiivista elämäntapaa koskeviin kysymyksiin Alicen näkökulmasta. Ja ehkä se on niinkin, että hahmo, joka eniten itseä muistuttaa, ei loppujen lopuksi tunnu kovin kiinnostavalta. En esimerkiksi voisi kuvitella roolipelaavani Bellana, siis pidemmän päälle ainakaan. Mutta kuitenkin, testi on aika kiva ja tasokas. Kerro mitä itse sait.

*

Funny how much more I wanted to get Alice, although I don't like shopping, parties, active lifestyle or anything like that. Perhaps the character that is most like you doesn't seem so interesting, like Bella in my case. For example I could never roleplay Bella, not interesting enough. (Too much like me?) But this test was quite good. What did you get?

New Moon Parody by The Hillywood Show™

2009-04-17T18:33:00.001+03:00

I found this hilarious New Moon Musical from Youtube and of course I had to post it here. It's made with huge amount of skill and talent, and even if you don't like Twilight, you might like this. It's a parody. It's fun. Really.

This is something I would liked have seen in the original New Moon -movie too. Here we see Bella as a strong heroine, who does not get depressed and catatonic, but instead gets a life.

Ha! Some GrrrrrrlPower!!!

Well done.

*

Löysin sattumalta netistä ihan uskomattoman musikaaliversion New Moon (Uusikuu) elokuvasta, joten pakkohan se oli tänne postata. Tähän on totisesti uhrattu taitoa, aikaa ja resursseja. Ei voi kuin ihmetellä. Ja video sopii parodiamaisuudessaan hyvin anti-Twilightisteillekin.

Tällaista olisin halunnut nähdä alkuperäisessäkin leffassa. Sen sijaan että Bella vaipuu katatoniaan, hän haistattaakin kylmälle exälleen pitkät ja revittelee kunnolla.

Ha! Some GrrrrrrlPower!!!

Twilight-fanfiction story "Wide Awake" by angstgoddess003

2009-04-08T11:22:00.017+03:00

WIDE AWAKE BY ANGSTGODDESS003

I had promised myself that I will not read any Twilight-fanfiction before I have finished all my important tasks that need to be done in this spring. But I did anyway.

It was my curiosity that lead me to this widely praised story called "Wide Awake". I just wanted to take a little peek and see what it was all about, since it had raised quite a fuss.

After the first chapter I was like "Whoa, does this person know anything about fanfiction?" Besides there was some mistakes. And then I read the next chapter, and another one...

Wide Awake by angstgoddess003 is the most addictive, different, broadening, baffling, emotion raising, thought triggering, profound, penetrating, delicious, touching, rich in depth psychology, multidimensional, realistic, absorbing, compelling, rousing and freaking HOT fanfiction story I have ever read. Did I say the best? Well, it is.

This story is totally in a class by itself. It is so original, that it doesn't necessarily need any Twilight-knowledge to be enjoyable, it's a work of it's own. I would love to see it published, because it could, if only the names and some minor details were changed.

I sincerely think that angstgoddess003 is much more talented author that Stephenie Meyer. Wide Awake has such depth and captivating psychological dimensions that Stephenie Meyer didn't even graze. And please, don't get me wrong, I really love and respect Stephenie Meyer as a writer! It's just that angstgoddess003 has managed to build her characters (yes, hers, though the names and some traits are borrowed from Twilight by Stephenie Meyer) such intense depth, genuine humanity and heart-rending complexion that I have never seen in the world of fanfiction before.

Story Title: Wide Awake
Genre: Twilight - Angst/Hurt/Comfort
Rating: MA/NC-17
Details: AH, AU, OOC
Summary: "Edward and Bella have dark pasts that leave them severely emotionally scarred, with nightmares that force them to stay awake. They meet and begin to form a bond during the night hours. AH, Highly OOC, Rated M for dark themes. No rape, no cutting. BxE"

To whom I recommend this fic:
If you like good drama with a nice touch of angs and are a sucker for slowly developing lovestories, read this. If you are interested in psychology and want to know more about the characters than the colour of their hair and a jeans brand they wear, read this. If you love very beautifully described and detailed lemons, read this. And for all of us Alice/Jasper-fans this fic offers many scrumptious scenes.

Warnings:
NC-17!
This fic causes serious addiction and it's most likely that you are not able to sleep or eat before you have read all of it.
There are 47 published chapters, but the story is still continuing. (unbearable to wait for updates!)
Reading this story will probably cause you to crave for cookies!
The words "unicorn" or "cookie" will never be the same again.

Wide Awake:

1. Gingerbread Zombies
2. Bloody Newtons
3. Double Fudge Rendezvous
4. Peanut Butter Panaceas
5. Maniacal Mints
6. Caramel Comforts
7. Bittersweet Butterscotch
8. Triple Toffee Twilight
9. Shockolate Chip
10. Wrathful Walnut Fudge
11. Scooby Snacks
12. Fudge You Alls
13. Black Leather Ladyfingers
14. Victorious Vanilla Vixens
15. Sourly Cinnamon
16. Oatmeal Determination
17. Bye Bye Brandy Snaps BPOV
18. Bye Bye Brandy Snaps EPOV
19. Rocky Road Reprieve
20. Cocoa Hidden Middles
21. Malted Chocolate Smiles
22. Frosted Pecan Patience
23. Luscious Sugar Licks
24. Candy Cane Surprise
25. Mocha Desperation Sensations
26. Heavenly Hazelnut Perfection
27. Heavenly Hazelnut Perfection BPOV
28. Coconut Confession Confections
29. German Chocolate Inferiors
30. Brown Sugar Burdens
31. Brownie Drop Defeats
32. Brownie Drop Defeats Part 2
33. Macadamia Unicorns
34. Berry Tasty Nibbles
35. Valentine Pineapple Pairs
36. Valentine Pineapple Pairs Part 2
37. Mysterious Mousse Melodies
38. Poppy Dipped Darkness
39. Persimmon Rest In Pieces
40. Biscotti Buy Me Offs
41. Ginger Snappy Birthdays
41. Ginger Snappy Birthdays Smuttake (NC-17)
42. Strawberry Stand Stills Part 1
42. Strawberry Stand Stills Part 2
43. Chewy Granola Grievances Part 1
43. Chewy Granola Grievances Part 2
44. Desecrated Marzipan Delicacies
45. Chunky Chips-Ahoy Part 1
45. Chunky Chips-Ahoy Part 2
46. Nilla Wafers Part 1
46. Nilla Wafers Part 2
47. Double-Stuf Oreos

Twilight-fanfiction "Wide Awake"

2009-04-08T10:46:00.001+03:00

WIDE AWAKE BY ANGSTGODDESS003

Päätin pyhästi etten lue yhtään Twilight-fanfictionia. Vielä. En ennen kuin opinnäytetyö on valmis ja paperit käsissä ja koti siivottu jne. Ja luin kuitenkin.

Ihan uteliaisuudesta vilkaisin vain pikkuisen, mistä siinä paljon kohkatussa "Wide Awake" tarinassa nyt sitten on kysymys. Kaamean haloon se ainakin oli herättänyt.

Ensimmäisen luvun luettuani ajattelin että huhhuh. Ei se nyt niin hyvin ollut kirjoitettu, kauheasti kiroilua ja joitakin virheitäkin. Ja sitten luin toisen luvun. Ja kolmannen...

Angstgoddess003:n Wide Awake on koukuttavin, erilaisin, avartavin, hämmentävin, tunteita nostattavin, syvällisin, koskettavin, herkullisin, psykologisesti moniulotteisin, realistisin, riippuvuutta herättävin, mukaansa tempaavin ja paras fanfiction teos jota olen koskaan lukenut. Omaa luokkaansa se on myös siinä mielessä, että se on ensimmäinen fikki, joka on niin originaali, että se toimii täydellisesti myös Twilightin ulkopuolella. Tämä teos on ihan itsenäinen tarinansa, ja se olisi mahdollista julkaista kirjana, jos vain päähenkilöiden nimet vaihdettaisiin.

Olen myös vilpittömästi sitä mieltä, että angstgoddess003 on paljon lahjakkaampi kirjailija kuin Stephenie Meyer. Hänen teoksessaan Wide Awake on sellaista syvyyttä, sellaista kiehtovaa moniulotteisuutta, jota Stephenie ei edes hipaissut. Älkääkä käsittäkö väärin. Pidän Stephenie Meyeriä suuressa arvossa. Angstgoddess003 vain on onnistunut luomaan hahmoilleen (kyllä, hänen hahmoilleen, vaikka nimet onkin lainattu Stephenie Meyerin kirjasta Twilight) sellaista syvyyttä, aitoa inhimillisyyttä ja riipaisevaa luonteikkuutta.

Tiivistelmä Wide Awakesta:

Bella Swan on kovia kokenut ja pahasti traumatisoitunut tyttö, joka muuttaa äitinsä kuoltua tätinsä Esmen ja serkkunsa Alicen luo Forksiin. Naapurissa asuu lääkäri Cullen kahden adoptoidun poikansa kanssa. He käyvät samaa koulua, jossa ovat myös naapurissa asuvat Halen sisarukset.

Tässä tarinassa ei ole vampyyrejä tai muita fantasiaolentoja, lukuunottamatta muutamaa yksisarvista (hehe... Wide Awake-sisäpiirin vitsi). Tarina on riittävän fantastinen itsessään. Edward on ongelmainen, synkkä hahmo, joka kiroilee paljon ja käyttäytyy torjuvasti ja tylysti kaikkia kohtaan. Mustat renkaat hänen silmiensä ympärillä kertovat samaa tarinaa kuin Bellallakin. Nämä kaksi nuorta eivät nuku.

Bellalla ja Edwardilla näyttää olevan yllättävän paljon yhteistä, vaikka näennäisesti he ovatkin kuin musta ja valkoinen. Molemmat yrittävät paeta jotain, mutta vastakkaisilla keinoilla. Siinä missä Edward pakenee puolirikollisiin toimiin, huumeisiin ja epäsosiaaliseen käytökseen, Bella kokkaa yötä päivää, menestyy koulussa ja leipoo pipareita kaikille läheisilleen.

Jokaisen luvun nimi on Bellan sinä päivänä leipomien pipareiden nimi. Hän kehittelee jatkuvasti uusia reseptejä ja nimeää ne sen päivän tapahtumien ja tunnelmien mukaan.

Kenelle suosittelen:

Jos pidät hyvästä draamasta, angstista ja olet heikkona hitaasti kehittyviin rakkaustarinoihin, niin lue tämä. Jos psykologia on lähellä sydäntäsi, ja kaipaat henkilöhahmoista muutakin tietoa kuin hiusten värin ja farkkumerkin, niin lue tämä. Jos pidät tarkkaan kuvatuista rakkauskohtauksista ja jännityksestä, niin lue tämä. Ja Alice/Jasper-faneille ficci tarjoaa paljon hykerryttäviä kohtauksia.

Varoitus:

Ficci on ehdottomasti K-18!

Tämä aiheuttaa vakavaa riippuvuutta, ja et todennäköisesti tule syömään tai nukkumaan ennen kuin olet lukenut tarinan loppuun.

Lukuja on ilmestynyt 47, mutta tarina on kesken. (sietämätöntä)

Tarina saa aikaan voimakkaan himon erilaisia pipareita, erityisesti amerikkalaisia cookieita kohtaan.
Sanat "unicorn" tai "cookie" eivät koskaan enää tule merkitsemään sinulle samaa kuin aiemmin.

Wide Awake:

WIDE AWAKE BY ANGSTGODDESS003

I had promised myself that I will not read any Twilight-fanfiction before I have finished all my important tasks that need to be done in this spring. But I did anyway.

It was my curiosity that lead me to this widely praised story called "Wide Awake". I just wanted to take a little peek and see what it was all about, since it had raised quite a fuss.

After the first chapter I was like "Whoa, does this person know anything about fanfiction?" Besides there was some mistakes. And then I read the next chapter, and another one...

Wide Awake by angstgoddess003 is the most addictive, different, broadening, baffling, emotion raising, thought triggering, profound, penetrating, delicious, touching, rich in depth psychology, multidimensional, realistic, absorbing, compelling, rousing and freaking HOT fanfiction story I have ever read. Did I say the best? Well, it is.

This story is totally in a class by itself. It is so original, that it doesn't necessarily need any Twilight-knowledge to be enjoyable, it's a work of it's own. I would love to see it published, because it could, if only the names and some minor details were changed.

I sincerely think that angstgoddess003 is much more talented author that Stephenie Meyer. Wide Awake has such depth and captivating psychological dimensions that Stephenie Meyer didn't even graze. And please, don't get me wrong, I really love and respect Stephenie Meyer as a writer! It's just that angstgoddess003 has managed to build her characters (yes, hers, though the names and some traits are borrowed from Twilight by Stephenie Meyer) such intense depth, genuine humanity and heart-rending complexion that I have never seen in the world of fanfiction before.

Story Title: Wide Awake

Genre: Twilight - Angst/Hurt/Comfort

Rating: MA/NC-17

Details: AH, AU, OOC

Summary: "Edward and Bella have dark pasts that leave them severely emotionally scarred, with nightmares that force them to stay awake. They meet and begin to form a bond during the night hours. AH, Highly OOC, Rated M for dark themes. No rape, no cutting. BxE"

To whom I recommend this fic:

If you like good drama with a nice touch of angs and are a sucker for slowly developing lovestories, read this. If you are interested in psychology and want to know more about the characters than the colour of their hair and a jeans brand they wear, read this. If you love very beautifully described and detailed lemons, read this. And for all of us Alice/Jasper-fans this fic offers many scrumptious scenes.

Warnings:

NC-17!

This fic causes serious addiction and it's most likely that you are not able to sleep or eat before you have read all of it.

There are 47 published chapters, but the story is still continuing. (unbearable to wait for updates!)

Reading this story will probably cause you to crave for cookies!

The words "unicorn" or "cookie" will never be the same again.

Wide Awake:

1. Gingerbread Zombies

2. Bloody Newtons

3. Double Fudge Rendezvous

4. Peanut Butter Panaceas

5. Maniacal Mints

6. Caramel Comforts

7. Bittersweet Butterscotch

8. Triple Toffee Twilight

9. Shockolate Chip

10. Wrathful Walnut Fudge

11. Scooby Snacks

12. Fudge You Alls

13. Black Leather Ladyfingers

14. Victorious Vanilla Vixens

15. Sourly Cinnamon

16. Oatmeal Determination

17. Bye Bye Brandy Snaps BPOV

18. Bye Bye Brandy Snaps EPOV

19. Rocky Road Reprieve

20. Cocoa Hidden Middles

21. Malted Chocolate Smiles

22. Frosted Pecan Patience

23. Luscious Sugar Licks

24. Candy Cane Surprise

25. Mocha Desperation Sensations

26. Heavenly Hazelnut Perfection

27. Heavenly Hazelnut Perfection BPOV

28. Coconut Confession Confections

29. German Chocolate Inferiors

30. Brown Sugar Burdens

31. Brownie Drop Defeats

32. Brownie Drop Defeats Part 2

33. Macadamia Unicorns

34. Berry Tasty Nibbles

35. Valentine Pineapple Pairs

36. Valentine Pineapple Pairs Part 2

37. Mysterious Mousse Melodies

38. Poppy Dipped Darkness

39. Persimmon Rest In Pieces

40. Biscotti Buy Me Offs

41. Ginger Snappy Birthdays

41. Ginger Snappy Birthdays Smuttake (NC-17)

42. Strawberry Stand Stills Part 1

42. Strawberry Stand Stills Part 2

43. Chewy Granola Grievances Part 1

43. Chewy Granola Grievances Part 2

44. Desecrated Marzipan Delicacies

45. Chunky Chips-Ahoy Part 1

45. Chunky Chips-Ahoy Part 2

46. Nilla Wafers Part 1

46. Nilla Wafers Part 2

47. Double-Stuf Oreos

Kamalat kaksoisvoisuklaalammikkokeksit

2009-04-04T16:16:00.000+03:00

Luettuani mahtavaa Twilight ficciä Wide Awake by angstgoddess003 päätin leipoa mitä herkullisimpia suklaapipareita kultamuruni syntymäpäivän kunniaksi. Mutta... kuten kaikki jotka olette jo tutustuneet aiempiin resepteihini ja kokkailuihini tiedättekin, Auran keittiössä tapahtuu kummia.

Vaikka tällä kertaa rakkaani vuoksi todella yritin olla erityisen huolellinen. Heitin jopa paketin kaakaota ja fariinisokeria roskiin, koska päivämäärät olivat vanhentuneet (parilla vuodella), vaikka normaalisti olisin tietysti kohtaloa uhmaten käyttänyt niitä. Luin jopa reseptin huolellisesti, vaikka tiedätte allergiani muiden laatimia sääntöjä kohtaan keittiössä. Ja yritin noudattaa reseptiä ja mitata kaikki aineet tarkkaan, mutta. Jostakin näyttää aina ilmestyvän tuo "mutta", kun on kysymys minun tekemisistäni. Hitsi.

Laitoin siis vahingossa vähän liikaa voita taikinaan. Ihan vähän vaan. Pikkuhippunen ylimääräistä voita taikinassa ei voi olla pahasta, eikö niin? No hyvä on, laitoin vahingossa (ja tähän on todella hyvä selitys, itseasiassa kaksikin hyvin järkeenkäypää ja kaiken selittävää syytä, mutta säästän nyt teidät niiltä) puolet enemmän voita mitä olisi tarvittu. Siis kaksinkertaisen määrän. Mutta se oli ihan täysin viaton ja onneton sattumus, vahinko, erehdys. *nyyh* Joten tässä ne ovat: Kamalat kaksoisvoisuklaalammikkokeksit.

Naurakaa vaan, mutta täällä tuoksuu mainiolta. Ajattelin ensin nimetä nämä tyyliin Erittäin Herkulliset tuplasuklaakeksit, mutta kun niistä tuli ihan kamalia, niin olkoon sitten kamalia.

Tunnustan että jopa söin muutaman. Ne tirisivät rasvaa, mutta ensiluokkaisen tummansuklaan tuoksu oli liian houkutteleva. Oli pakko maistaa pikkaisen. Lihoin todennäköisesti kymmenen kiloa välittömästi ensi puraisulla, mutta mitä siitä. Suklaa on ihmiselle hyväksi, lukekaa vaikka Iltalehdessä eilen julkaistusta tutkimuksesta.

*

Inspired by a magnificent Twilight fanfiction story Wide Awake by angstgoddess003 I decided to bake the most delicious cookies to my loved one, whose birthday happens to be today (Happy Birthday darling, I love you with all my heart!).

But... as all of you, who have read my previous recipes and cooking attempts already know, in Aura's kitchen nothing ever goes as planned. So, for my dear one's sake I really did try to be extra careful. I even threw away some cocoa and brown sugar that had met their expiring dates, instead of boldly using them as I normally would have done. And I even read the recipe, though I'm commonly known to be allergic to any rules (written by others) in the kitchen . And I tried to follow the recipe and I tried to measure the ingredients as exactly as I could, but. There always seems to be that "but" when it comes to my doings. Dang.

So I accidentally put some extra butter to the cookie dough. Just a little bit. Some extra butter never hurt anyone, right...

OKAY, I accidentally put (there IS a perfect explanation to that, in fact there are two very understandable and reasonable reasons to my mistake, but I'll save you from them, kind as I am.) a double amount of butter needed. That is twice as much as the recipe said. But it was very innocent and misfortunate accident. A mistake. *sniff*

So here are my Dreadful Double Butter Chocolate Puddle Cookies. Laugh if you like, but it smells fine here. I originally outlined the name to be something like "Delicious Double Chocolate Cookies" or something like that, but dreadful they were, so dreadful they are to be.

I actually ate few of these. They were sizzling grease, but the smell of the first quality dark chocolate was too tempting, so I had to taste a little. I possible gained ten pounds of weight immediately after the first bite, but who cares. Chocolate is good for us humans.

Dreadful Double Butter Chocolate Puddle Cookies

2009-04-04T15:16:00.017+03:00

Inspired by a magnificent Twilight fanfiction story Wide Awake by angstgoddess003 (I will write a review later) I decided to bake the most delicious cookies to my loved one, whose birthday happens to be today (Happy Birthday darling, I love you with all my heart!).

But... as all of you, who have read my previous recipes and cooking attempts already know, in Aura's kitchen nothing ever goes as planned. So, for my dear one's sake I really did try to be extra careful. I even threw away some cocoa and brown sugar that had met their expiring dates, instead of boldly using them as I normally would have done. And I even read the recipe, though I'm commonly known to be allergic to any rules (written by others) in the kitchen . And I tried to follow the recipe and I tried to measure the ingredients as exactly as I could, but. There always seems to be that "but" when it comes to my doings. Dang.

So I accidentally put some extra butter to the cookie dough. Just a little bit. Some extra butter never hurt anyone, right...

OKAY, I accidentally put (there IS a perfect explanation to that, in fact there are two very understandable and reasonable reasons to my mistake, but I'll save you from them, kind as I am.) a double amount of butter needed. That is twice as much as the recipe said. But it was very innocent and misfortunate accident. A mistake. *sniff*

So here are my Dreadful Double Butter Chocolate Puddle Cookies. Laugh if you like, but it smells fine here. I originally outlined the name to be something like "Delicious Double Chocolate Cookies" or something like that, but dreadful they were, so dreadful they are to be.

I actually ate few of these. They were sizzling grease, but the smell of the first quality dark chocolate was too tempting, so I had to taste a little. I possible gained ten pounds of weight immediately after the first bite, but who cares. Chocolate is good for us humans.

Kahden blogin dilemma

2009-03-21T19:27:00.000+02:00

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että on ihan turha yrittää pitää näitä kahta blogiani toistensa identtisinä kopioina. Aion siis edelleenkin kirjoittaa eri juttuja näihin. Englanninkielellä julkaisen kaikkea "popularistista roinaa", kuten joku nokkelasti viime kirjoituksessaan lausahti, ja tässä omalla rakkaalla äidinkielelläni kirjoittamassani keskityn enemmän asioiden pohdiskeluun ja todelliseen kirjoittamiseen.

Tai saa nähdä. Kun tuntuu että on aina meneillään akuutti ajanpuutostauti, ja se, että juutahdan koneen ääreen reippaasti kymmeneksi tunniksi kerrallaan, ei ollenkaan paranna asioita. Ja minähän en edes pidä tietokoneista! Se on vähän kuin olisi vampyyri joka ei pidä verestä. Hehe. Taisi olla vähän ontuva vertaus, mutta ei ollut ensimmäinen kerta. Eikä viimeinenkään.

Twilight Secrets

2009-03-21T19:04:00.019+02:00

I have just joined to a great Facebook group called "Twilight Secrets" (thanks to my lovely friend Edward Anthony at http://edwardcullensociety.blogspot.com/).

And productive as I am, I have already posted few of my own "Secrets" to that group.

I don't own these pictures, (except the toilet paper photo, that's mine!) I only have photoshopped the writings on them.

The picture of Rob smoking (ew) is from SpoilerTV and the picture of disguised Jackson is the property of Just JaredJr.

If you like to know, the toilet paper truly is available in Finland. There is a red ribbon and a lamb on the paper, so what more do you need to figure out that it is an Eclipse toilet paper... *snickers* The paper is labelled as "Lambi". And no, I'm not getting any credits for advertising it.

Rob reads Fanfiction!

2009-03-19T22:42:00.013+02:00

I got so excited today about the Robert Pattinson's interview at The Vancouver Sun where he told he actually reads Twilight Fanfiction! What a surprise!

I loved this part of the interview:

The 22-year-old also claims that he has less of a social life than Edward Cullen. Instead of the nightclub fixture gossip blogs make him out to be, Pattinson insists he spends most of his downtime at home watching movies, reading Twilight fan fiction online ("It's surprisingly hard-core. And very well written"), experimenting with his microwave (his latest discovery: frozen hamburgers) and avoiding social situations.

It seems we have more things in common than I realised. I am not any "Fanatic Number One Fan" of his, it's not in my nature to really idolise anyone, but I feel very warm sympathy for him. If I suddenly got as much publicity as him, I would probably die.

By the way, this little quote was taken from The Vancouver Sun's article called Twilight rumour mill: Robert Pattinson is single, but doesn't want a girlfriend by Jen McDonnell, Dose.ca at March 18, 2009.

This picture is one of the "Twilight Secret" pictures, I don't own the photo nor the text, I only put them together for fun.

My Birthday

2009-03-13T19:52:00.023+02:00

Dear Diary,

Today it's my birthday. Although I'm quite grown up and I rarely get any gifts or other acknowledgements for my b-day, I can't say that I wouldn't want to. I love gifts. I adore flowers. I even tolerate parties if they are arranged for my birthday and if they are unconventional and cozy enough for me to be able to feel relaxed.

I have been working and taking care of many boring things today, and my inner child screams that this is not the way to celebrate. To keep her quiet, I promised three things:

1.) As a present to myself, I post here some feast for the eyes.
2.) I will go to that big party to my school tonight, though I had already decided that it's too much for my nerves. (It's my school's decade party and has nothing to do with my big day. It's just a coincidence.)
3.) Tomorrow I will buy that bucket of ice cream I have craved for a while now. Bohemian Rasberry by Ben & Jerry's.
It's absolutely d-e-l-i-c-i-o-u-s, as are these pictures below.

These pictures of Jackson Rathbone are from JustJaredJr.

Love,
Aura

Lempihahmoni Twilightissa

2009-03-13T15:40:00.000+02:00

Kun alunperin luin Twilight-kirjasarjan (Kaikki putkeen, laiminlyöden inhimillisiä tarpeitani, kuten nukkumista ja syömistä, niin paljon kuin mahdollista. En suosittele, vaikka kuuluu olevan yleistä.) rakastuin tietenkin Edwardiin. Ei varmaan yllätä ketään. Tietenkin huomasin hänessa vikojakin, kuten esimerkiksi häen ylisuojelevaisuutensa, joka toisinaan kallistui jo kunnon holhoamisen puolelle. Edward on hyvin emotionaalinen hahmo, hän ylireagoi tilanteisiin ja näkee asiat monesti aika mustavalkoisina. Äärimmäisyysihminen siis. Mutta hänen uskollinen ja omistautuva, ikuisesti palava rakkautensa saa helposti antamaan pikkuviat anteeksi. Hänen lahjakkuutensa ja intohimonsa on kerrassaan aseistariisuvaa.

Pidin myös Bellasta, tietenkin. Meillä on paljon yhteistä, kuten rakkaus kirjallisuuteen, taipumus vierastaa sosiaalisia tilanteita ja liikuntaa jne. Tietyllä tavalla hän on Alicen vastakohta, koska Alice on hyvin ulospäin suuntautunut, spontaani ja eloisa. Siksi onkin hassua, että kaikkein eniten samaistun Aliceen. Pystyn niin hyvin ymmärtämään tätä selvännäköistä, "outoa tyttöä", joka näyttää rakastavan kaikkia ja on niin lapsenomainen monella tavalla.

Siis Alice on lempihenkilöni Twilightissa. Ja elokuvan ja Jackson Rathbonen myötä aloin rakastaa myös Jasperia. Kirjoissa hänestä ei juurikaan puhuta, mutta hänen arpensa ja epävarmuutensa "kasvissyöntiä" kohtaan on jotenkin koskettavaa ja syvästi inhimillistä. Myönnän siis avoimesti, että hänen jäykkä olemuksensa, kamppailunsa verenhimonsa kanssa ja ilmeisen älykäs luonne tekevät hänet hyvin puoleensa vetäväksi. Enemmän kuin kukaan muu miespuoleinen hahmo Twilightissa.

Ja sitten on Renee. Tiedän niin hyvin millaista on olla niin kuin hän. Pelkäänpä pahoin, että olen hieman hänen kaltaisensa äiti. Verrattuna Esmeen Renee on todella jotain ihan muuta. Esme on niin hurmaava, kaunis ja tasapainoinen. Rakastan hänen herkkyyttään, joka yhdistyy kypsään ja lämminsydämiseen äidillisyyteen. Olisinpa enemmän niin kuin hän.

Jos koskaan kirjoitan fanfictionia Twilightista, se tulee olemaan Alicesta ja Jasperista. Edward jotenkin kadotti kiinnostukseni jossain vaiheessa. Hän on liian vahva, liian kiihkeä, liian täydellinen ja... liian täydellinen. Vaikka hän toki edelleen kuuluukin suosikkihahmojeni Top 5:een.

On kuitenkin sanottava vielä, että rakastan kaikkia henkilöitä Cullenien klaanissa. Voisinpa olla yksi heistä.

Ole ystävällinen ja kommentoi, jos tunnet samoin. *hymy*

*

I liked Bella too, of course. We have many things in common, like love for literature, awkwardness in social life, clumsiness, incompetence in sports and such. In some ways she is an opposite of Alice, who is very outgoing, spontaneous and vivid. So it's funny that I mostly identify myself with Alice. I can so well relate to that psychic, "weird girl", who seems to love everybody and is so childlike in some ways.

And then there is Renee. I so know how is it to be like her. I'm afraid that I might be quite like her as a mother. In some matters at least. And compared to Esme, she really is something else. Esme is so very adorable and beautiful. I love her sensitivity and mature, warmhearted motherly attitude. I wish I was more like her.

If I'm ever going to write fanfiction about Twilight, it will defenitely be about Alice and Jasper. I don't find Edward that interesting anymore, after my "honeymoon" with him waned. He's too strong, too fervent, too perfect and... too perfect. Compared to Jasper that is. Though he still is in my "Top 5 - Favourite Characters of Twilight".

To avoid any possible misunderstandings I'll finish my writing with this:

I love everyone in the Cullen's extended family. I wish I was one of them.

Please leave a comment, if you feel that way too!

Twilight - Twilight Obsession

2009-03-13T14:57:00.000+02:00

14.12.2008 - 14:05

Long time no seen ja sitä rataa... Kuten kaikki riemukkaasti jakaantunutta persoonaani yhtään tuntevat tietävätkin, minulla on tyyppilliseen aspergerin syndroomaiseen tapaan taipumus kehittää syvää kiinnostusta joitakin asioita kohtaan. Obsessions, some might say... Missä olen ollut ja mitä olen tehnyt? No, sitä mitä aina ennenkin. Kirjoittanut listoja siitä mitä minun pitäisi tehdä ja ollut täysin sen uuvuttama että on niin paljon tekemistä, ja sitten tehnyt kaikkea muuta kuin sitä mitä olisi pitänyt. Aina. En loppujen lopuksi tiedä mistä siinä on kysymys, mutta määrittelin sen vuosia sitten näin: "Jos on pakko niin ei voi, jos pitää niin ei pysty." Jari Sarasvuo olisi kauhuissaan. Eikö se ollut juuri "Sisäisessä sankarissa" johtoajatuksena, että jos ei pysty niin on pakko... Auts.

No mutta. Elämään kuuluu paljon fanfictionin käytännöllisempää ulottuvuutta eli liveroolipelaamista (netissä), virtuaalisia paperinukkeja, uusi kissa, vanhat tekemättömät työt ja mikä parasta... Edward Cullen.

Olen vakavasti sitä mieltä, että Twilight-sarjan kaltaisten kirjojen kansissa pitäisi olla samanlaisia varoituksia kuin tupakka-askien kyljissä.

"VAROITUS, TÄMÄN NAUTTIMINEN SAATTAA AIHEUTTAA RIIPPUMATTOMUUTTA KAIKISTA MUISTA IHMISISTÄ ELÄMÄSSÄSI."

"TÄMÄN KIRJAN PÄÄHENKILÖÖN TUTUSTUMINEN SAATTAA AIHEUTTAA TYYTYMÄTTÖMYYTTÄ PUOLISOON TAI SEURUSTELUKUMPPANIIN VAKAVIN SEURAUKSIN."

"TÄMÄN NAUTTIMINEN VOI VAARANTAA PERHEESI HYVINVOINNIN, JOS OLET YKSIN VASTUUSSA KOTITÖISTÄ, KUTEN RUUAN VALMISTUS, SIIVOAMINEN JA LASTEN HOITO."

"TÄMÄ KIRJA VOI AIHEUTTAA MUSTIA RENKAITA SILMIEN YMPÄRILLE, PERHOSIA VATSAAN JA OUDON VIEHTYMYKSEN NAUTTIA PUNAVIINIÄ ILTAISIN (KOSKA VERTA EI OLE NIIN KÄTEVÄSTI KAUPAN)."

"TÄMÄN KIRJAN LUKEMINEN VOI AIHEUTTAA TÄYDELLISTÄ KYVYTTÖMYYTTÄ TYYTYÄ KENEENKÄÄN INHIMILLISEEN MIEHEEN ENÄÄ KOSKAAN."

"JOS OLET OPISKELEVA, TYÖSSÄKÄYVÄ YKSINHUOLTAJA NAINEN, ÄLÄ LUE TÄTÄ KIRJAA. (ELLET PYSTY ERISTÄYTYMÄÄN TÄYSIN VELVOLLISUUKSISTASI JA MUISTA IHMISISTÄ LUKEMISEN AJAKSI.)"

Jotain tuollaista ehkä... Sanoisin, että suurimmassa riskiryhmässä ovat tosiaan nämä (me) aikuiset naiset, joilla olisi oikeasti muutakin elämää ja velvollisuuksia kuin pyöritellä päässään kohtauksia Twilightista, ja myös teini-ikäiset tytöt, jotka eivät ikinä tule kelpuuttamaan ketään kumppanikseen, koska kukaan ei koskaan voi vetää vertoja Edwardille...

Tietysti suhtauduin skeptisesti tähän amerikkalaiseen, teinivampyyriromantiikkaan, mutta pelkäsin silti että jäisin koukkuun. (Muita riippuvuuksiahan minulla ei olekaan kuin kiehtovat fiktiiviset hahmot.) Ja hartaana Harry Potter-fanina en voinut välttyä vertailemasta näitä kahta maailmaa. Pottereissa minua kiehtoo itse maailma, potter-universum, kaikkine uskomattomine yksityiskohtineen sekä juoni. Tarina on kiehtova, älykäs, taitavasti eri kulttuurien ja aikakausien mytologiaa yhdistelevä ja moniulotteinen. Toki joukossa on muutamia erityisen kiinnostavia henkilöitäkin, Severus Snape, Luna Lovegood, Fred and George Weasley, Dolores Umbridge ja Gilderoy Lockhart sekä tietysti Albus Dumbledore ja Tom Riddle muutamia mainitakseni. Kiinnostavia, hienosti rakennettuja tyyppejä. Mutta Twilight... (mikä se on suomeksi? Houkutus?)

Siinä missä Harry Potter on kuin päivä Viistokujalla katsellen ihmisten kulkua ristiin rastiin piipahdellen toinen toistaan uskomattomampiin kauppoihin kuunnellen mitä kiehtovimpia tarinoita ohitse kulkevien ihmisten elämästä ja siitä, miten merkillisesti ne risteytyvät ja sivuavat toisiaan luoden yhdessä loistavan loogisen kokonaisuuden, kuin rohkelikkojen oleskeluhuoneen seinällä oleva satoja vuosia vanha ja edelleen upea kuvakudos. NO TULIPAS PITKÄ LAUSE, siis siinä missä Potterit ovat minulle tuota, niin Houkutus / Twilight on kuin koulun juhlasali, joka on ehkä täynnä ihmisiä, mutta tuntuu kuin siellä olisi vain kaksi, Edward ja Bella, kynttilän valossa, lähestymässä toisiaan, latauksen kasvaessa lähes sietämättömiin mittasuhteisiin, toisen käsi kohoaa hipaisemaan toisen kasvoja kuin hidastetussa elokuvassa, katsekontakti on katkeamaton, hiljaisuus rikkomaton, sanoinkuvaamaton vatsaa kouristava jännite kasvaa vieläkin suuremmaksi kuin olisi voinut odottaa, sähkövirta kipinöin pitkin hermoratoja, ja kaikkea ympäröi intensiivinen, kaikennielevä, paatoksellinen RAKKAUS. Ei tuota voi kestää! Ei voi jättää kirjaa kesken, ei voi muuta kuin vetäytyä omaan kammioonsa lukemaan hartaudella ääneen vuorosanoja tietyistä kohtauksista, kaikki tunteet muuttuvat omiksi tunteiksi, minä olen Bella, olen Edward, olen... koukussa.

Hemmetti.

Ja ikuinen sisäinen teinini heittää tyynyllä sitä, joka uskaltaa tulla huoneeseeni kesken lauseen (siis milloin tahansa niin kauan kuin kirja on kesken), "joo, joo, kohta, mene nyt, laita ovi kiinni" siinä kaikki suullisen ilmaisuni anti viimeiseen vuorokauteen. Ei puhettakaan että voisi nukkua. Saati syödä. Alan haluta olla vampyyri. En ole koskaan ollut järin innostunut syömisestä, se on niin vaivalloista, ja sotkuista, ja tylsää... Sen sijaan alan arvuutella lähimmäisteni veren koostumusta. Hmm... miltäköhän tuon tyypin veri maistuisi. Hyvä on, hyvä on, myönnetään, minulla on aina ollut viehtymystä vampyyreihin. Ja mitä oikeasti poikkeuksellisiin aistiyliherkkyyksiini ja varsinkin uskomattomaan (toisinaan painajaismaiseen) hajuaistiini tulee puhumattakaan verestäni puuttuvista harvinaisista tekijöistä ja jatkuvasta anemiasta... Vampyyrien sukua siis.

Parasta tässä kaikessa on varmaan ollut kuitenkin se, että kun olen lukenut, en ole voinut olla tietokoneella. Se on erinomaista vaihtelua. Ja vielä se, että jos tarpeeni saada järjesteltyä tämä asuinpaikkani mahdollisimman siistiksi, valoisaksi ja tyhjäksi (Cullenien kartano...), saa parhaimmillaan vietyä finaaliin pitkään käynnissä olleen projektini luopua kaikesta turhasta ja ylimääräisestä roinasta (kuten muutamasta sadasta kirjasta).

Sitä paitsi, mietin vakaasti Facebook-ryhmän perustamista nimellä: "I have loved Futhering Heights, Debussy's Claire de la Lune and Jane Austen long before I ever fell in love with Edward Cullen and the Twilight."

*

I seriously think that on the cover of the books like Twilight should be the same kind of warning signs and texts like on cigarette boxes:

"WARNING, READING THIS BOOK MAY CAUSE SERIOUS DANGER TO YOU RELATIONSHIPS."

"WARNING, GETTING TO KNOW THE MAIN MALE CHARACTER OF THIS BOOK MAY CAUSE PERMANENT DISCONTENT FOR YOUR SPOUSE."

"WARNING, READING THIS BOOK MAY DOOM YOU TO BE ALONE THE REST OF YOUR LIFE, BECAUSE NO HUMAN MALE CAN EVER FULLFILL THE EXPECTATIONS THIS BOOK SETS FOR A MAN."

"WARNING, AFTER READING THIS BOOK YOU WANT TO BECOME A VAMPIRE."

"WARNING, THIS BOOK CAUSES SERIOUS ADDICTION."

Or something like that... I think that in the greatest danger are those women (yes, women, does that surprise you? I know some males too, who have read the books, but I only know one who is obsessed like all the female Twilight-fans I know), who have other obligations too in their life than being totally occupied thinking about scenes from Twilight or fantasising the "could be" scenes where they are partaking with their favourite characters (and who might them be? Hmm... Edward? Jasper? Emmett? Carlisle? Jacob? Even James... There are always those who like the bad guys the most).

Did I got drifted away from what I was saying? (No wonder...) I was talking about those people who have the biggest risk to got addicted and to suffer the addiction the most. (Yes, yes, and enjoy it too...) And they are the young girls, who will never accept any living, human male as their boyfriend, because no one will ever be as perfect as Edward. Not even if they use some shining body stick to sparkle. Not even if they learn by heart every single line that Edward says in the books. (It might help a lot though.)

The other group in danger are dating or married women and especially those who have children. As it is almost impossible to stop reading in the middle of the book, (It is very hard to stop reading when the series end too, and many of us have found themselves starting to read the series all again from the beginning and/or starting to read the Twilight-fanfiction.) it might be, that the children will be left by themselves to warm their microwave dinners and to play video games through the day. And the spouses, oh, those poor creatures who are doomed to that horrible destiny to be compared to the pure perfection... I do feel sorry for you, but this is a disease that only time will cure, if anything at all.

There are some good things of being addicted to Twilight too. At least for me the good impact was that I couldn't be using my computer all the time while I was reading the good, old-fashioned book made of paper and cardboard. It was excellent variety for my normal routines. The other good thing was my enthusiasm to make my home to look like the Cullen Manor as much as possible. That means light, spacious and tidy. There are some other things too that have improved the quality of my life, but I'll write about them later.

By the way... If you happen to have a Facebook account, you might want to join my new group called I loved Debussy, Brontë and Austen long before I fell in love with Twilight.

It's decribed like this:

I have loved Futhering Heights, Debussy's Claire de la Lune and Jane Austen long before I ever fell in love with Edward Cullen and the Twilight.

If you can agree with that, this is just the right group for you!

Welcome!

Favourite characters in Twilight

2009-03-12T14:07:00.020+02:00

When I first read the whole Twilight Saga (All of them in a row, neglecting my human needs like sleeping and eating as much as possible. Not recommendable, though apparently quite common.) I fell in love with Edward. Not a surprise. Of course I noticed his flaws too, his over protectiveness that sometimes turned to be patronise for example. He is very emotional and over reacts to many things like there was only black and white (indeed, Black and white). He is an extremist in that way. But with his devotedness and eternally burning love, who couldn't forgive him his little faults. He is just disarming with his passion and talent.

I liked Bella too, of course. We have many things in common, like love for literature, awkwardness in social life, clumsiness, incompetence in sports and such. In some ways she is an opposite of Alice, who is very outgoing, spontaneous and vivid. So it's funny that I mostly identify myself with Alice. I can so well relate to that psychic, "weird girl", who seems to love everybody and is so childlike in some ways.

So Alice is my favourite character in Twilight. And along the movie (and Jackson Rathbone...) I grew to love Jasper as well. There isn't much about Jasper in the books, but his scars and uncertainty of his ability to stay vegetarian is so touching and humane. So his struggle with his lust for human blood and his stiff appearance and obviously very intellectual nature appeals to me very much. More than any other male character in the series.

And then there is Renee. I so know how is it to be like her. I'm afraid that I might be quite like her as a mother. In some matters at least. And compared to Esme, she really is something else. Esme is so very adorable and beautiful. I love her sensitivity and mature, warmhearted motherly attitude. I wish I was more like her.

If I'm ever going to write fanfiction about Twilight, it will defenitely be about Alice and Jasper. I don't find Edward that interesting anymore, after my "honeymoon" with him waned. He's too strong, too fervent, too perfect and... too perfect. Compared to Jasper that is. Though he still is in my "Top 5 - Favourite Characters of Twilight".

To avoid any possible misunderstandings I'll finish my writing with this:

I love everyone in the Cullen's extended family. I wish I was one of them.

Please leave a comment, if you feel that way too!

Love,
Aura

Design mug of Kate Winslet

2009-03-10T12:33:00.012+02:00

Dear Diary,

Last week I rejoiced too early and wasted my soon to be fading stregth to trivial matters. The sickness got me harder. I just lied like a rag and was not able to do anything. But I'm not going to say another word about health conditions anymore. Promise.

It has been very nice to be away from the computer though. If I could, I'd never use another electronical machine in my life ever again. I don't like electricity. It makes my palms tingle in the most unpleasant way and my eyes... no. No health or any other descriptions about my well being or in that case unwell being. I have problems to thinks straight it seems. I wish I could still blame the fever, but no.

I was going to tell about preferring old fashioned writing equipments to computers. I do have them, of course, what Mistress of Magic would I be without a few proper feather quill penns and some good murky ink bottles, but since I am unable to use them like a Quick-Quotes Quill, computer is faster and closer to magic.

I don't like internet either, can you believe it? I love the people in there, floating around in the vast space full of bits and data, digressing sometimes to meet me at a certain intellectual level. Like coming for a cup of tea inside my mind. Intriguing. By the way, we are having Mate tea called "Hot Dance" at the moment. And the cups are the same design as Kate Winslett uses, Iittala Taika-mugs (Taika means Magic!), mine are blue though, but very large and very beautiful!

Kate Winslet and Iittala's Taika-mug (SPLASH NEWS)

I have a name day today. So lets raise our high design tea mugs for that. I graced it also by making a new layout to this site. Vintage green, my favourite, like a tapestry of Slytherin prefect room. At least in my imagination. And because I have not been able to write for too many days, my head is exploding new ideas to pour out. But first things first. I promised to write something about Twilight and I like to keep my promises. This was only a start. Like wiping the desk clean before actual writing.

Love,
Aura

Actively sick

2009-03-02T18:04:00.005+02:00

Dear Diary,

I have been sick for a few days, fever and such. I will not bore you with the details of my condition, but it did contain headache, cold chills and tiredness. Uups... sorry. I intended to write about something else.

I have been wondering why is it that I always seem to accomplish so much when it's not expected and so little when I'm obliged to. Is it some sort of twisted sense of duty? When I have to I can't and when it's necessity I'm unable. But, when I'm sick and it would be absolutely understandable and utterly acceptable to just loll in my bed doing nothing, I will not. Instead I do all the jobs that I possibly can, especially those that I can't do if I'm under a pressure and haunted by the deadline.

The explanation can't be the most obvious; that I'm home when I'm sick. I mostly work at home, so I'm there all the time. I've come to the conclusion that it's because of two things; When I'm sick, I'm already suffering, so taking care of all the unpleasant tasks will not spoil my day. And, in the case I happen to die, wouldn't it be gross to let all that blizzard of neglected businesses (including dirty laundry and huge amount of mold growing dishes) behind me and on the shoulders of my family.

Not very interesting story, huh? Blame my fever. I try to write about Twilight next time.

Love,
Aura

Twilight versus Harry Potter

2009-03-01T15:21:00.026+02:00

Before I read Twilight-books, I noticed there seemed to be quite a confrontation between these two series. At least some fans of either of the "clans" were arguing about which one was better and so on. After reading Twilight I really didn't understand why.

At first, I was very sceptical about all the stir for this "American-teenage-vampire-romace-thing". (Since I already was the biggest fan of this "British-teenage-wizard-adventure-thing".) But still, knowing myself, I was afraid that I might get hooked. (This is the only addiction I have after all, the fictional characters. I just can't help falling in love with them totally, obsessively and profoundly.) And so I did.

But comparing Harry Potter-universum to the world of Twilight just isn't very easy thing to do. I mean, they really are so different. There are some things in common though, but I will talk about that later.

In Potter-books I find that world of magic, with all its incredible imaginative details, so very intriguing. And the plot, of course. It's so fantastic, clever, enchanting with the slick mixture of mythology from all the cultures and eras. It truly is very multidimensional.

There are some very fascinating characters too, like Severus Snape, Luna Lovegood, Fred and George Weasley, Dolores Umbridge and Gilderoy Lockhart, and of course Albus Dumbledore with Tom Riddle, just to name few of my all time favourites. Interesting, intelligently built characters. So many of them. But Twilight...

If reading Harry Potter is like spending a day at Diagonalley; watching magical people pass by, their ways crisscrossing each others, popping in and out of the most incredible stores and listening to the most interesting stories of those people, or creatures I might add. And then, you realise, that the lives and paths of those characters are weaving a brilliant and logical picture, like the still glorious tapestry that has hanged centuries on the wall of the Gryffindor common room. (THAT was a long sentence! *phew*)

So, if Potter-saga is like that for me, then the Twilight is like a High School gym decorated for prom. It may be full of other people, but it feels like there was only two; Edward and Bella in a soft candle light, getting closer and closer, reaching for each others like in a slow motion picture. And just when the tension has grown to be almost unbearable, Edward's hand rises to touch Bella's cheek ever so slightly. The gaze between their eyes is intense and uninterrupted, the silence unbroken, indescribable stomach cramping thrill grows little more, to be much bigger than you ever could imagine, electricity sparkles in your nervous system and everything is surrounded by an overwhelming and all consuming LOVE.

It's just unbearable. You can't leave the book before the last pages. You just have to withdraw to your own chamber to read this story with passion and devotion, to read some dialogues outloud, to see that feelings described in this book transform to be your own feelings and suddenly, you are Bella, you are Edward, you are HOOKED!

Darn.

Twilight obsession

2009-02-22T01:30:00.019+02:00

I seriously think that on the cover of the books like Twilight should be the same kind of warning signs and texts like on cigarette boxes:

"WARNING, READING THIS BOOK MAY CAUSE SERIOUS DANGER TO YOU RELATIONSHIPS."

"WARNING, GETTING TO KNOW THE MAIN MALE CHARACTER OF THIS BOOK MAY CAUSE PERMANENT DISCONTENT FOR YOUR SPOUSE."

"WARNING, READING THIS BOOK MAY DOOM YOU TO BE ALONE THE REST OF YOUR LIFE, BECAUSE NO HUMAN MALE CAN EVER FULLFILL THE EXPECTATIONS THIS BOOK SETS FOR A MAN."

"WARNING, AFTER READING THIS BOOK YOU WANT TO BECOME A VAMPIRE."

"WARNING, THIS BOOK CAUSES SERIOUS ADDICTION."

Or something like that... I think that in the greatest danger are those women (yes, women, does that surprise you? I know some males too, who have read the books, but I only know one who is obsessed like all the female Twilight-fans I know), who have other obligations too in their life than being totally occupied thinking about scenes from Twilight or fantasising the "could be" scenes where they are partaking with their favourite characters (and who might them be? Hmm... Edward? Jasper? Emmett? Carlisle? Jacob? Even James... There are always those who like the bad guys the most).

Did I got drifted away from what I was saying? (No wonder...) I was talking about those people who have the biggest risk to got addicted and to suffer the addiction the most. (Yes, yes, and enjoy it too...) And they are the young girls, who will never accept any living, human male as their boyfriend, because no one will ever be as perfect as Edward. Not even if they use some shining body stick to sparkle. Not even if they learn by heart every single line that Edward says in the books. (It might help a lot though.)

The other group in danger are dating or married women and especially those who have children. As it is almost impossible to stop reading in the middle of the book, (It is very hard to stop reading when the series end too, and many of us have found themselves starting to read the series all again from the beginning and/or starting to read the Twilight-fanfiction.) it might be, that the children will be left by themselves to warm their microwave dinners and to play video games through the day. And the spouses, oh, those poor creatures who are doomed to that horrible destiny to be compared to the pure perfection... I do feel sorry for you, but this is a disease that only time will cure, if anything at all.

There are some good things of being addicted to Twilight too. At least for me the good impact was that I couldn't be using my computer all the time while I was reading the good, old-fashioned book made of paper and cardboard. It was excellent variety for my normal routines. The other good thing was my enthusiasm to make my home to look like the Cullen Manor as much as possible. That means light, spacious and tidy. There are some other things too that have improved the quality of my life, but I'll write about them later.

By the way... If you happen to have a Facebook account, you might want to join my new group called I loved Debussy, Brontë and Austen long before I fell in love with Twilight.

It's decribed like this:

I have loved Futhering Heights, Debussy's Claire de la Lune and Jane Austen long before I ever fell in love with Edward Cullen and the Twilight.

If you can agree with that, this is just the right group for you!

Welcome!

© Aura Illumina

Don't copy anything from this blog, it's illegal.

All rights reserved; no part of this publication may be copied, reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted in any form or by any means, electronic, mechanical, photocopying, printing, recording or otherwise, without the prior written permission of the owner and publisher of this blog.